Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 73


Liite 3/kv 15.6.2022 Henkilöstökertomus 2021

 

Vuoden 2021 henkilöstökertomus

 

137/02.06.01/2022

 

YHTTK § 12 Henkilöstökertomus laaditaan kerran vuodessa. Sen laatiminen perustuu KT:n suositukseen, joka on laadittu vuonna 2013. Keskeisenä tavoitteena on ollut tukea strategista johtamista ja päätöksentekoa sekä henkilöstön ja työyhteisöjen kehittämistä. Vuoden 2021 henkilöstökertomus on viimeinen, joka laaditaan tämän suosituksen mukaisella tavalla.

 

 Lohjan kaupungin henkilöstökertomuksen rakenne ja siihen sisällytettävät tunnusluvut linjattiin vuonna 2019. Raportointitapa uudistuu KT:n antaman suosituksen mukaisesti vuonna 2022. Uudistus kannustaa jatkuvaan henkilöstötietojen seuraamiseen ja henkilöstötiedolla johtamiseen. Jatkossa henkilöstökertomukseen sisällytetään paitsi kuntakohtaiset omat tunnusluvut, myös kunnille yhteiset ja yhdenmukaisella laskentatavalla tuotetut tunnusluvut. Uudistus mahdollistaa jatkossa kuntien keskinäisen vertailun ja kuntakohtaisten lukujen peilaamisen suhteessa muuhun kuntakenttään. Vuoden 2022 henkilöstökertomus laaditaan uuden mallin mukaisella tavalla.

 

 Käsiteltävänä oleva henkilöstökertomus antaa tietoa henkilöstöjohtamisen ja henkilöstöpoliittisen päätöksenteon pohjaksi. Se kuvaa ennen kaikkea menneen vuoden toteumaa. Keskeiset tunnusluvut luovat kokonaiskuvan, jota voidaan hyödyntää kaupungin henkilöstöpolitiikkaa kehitettäessä.

 

 Henkilöstökertomus on tarkoitettu poliittisten päättäjien, ammattijohdon sekä työyhteisöjen käyttöön. Optimaalisesti hyödynnettynä henkilöstökertomuksen tietosisällön tulisi olla yhtä aktiivisesti käytössä kuin talouden tunnuslukujen. Tällä tavoin varmistetaan toiminnan ja palvelujen suunnittelu ja ennakointi.

 

Lisätiedot Henkilöstöjohtaja Anu Rautiainen

 

Oheismateriaali Henkilöstökertomus vuodelta 2021

 

Esitys Yhteistyötoimikunta 

 

 1

 käy yleiskeskustelun henkilöstökertomuksen keskeisistä tunnusluvuista ja 

 

 2

 hyväksyy omalta osaltaan henkilöstökertomuksen vuodelta 2021 ja 

 

 3

 ehdottaa henkilöstöjaostolle, että henkilöstöjaosto hyväksyisi omalta osaltaan henkilöstökertomuksen vuodelta 2021 ja ehdottaisi kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että nämä hyväksyisivät henkilöstökertomuksen vuodelta 2021.

 

Päätös Yhteistyötoimikunta

 

 1

 kävi yleiskeskustelun henkilöstökertomuksen keskeisistä tunnusluvuista ja

 

 2

 hyväksyi omalta osaltaan henkilöstökertomuksen vuodelta 2021 ja

 

 3

 ehdottaa henkilöstöjaostolle, että henkilöstöjaosto hyväksyisi omalta osaltaan henkilöstökertomuksen vuodelta 2021 ja ehdottaisi kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että nämä hyväksyisivät henkilöstökertomuksen vuodelta 2021.

---------------------------------

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 01.03.2022 § 13

 

 

Lisätiedot henkilöstöjohtaja, Anu Rautiainen, anu.rautiainen@lohja.fi

 

Oheismateriaali Henkilöstökertomus 2021

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää:

1. hyväksyä omalta osaltaan henkilöstökertomuksen vuodelta 2021; sekä

2. tehdä kaupunginhallitukselle seuraavan päätösesityksen:

Kaupunginhallitus päättää

1) hyväksyä omalta osaltaan henkilöstökertomuksen vuodelta 2021; sekä

2) tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää hyväksyä henkilöstökertomuksen vuodelta 2021.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano kaupunginhallituksen esityslistalle tilinpäätöksen yhteydessä

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 28.03.2022 § 99

 

 

Lisätiedot henkilöstöjohtaja, Anu Rautiainen, anu.rautiainen@lohja.fi

 

Liite - Henkilöstökertomus 2021

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan viran väliaikainen hoitaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:

1. hyväksyä omalta osaltaan henkilöstökertomuksen vuodelta 2021; sekä

2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen;

Valtuusto päättää hyväksyä henkilöstökertomuksen vuodelta 2021.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle 20.4.

 

 Henkilöstöjohtaja Anu Rautiainen saapui kokoukseen asiantuntijaksi tämän asian käsittelyn alkaessa klo 18.04 ja poistui kokouksestä tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.32.

 

 Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Joona Räsänen palasi kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 18.12.

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 15.06.2022 § 73

 

 

Lisätiedot henkilöstöjohtaja, Anu Rautiainen, anu.rautiainen@lohja.fi

 

Liite 3/kv 15.6.2022 - Henkilöstökertomus 2021

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää hyväksyä henkilöstökertomuksen vuodelta 2021.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi henkilöstöjohtaja Rautiainen

------------------------------------