Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Pöytäkirja 28.04.2022/Pykälä 33


 

Pöytäkirjan tarkastus

 

 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 28.04.2022 § 33

 

 Pöytäkirjan pitämisestä ja tarkastamisesta määrätään hallintosäännön 149 §:ssä. Pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa sähköisesti, mutta Lohjan kaupungilla ei toistaiseksi ole käytössä sähköisen tarkastamisen mahdollistavaa ohjelmaosiota.

Lohjan kaupungin käytäntönä on ollut, että pöytäkirjan tarkastaa kaksi kussakin kokouksessa aakkosjärjestyksen mukaan valittua tarkastajaa.
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta on päättänyt että pöytäkirjan tarkastaa yksi kussakin kokouksessa valittu tarkastaja (30.9.2021 § 6).
Tarkastus suoritetaan viimeistään kokousta seuraavana maanantaina siten, että valmistunut pöytäkirja julkaistaan luottamushenkilöportaaliin ja julkaisusta ilmoitetaan sähköpostilla puheenjohtajalle ja tarkastajalle.

Puheenjohtaja ja tarkastaja kuittaavat pöytäkirjan oikeellisuuden sähköpostilla ja allekirjoittavat sen varsinaisesti seuraavassa lautakunnan kokouksessa tai muutoin sovittuna ajankohtana. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan. Mikäli tarkastaja ja puheenjohtaja ovat erimielisiä pöytäkirjan sisällöstä, tarkastetaan pöytäkirja erimielisyyttä koskevilta osin toimielimen seuraavassa kokouksessa.

 

Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja

 

Päätösehdotus Tämän pöytäkirjan tarkastajaksi valitaan toimielimen jäsen Päivi Perenius.

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------