RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 83
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite Vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun toimimattomuus lohjalaisille palvelunsaajille
960/05.07.08/2022
Kaupunginvaltuusto 15.06.2022 § 83
Lohjan sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän valtuutettu Taina Lackman esitti seuraavan aloitteen:
" Esitän aloitteena, että vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden prosessi ja toiminnot sekä näissä jatkuvasti toistuvat epäkohdat selvitetään ja että kaupunki selvittää, paljonko asiakkaille ja kaupungille itselleen aiheutuu vahinkoa siitä, että palvelutarjoajat eivät hoida etukäteen tilattuja tai akuutisti tilattuja kyytipalveluita. Selvityksessä tulee tuoda ilmi myös, paljonko kaupunki hakenut ja saanut vahingonkorvauksia saapumatta jättämisistä aiheutuneista vahingoista.
On ilmennyt, että useita päiviä aiemmin tilatut kyydit jäävät saapumatta, asiakkaalle ei ilmoiteta asiasta mitään tai että menokyyti järjestyy, mutta paluukyyti ei saavukaan ja asiakkaan jätetään suorastaan heitteille. Asiakkailta on mennyt ohi eri lääkäri- ja terveyspalveluaikoja, laboratorioaikoja, ym. Lisäksi esim. lääkäriasemilla henkilökunta joutuu tekemään mm. työaikajärjestelyjä sen vuoksi, että vammaista asiakasta ei voi noin vaan jättää odottelemaa, puhumattakaan vapaa-ajan matkoista tai niistä toimista, jotka on sovittu paluukyydin jälkeen esim. kotihoidon hoidettaviksi.
Esitän aloitteena myös, että po. aiheeseen liittyvää reklamaatiokanavaa selkeytetään ja ohjeisiin laitetaan selkokielellä, mihin voi ottaa yhteyttä ilmoittaakseen, että kyydin suhteen on ollut mitä tahansa ongelmaa sekä selvitetään yksinkertaisesti, miten vahingonkorvausta voi hakea. Riittävää ei ole, että ohjeistetaan antamaan palaute palveluntarjoajalle, joka ei ole velvoitettu antamaan vastinetta sekä syytä, miksi kyydit eivät toimi. Kaupunki on ostaja ja kaupungilla on näin ollen oltava selkokieliset ohjeet ja selkeä palautekanava.
Esitän aloitteena myös, että tehdään tai teetetään vaikka opiskelijatyönä kokonaistutkimus palveluiden käyttäjille, asiakastyytyväisyydestä ja palveluiden laadusta.
Ymmärrän, että asia on siirtymässä hyvinvointialueelle 1.1.2023, mutta koska kunta kuitenkin edelleen tekee erinäisiä sote palveluihin liittyviä sopimuksia (KH:een on maanantaina 20.6. tulossa edelleen sopimuksia hyväksyttäväksi), niin voimassa olevia sopimuksia on niin ikään valvottava.
Esitän lisäksi aloitteena, että sama em. selvitys ja muut aloitteessa mainitut, laajennetaan koskemaan myös ikääntynyttä väestöä sekä heitä, jotka muutoin ovat sosiaalisin perustein kuljetuspalveluiden piirissa."
Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Täytäntöönpano johdon assistentti Alatalo
merkitään aloiteluetteloon
------------------------------------
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |