Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.05.2022/Pykälä 58


LIITE 1 Äänestyrasportti kv 18.5.2022 § 58

 

Valtuustoaloite Unesco Global geopark -statuksen hakemisesta Lohjalle

 

273/14.02/2022

 

Kaupunginvaltuusto 19.05.2021 § 85

Valtuutettu Birgit Aittakumpu esitti Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta seuraavan aloitteen:

"Geopark on kesäkuussa 2000 perustettu ainutlaatuisten geologisten kohteiden eli "geopuistojen" kansainvälinen verkosto. Se on tarkoitettu jakamaan kokemuksia ja parhaita käytäntöjä luonnontieteiden opetuksesta, geologisen perinnön suojelusta, geoturismista ja kestävästä kehityksestä. Geopark-verkosto on osa UNESCOn toimintaa.

Lohjalla on useita arvokkaita geologisia kohteita ja 13 eri RKY-aluetta (Museoviraston valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt). Tärkein geologinen muodostelma on Tytyrin elämyskaivos. Geoparkin myötä Lohjalla olisi mahdollisuus olla osa kansainvälistä verkostoa ja suurempia matkailuvirtoja. Brändin myötä Tytyri nousisi paikkana myös laajemmin esiin. Lisäksi Lohjalla on useita arvokkaita maisemakohteita, jotka voisivat olla osa Geoparkkia: Lohjanjärvi,  Lohjan kalkkipitoinen maaperä, harjumaisema pohjavesistöineen, Porlan lähivirkistysalue ja sen ainutlaatuinen kulttuurihistoria, Karnaisten korpi, Lohjan saaristo, Paavolan tammi, Liessaari ja sen graniittilouhos muistomerkkeineen, Karjalohjan kirkonkylän eheä kulttuurimaisema (RKY), Nummijärven kylä- ja kulttuurimaisema (RKY), Arboretum Magnolia -puutarha, Torholan Luola, Karkalin luonnonpuisto, Nummen kirkonkylä ja viljelylaakso (RKY) ja Myllymäen torppa Pusula (RKY). Lisäksi meillä on useita arvokkaita kulttuuriperintökohteita, joista esimerkkinä Lohjan kirkko- ja museoalue (RKY), Elias Lönnrotin synnyinkoti Paikkarin torppa (RKY), Sammatin kirkko ja Lönnrotin hauta (RKY), Lammin talo Sammatti (RKY), Nikun talo Sammatti (RKY) ja Pusulan Töllin mylly koskineen. Merkittävää teollista kulttuuriperintöä on Kärkelän ruukki (RKY), Virkkalan kalkkitehdas ja yhdyskunta (RKY), Kirkniemen kartano (RKY) sekä Suomen vanhin rautakaivos Ojamon rautakaivos ja kartano (RKY).

Geologia on luontomatkailun nouseva trendi. Geoparkit ovat kansainvälisesti erittäin suosittuja matkailun toimintamalleja. Geologiset sisällöt mahdollistavat myös alueen yrityksille uutta liiketoimintaa. Geoparkien tavoitteena on alueiden kestävä taloudellinen kehittäminen luontomatkailun avulla. Matkailullisen vetovoiman näkökulmasta geopark-alueet ovat rinnastettavissa kansallispuistoihin ja UNESCOn maailmanperintökohteisiin. UNESCO Global Geopark status ei tuo alueelle uusia suojelumääräyksiä. Unesco Global Geopark- statusta haetaan UNESCOlta, joka päättää vuosittain uuden alueen hyväksymisestä geoparkiksi.

