Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 06.04.2022/Pykälä 31


 

Arviointikertomuksen valmistelu

 

520/00.03.00/2022

 

Tarkastuslautakunta 23.03.2022 § 25

 

 Tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston tilikaudelle asetta-mat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutu-neet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella ta-valla (KuntaL 121§ 2 mom. 2 kohta). Arviointikertomus, jossa arvioinnin tu-lokset esitetään, on tarkastuslautakunnan käsitys siitä, miten kaupunginhallitus, muut kunnan viranomaiset ja kunnan tytäryhteisöt ovat onnistuneet valtuuston tahdon toteuttamisesta.

 

Lisätiedot controller, Ulla Långström, ulla.langstrom@lohja.fi

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta valmistelee arviointikertomusta tilivuodelta 2021.

 

Päätös Tarkastuslautakunta keskusteli arviointikertomukseen liittyvistä asioista ja päätti pitää 6.4.2022 ylimääräisen kokouksen kertomuksen valmistelua varten.

 

Täytäntöönpano 

------------------------------------

 

Tarkastuslautakunta 06.04.2022 § 31

 

 Tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston tilikaudelle asetta-mat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutu-neet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella ta-valla (KuntaL 121§ 2 mom. 2 kohta). Arviointikertomus, jossa arvioinnin tu-lokset esitetään, on tarkastuslautakunnan käsitys siitä, miten kaupunginhallitus, muut kunnan viranomaiset ja kunnan tytäryhteisöt ovat onnistuneet valtuuston tahdon toteuttamisesta.

Edellisessä kokouksessa tarkastuslautakunta päätti pitää 6.4.2022 ylimääräisen kokouksen valmistelua varten.

 

Lisätiedot controller, Ulla Långström, ulla.langstrom@lohja.fi

 

Oheismateriaali arviointikertomuksen pohja

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta valmistelee arviointikertomusta yhteisesti sovittujen valmisteluvastuiden pohjalta.

 

Päätös Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua. 

 

 Merkittiin, että Paul Packalén saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 12:38.

 

 Tarkastuslautakunta piti kokoustauon 13:55-14:15

 

------------------------------------