Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkisuunnittelulautakunta
Pöytäkirja 04.05.2022/Pykälä 49


 

Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen

 

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta 04.05.2022 § 49

 

 Toimielimelle on toimitettu kokouksen esityslista. Hallintosäännön 138 §:n mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.

Hallintosäännön 139 §:n mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.
 

Esittelijä Maankäyttöjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää käsitellä asiat ennalta jaetun esityslistan mukaisesti.

 

Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti

1. poistaa esityslistan asian no 7 / L89 Hiidensalmi II, asemakaavan muutos ja tonttijako esittelijän esityksestä.

2. muuttaa käsittelyjärjestystä siten, että asia no 4 / Kaupunkisuunnittelulautakunnan alaisen toiminnan ajankohtaiset asiat siirrettiin käsiteltäväksi asian no 14 jälkeen.

------------------------------------