Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.05.2022/Pykälä 63


 

Valtuustoaloite työn edellyttämästä ulkovaatetuksesta varhaiskasvatuksen henkilöstölle

 

855/01.04.01/2022

 

Kaupunginvaltuusto 18.05.2022 § 63

 

 Valtuutettu Satu Nybäck Lohjan sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän puolesta esitti seuraavan aloitteen, jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet Vihreän valtuustoryhmän valtuutetut Anna-Maija Kallio, Laura Skaffari, Anna Mustalahti ja Heli Kurimo sekä Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuutettu Tiina Liimatainen:

" Olemme tilanteessa, jossa varhaiskasvatuksen henkilöstön saatavuus on haasteellista. Lohjan kaupungin tulee miettiä tekijöitä, jotka lisäävät Lohjan houkuttelevuutta työnantajana. Sote-uudistuksen myötä kunnalle jäävästä henkilöstöstä merkittävä osa työskentelee varhaiskasvatuksessa, joten tästäkin syystä tämän henkilöstöryhmän työhyvinvoinnista sekä työssäjaksamisesta tulee huolehtia.

Varhaiskasvatuksen henkilöstö on velvoitettu ulkoilemaan työssään päivittäin, säällä kuin säällä. Lohjalla toimii myös luontoesikoulu, jonka pääasialliset oppimisympäristöt ovat metsä ja lähiympäristö.

Henkilöstön velvoite ulkoilemiseen tulee esille sekä varhaiskasvatus- että esiopetussuunnitelmassa. Varhaiskasvatussuunnitelmassa esimerkiksi mainitaan retkeilyn lähimetsiin kuuluvan lohjalaiseen varhaiskasvatukseen ja esiopetussuunnitelman mukaan lohjalaisten lasten kanssa liikutaan monipuolisesti sekä sisällä, ulkona että lähiympäristössä. Esiopetussuunnitelmassa oppimisympäristöjen turvallisuus nostetaan myös esille. 

Näin ollen velvoite monipuoliseen ulkoiluun pohjautuu vahvasti työnantajan ohjeisiin ja erilaisissa ympäristöissä ulkoillessa, henkilöstön tarkoituksenmukaisella vaatetuksella on keskeinen merkitys. Vaatetus on merkittävässä asemassa myös eri oppimisympäristöjen työturvallisuuden näkökulmasta. On tärkeää esimerkiksi huolehtia oikeanlaisista jalkineista metsässä liikkuessa ja talviaikana tarkoituksenmukainen vaatetus on edellytys turvalliselle ulkona liikkumiselle. Lisäksi oikeanlaisen vaatetuksen avulla on mahdollista lisätä henkilöstön näkyvyyttä hämärässä/pimeässä liikkuessa.

Tarve tarkoituksenmukaiselle vaatetukselle on ilmeinen, kun varhaiskasvatuksen työntekijät täyttävät työnantajan edellyttämää tehtävää, mutta kustannukset tarkoituksenmukaisesta vaatetuksesta jäävät henkilökunnan itsensä maksettavaksi. Verottajalle on mahdollista ilmoittaa työvaatteet tulonhankkimiskuluina, mutta verottajalta saadun viestin perusteella varhaiskasvatuksen henkilöstön kohdalla työvaatteet eivät ole vähennyskelpoisia. 

Työviihtyvyyteen liittyvissä keskusteluissa varhaiskasvatuksen henkilöstön kanssa, työn edellyttämä ulkovaatetus on noussut esille useaan kertaan. Vastaamalla vaatetukseen liittyvistä kustannuksista tai osallistumalla niihin, olisi Lohjan kaupungin mahdollisuus parantaa imagoaan hyvänä ja vastuunsa kantavana työnantajana.

Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että työnantajana Lohjan kaupunki ottaa vastuuta varhaiskasvatuksen henkilöstön tarkoituksenmukaisesta ulkovaatetuksesta, koska tarkoituksenmukainen vaatetus on edellytys laadukkaan ja ohjeistuksia noudattavan varhaiskasvatuksen tuottamisessa. Varhaiskasvatuksen henkilöstön vaatetuksesta vastaaminen olisi myös askel kohti kaupungin henkilöstön tasavertaisempaa kohtelua, koska osalle henkilöstöstä tarjotaan jo tällä hetkellä tarkoituksenmukainen vaatetus ulkona työskentelemiseen."

 

Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

------------------------------------