Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.05.2022/Pykälä 60


 

Eron myöntäminen Mikko Piirtolalle kaupunginhallituksen varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen valinta

 

527/00.00.01/2022

 

Kaupunginhallitus 11.04.2022 § 127

 

 Mikko Piirtola on jättänyt kaupunginhallitukselle osoitetun

 eroanomuksen, jossa hän pyytää eroa kaupunginhallituksen

 varajäsenyydestä. Eron syynä on Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hallitusjäsenyys kaudella 2022-2025.

 

 Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on.
Kuntalain 73 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on
henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan::

 

 1) välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa

 oleva henkilö;

 

 2) henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan

 määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

 

 3) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai

 muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden

 valmistelusta;

 

 4) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen

 jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen

 rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai

 säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle

 kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on

 omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

 Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan

 yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei

 ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole

 henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa

 ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

 

 Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai

 kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia

 henkilöitä.

 

 Edellä 1.momentin 4) kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.

 

 Hallintosäännön 8 §:n mukaan kaupunginhallituksessa on 13 jäsentä, joista valtuusto valitsee kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja kaksi (2) varapuheenjohtaja. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Valtuusto valitsee kaupunginhallituksen jäsenet ja varajäsenet kahden vuoden toimikaudeksi.

Luottamushenkilövalinnoissa tulee noudattaa tasa-arvolain säännöksiä. Kaupungin toimielimiä koskee tasa-arvolain 4 §:n 2 momentti. Säännöksen mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä. Kaupunginhallituksen varajäsenistä 6 on naisia ja 7 miehiä.

Kuntalain 70 §:n 1 momentin mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Suostumus on valinnan edellytys, joten se on annettava ennen valintaa.

 

Lisätiedot hallintoasiantuntija, Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - eronpyyntö

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan viran väliaikainen hoitaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää

1) myöntää Mikko Piirtolalle eron kaupunginhallituksen varajäsenyydestä; ja

2) valita kaupunginhallituksen jäsen Pekka Luomalle uuden henkilökohtaisen varajäsenen kaupunginhallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2023 saakka.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle 18.5.

Kaupunginhallituksen jäsen Heli Saukkola palasi kokoukseen klo 19.03 tämän asian käsittelyn alkaessa.

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 18.05.2022 § 60

 

 

 

Lisätiedot hallintoasiantuntija, Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - eronpyyntö

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää

1) myöntää Mikko Piirtolalle eron kaupunginhallituksen varajäsenyydestä; ja

2) valita kaupunginhallituksen jäsen Pekka Luomalle uuden henkilökohtaisen varajäsenen kaupunginhallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2023 saakka.

 

Päätös Valtuusto päätti

1) myöntää Mikko Piirtolalle eron kaupunginhallituksen varajäsenyydestä ja

2) valita Tom Hillnerin Pekka Luoman henkilökohtaiseksi varajäseneksi kaupunginhallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2023 saakka.

 

Täytäntöönpano ote Piirtola, uusi varajäsen
ote/email ICT-palvelut
merkitään luottamustoimirekisteriin

------------------------------------