Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Pöytäkirja 28.04.2022/Pykälä 37


 

Toiminta-avustukset 2022

 

121/02.05.01.00/2022

 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 28.04.2022 § 37

 
Kulttuuritoimelle on vuoden 2022 talousarviossa varattu 30 280 euron määräraha toiminta- ja kohdeavustuksiin. Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta on 3.3.2022 kokouksessaan §15 hyväksynyt kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden käyttösuunnitelman, jossa avustusmääräraha on jaettu toiminta- ja kohdeavustusten kesken siten, että toiminta-avustuksiin on käytettävissä vuonna 2022 yhteensä 18 200 €.

Kulttuurin toiminta-avustukset ovat olleet haussa 31.3.2022 klo 15.00 mennessä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan 18.11.2021 kokouksessaan §24 hyväksymien jakoperiaatteiden mukaisesti. Avustushausta tiedotettiin Lohjan kaupungin virallisissa ilmoituslehdissä, kaupungin nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Lisäksi 3.2.2022 järjestettiin etäyhteydellä avustusinfo, jossa kerrottiin avustusten hakemisesta.

Toiminta-avustushakemuksia saapui määräaikaan mennessä yhteensä 18 kappaletta. Toiminta-avustusta haettiin yhteensä 38 350 € edestä. Täydennyksiä hakemusten liitteiden osalta pyydettiin 14.4.2022 mennessä. Eläkeliiton Pusulan yhdistys ry on ilmoittanut sähköpostitse 7.4.2022, että he toimittavat puuttuvat liitteet postitse viimeistään maanantaina 11.4.2022. Liitteet eivät ole saapuneet Lohjan kaupungin kirjaamoon 21.4.2022 mennessä. Päätös Eläkeliiton Pusulan yhdistyksen osalta täytyy tehdä ehdollisena, jos liitteet eivät ole saatavissa päätöksenteon yhteydessä.

Toiminta-avustus myönnetään tietyn konkreettisen toiminnan toteuttamiseksi. Toiminta-avustuksilla pyritään lisäämään ja monipuolistamaan kaupunkilaisille tarjottavia kulttuuripalveluja. Tavoitteena on myös saada kaupunkilaisille ympärivuotista kulttuuritarjontaa. Avustuksissa etusijalla ovat nuorten kulttuurikasvatuksen ja esittävän taiteen tukeminen.

Kulttuurin ja liikunnan avustusten jakosäännön mukaan toiminta-avustusta voidaan myöntää sellaiselle toimijalle, joka on aloittanut toimintansa vähintään edellisenä kalenterivuonna. Toiminta-avustus voi olla enintään 50% edellisen tilinpäätöksen osoittamista toiminnan aiheuttamista kustannuksista.

 

Lisätiedot vt. kulttuurituottaja, Sara Ertek, sara.ertek@lohja.fi
kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja, Merja Lonkainen, merja.lonkainen@lohja.fi

 

Oheismateriaali Kulttuurin ja liikunnan avustusten jakosääntö
Kulttuuritoimen toiminta-avustukset 2022 (ei julkinen)
Toiminta-avustusten käyttö 2021 ja 2022

 

Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja

 

Päätösehdotus Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää

1. jakaa yleisen kulttuurin toiminta-avustukset seuraavasti:

Eläkeliiton Lohjan yhdistys ry   360 €
Eläkeliiton Nummen yhdistys ry                  360 €
Eläkeliiton Pusulan yhdistys ry                  360 €
Ikkalan kyläyhdistys ry                   600 €
Kiviharrastajat ry                                          350 €
Lohjan Art & Music ry / Teatteri Aploodi               2 600 €
Lohjan Harmonikkakerho ry                  450 €
Lohjan Kameraseura ry              500 €
Lohjan Monitoimikeskus ry                   900 €
Lohjanseudun Tanhuujat ry                          600 €
Lohjan Taideyhdistys ry                   700 €
Länsi-Uudenmaan Sateenkaariyhdistys ry          220 €
Länsi-Uudenmaan Taiteilijaseura ry               1 600 €
Nummi-Pusulan Tanhuujat ry                  300 €
Nummi-seura ry                                        450 €
Sampo-yhdistys ry                                        650 €
Teatteri Trala ry                                     4 600 €
Vaahterateatteriyhdistys ry                 2 600 €

2. hyväksyä Eläkeliiton Pusulan yhdistys ry:lle jaettavan toiminta-avustuksen ehdollisena, kunnes yhdistys on toimittanut toiminta-avustushakemuksen puuttuvat liitteet.

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Avustusta hakeneet / vt. kulttuurituottaja Ertek

Sara Ertek liittyi kokoukseen asiantuntijaksi tämän asian käsittelyn alkaessa klo 17.33 ja poistui kokouksesta klo 17.51.

------------------------------------