Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.05.2022/Pykälä 65


 

Valtuustoaloite ystävyyskuntasuhteiden solmimiseksi Lohjan kaupungin ja suunnilleen samankokoisen ukrainalaiskunnan tai -kaupungin välille

 

857/04.04.02/2022

 

Kaupunginvaltuusto 18.05.2022 § 65

 

 Valtuutettu Kaj Sundqvist  Kokoomuksen valtuustoryhmän puolesta esitti seuraavan aloitteen, jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä, Perussuomalaisten valtuustoryhmä, Vihreä valtuustoryhmä, Meidän Lohja - valtuustoryhmä, Keskustan valtuustoryhmä, Vasemmistoliiton valtuustoryhmä, Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä ja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä:

" Lohjan kaupungin edustajat tapasivat Ukrainan suurlähettilään Olga Dibrovan Lohjalla 8.4.2022 järjestetyn hyväntekeväisyyskonsertin väliajalla. Keskustelussa suurlähettiläs toivoi suomalaisten jatkavan rahalahjoitusten tekemistä kansainvälisten järjestöjen kautta Ukrainan auttamiseksi. Samalla hän piti tärkeänä suomalaiskuntien halukkuutta ja valmiutta ottaa vastaan ukrainalaispakolaisia sekä järjestää näille heidän tarvitsemansa peruspalvelut. Välittömien avustustapojen lisäksi suurlähettiläs loi katseen jo tulevaisuuteen ja painotti suomalaisten kuntien ja yritysten merkitystä Ukrainan jälleenrakentamisessa.

Lohjan kaupungilla on paljon kokemusta mm. päiväkotien ja koulujen korjaus- ja uudisrakentamisesta, liikuntapaikkarakentamisesta ja kunnallistekniikan kunnossapidosta ja rakentamisesta. Lohjalla toimii useita rakennus-, liikunta-, palvelu- ja hoiva-alan yrityksiä. Lohjalla on paljon sellaista osaamista niin yksityisellä ja julkisella kuin kolmannellakin sektorilla, jota voidaan hyödyntää Ukrainan jälleenrakentamisessa.

Talvisodan jälkeen ruotsalaiskunnat solmivat kummikuntasuhteita suomalaiskuntien kanssa ruotsalaisavun kanavoimiseksi Suomeen. Lohja sai kummikunnakseen Ruotsista Lidingön, jonka myöntämä rahalahjoitus kattoi osan Lohjan keskustaan Kirkkokentän reunalle rakennetun neuvola-, lastentarha- ja terveydenhoitopalveluita tarjonneen Terveystalon rakentamiskustannuksista. Vaikka Terveystalon käyttötarkoitus onkin jo muuttunut, rakennus muistuttaa meitä edelleen siitä, että olemme itse saaneet apua toisen valtion kunnalta jälleenrakentaessamme omaa maatamme sotien jälkeen.

Esitämme, että kaupunginhallitus ryhtyy viipymättä tarvittaviin toimenpiteisiin ystävyyskuntasuhteiden solmimiseksi Lohjan kaupungin ja suunnilleen samankokoisen ukrainalaiskunnan tai -kaupungin välille.

Ystävyyskuntatoiminnan avulla voidaan esimerkiksi organisoida ja kanavoida Lohjan kaupungin, lohjalaisyritysten ja lohjalaisten yhdistysten sekä yksityishenkilöiden avustustoimintaa, tarjota osaamista Ukrainan jälleenrakentamiseen ja osoittaa myötätuntoa, tukea ja solidaarisuutta sotaa käyvälle Ukrainalle ja sen kansalle."

 

Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

------------------------------------