Geoparkin yksi tavoite on lisätä alueen asukkaiden kotiseudun tuntemusta ja arvostusta avaamalla alueen geologista perintöä ja tuomalla se osaksi paikallisyhteisöjen elämää. Koulut sekä muut oppilaitokset ja yhteisöt voivat hyödyntää geoparkin sisältöjä opetuksessa monin tavoin. Tavoitteena on lisätä geopark-alueen arvostusta sekä paikallisesti että kansainvälisesti. Geopark-tunnus kertoo matkailijoille laadukkaista paikallistuotteista eri puolilla maailmaa. Huhtikuussa 2021 UNESCOn maailmanlaajuiseen Geopark-verkostoon kuului 169 kohdetta 44:ssä maassa. Pohjoismaissa näistä kohteista on yhdeksän, ja niistä kolme Suomessa: Rokua, Lauhanvuori-Hämeenkangas ja Saimaa Geopark tuoreimpana, jossa on eri 65 geokohdetta.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Lohjalle haetaan UNESCO Global Geopark- statusta. Geopark tukee alueen matkailua, yritystoimintaa, kansainvälisyyttä, opetusta ja tutkimusta korostamalla geologisia ja kulttuurisia erityispiirteitä ja huolehtimalla kestävästä toimintatavasta ympäristön säilymiseksi. Geopark- status olisi hieno lahja Lohjalle, kun kaupunki täyttää 700 vuotta 2023."

 

Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

Täytäntöönpano  ote/email johdon assistentti Alatalo
lisätään aloiterekisteriin

-----------------------------------

 

 

 

 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 31.03.2022 § 28

 
Lohja oli vuosina 2016-2017 mukana Lahden Ammattikorkeakoulun vetoisessa Salpausselkä Geopark esiselvitys hankkeessa. Mukana hankkeessa oli laajasti kuntia Lahdesta - Hankoon akselilla, koko Salpausselkä I & II kattavalta harjualueelta. Mallia haettiin silloin Suomen ainoalta Geopark kohteelta- Rokualta.

Esiselvityshankkeen pohjalta päädyttiin yhteistyössä siihen, että Salpausselkä Geopark, esiselvityshanke II lähdetään hakemaan. Lohja oli sitoutunut hankkeeseen omalla rahoitusosuudellaan, mikäli hankeraha olisi jatkohankkeelle saatu. Uudenmaan liito oli myös mukana esiselvityshankkeessa.

Esiselvityshanke II valmistelussa, vuonna 2017 kävi kuitenkin ilmi, että Salpausselkä Geopark -alue esitetyn laajuisena on maantieteellisesti liian laaja yhdeksi Geopark- alueeksi. Geopark statuksen saamisen kriteerit myös kiristyivät juuri tuohon aikaan. Koska Salpausselkä Geopark hankkeen pääpainopiste oli Lahti, niin esimerkiksi Lohjaa geokohteineen ei olisi hyväksytty edes Geoparkin sivukohteeksi, emmekä näin ollen olisi voinut käyttää Geopark statusta kohteidemme yhteydessä. Tässä vaiheessa hankevalmistelua Lohja päätti jäädä jatkotoimenpiteistä pois. Lohja erosi valmisteluhankkeen ohjausryhmästä huhtikuussa 2018, kuten myös Hyvinkää ja Vihti.

Esiselvityshankkeen aikana kävi tehtyjen selvitysten perusteella ilmi, että Lohjalla on paljon mielenkiintoisia ja ainutlaatuisia geokohteita. Myös jo valmiina olevia käyntikohteita, joissa geologiaa voidaan tuoda esille olemassa olevissa paikoissa ilman suuria täysin uusia investointeja kuten esim. Tytyri kaivosmuseo ja Torholan luola. GTK:lla oli pitkä lista myös muita mielenkiintoisia geokohteita maastossa, mutta näihin kaikkiin olisi pitänyt rakentaa kävijäinfra erikseen.

Unesco Geopark kohteeksi valmistautuminen ja hakeutuminen on lyhyimmillään 12- 16 kuukauden prosessi, useimmiten vaatii pidemmän ajan. Valmisteluun on varattava runsaasti sekä ajallisia että taloudellisia resursseja. Suomessa on tällä hetkellä kolme Geopark status- kohdetta ja ne ovat Rokua, Saimaa ja Lauhanvuori- Hämeenkangas. Näiden kaikkien hakuprosessi on kestänyt vähintään 2 vuotta. Hakuvalmistelu vaatii omat henkilöresurssit ja n. 200 000€ vuosibudjetin. Salpauselkä Geopark, mitä on valmisteltu vuodesta 2016 lähtien on ehdolla Geopark statuksen saajaksi nyt vuonna 2022.

Nykyiset Geoparkit on valmisteltu erilaisilla hankerahoituksilla. Jos status saadaan, on Geopark statuksen haltijan systemaattisesti kehitettävä edelleen Geopark kohdella ja ylläpidettävä luotua infraa. Statuksen pitäminen auditoidaan säännöllisesti neljä vuoden välien, joten statuksen voi myös menettää. Valmistelutyön ja hankkeen puitteissa on panostettava verkostoyhteistyöhön, selvityksiin, koulutuksiin ja viestintään. Näiden lisäksi on panostettava erillisinä investointeina infraan, jotta Geopark kohteet ovat helposti saavutettavia ja koettavia.

Geopark statuksen hakeminen Lohjalle ei ole mahdollista Lohja 700 vuotisjuhlavuotta 2023 varten ajallisten ja taloudellisten resurssien puuttuessa. Mikäli Geopark statusta päätetään lähteä hakemaan, on varattava riittävästi aikaa ja resursseja valmistelutyöhön. Tämän hetkiset resurssit Lohjan kaupungin matkailussa, eivät mahdollista Geopark -statuksen valmistelua. Jos Geopark -statuksen hakuun päädytään, olisi juhlavuodelle tyylikästä tehdä päätös tästä arvokkaasta panostuksesta ja aloittaa käytännön työt juhlavuoden aikana valmistelua varten.

 

Lisätiedot matkailupäällikkö, Minna Ermala, minna.ermala@lohja.fi

 

Oheismateriaali Esiselvitys Salpausselkien alueen geologisista edellytyksistä Geopark-alueeksi
Salpausselkä Geopark -hanke loppuraportti hyväksytty 30.03.2017
Salpausselkä Unesco Global Geopark II vaihe final

 

Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja

 

Päätösehdotus Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää

1. merkitä annetun selvityksen tiedoksi; sekä

2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että aloite on loppuun käsitelty.

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano kaupunginhallituksen esityslistalle 11.4.
merkitään aloiteluetteloon

Anna-Maija Kallio poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen
klo 18:10.

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 11.04.2022 § 124

 

 

 

Lisätiedot matkailupäällikkö, Minna Ermala, minna.ermala@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Esiselvitys Salpausselkien alueen geologisista edellytyksistä Geopark-
  alueeksi
- Salpausselkä Geopark -hanke loppuraportti hyväksytty 30.03.2017
- Salpausselkä Unesco Global Geopark II vaihe final

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan viran väliaikainen hoitaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi annetun selvityksen;

2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle 18.5.

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 18.05.2022 § 58

 

 

 

Lisätiedot matkailupäällikkö, Minna Ermala, minna.ermala@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Esiselvitys Salpausselkien alueen geologisista edellytyksistä Geopark-
  alueeksi
- Salpausselkä Geopark -hanke loppuraportti hyväksytty 30.03.2017
- Salpausselkä Unesco Global Geopark II vaihe final

 

Liite Äänestysraportti

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Vastaesitys Keskustelun kuluessa valtuutettu Birgit Aittakumpu esitti valtuutettujen Ana Maria GutiérresSoraisen ja Tiina Liimataisen kannattamana seuraavan vastaesityksen:

" Aloitetta ja hanketta jatketaan".

 

Äänestys Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja totesi, että koska asiasta ei olla yksimielisiä, on asiasta äänestettävä.
Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti:
ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen pohjaesitystä, äänestävät JAA;
ne, jotka kannattavat valtuutettu Aittakummun vastaesitystä, äänestävät EI.

JAA: 32 ääntä
EI: 19 ääntä

Puheenjohtaja totesi, että näin ollen äänin 32-19 kaupunginhallituksen pohjaesitys on tullut valtuuston päätökseksi.

 

Päätös Valtuusto päätti merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Täytäntöönpano ote aloitteen tekijä
ote/email matkailupäällikkö Ermala
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------