Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta
Pöytäkirja 19.05.2022/Pykälä 61


 

Ulkopaikkakuntalaisten perusopetuksen järjestäminen Lohjalla (Kuntasopimus)

 

705/12.00.00/2022

 

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 19.05.2022 § 61

 

 Lohjan kaupunki järjestää perusopetusta Inkoon kunnan suomen- ja ruotsinkielisille 7.-9. vuosiluokkien yleisopetuksen oppilaille, Siuntion kunnan ja Vihdin kunnan ruotsinkielisille 7.-9. vuosiluokkien yleisopetuksen oppilaille. Nykyinen, voimassa oleva sopimus opetuksen järjestämisestä on laadittu vuonna 2018. Kuntien toiveesta ja mm. vanhentuneesta lainsäädännöstä johtuen sopimusta on tullut tarve päivittää. Koulutuksen järjestämisen periaatteisiin ei ole tehty merkittäviä muutoksia suhteessa aiempiin sopimuksiin. Sopimuskokonaisuuteen kuuluu myös rakennuksia koskeva erillinen sopimus, jota ei ole tarve päivittää.

 

Lisätiedot sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus, juha-pekka.lehmus@lohja.fi
hallintopäällikkö Jarkko Lämsä, jarkko.lamsa@lohja.fi

 

Liite Sopimus perusopetuksen järjestämisestä / opetus

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Suominen Tuula M.

 

Päätösehdotus Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää

1. hyväksyä sopimukset perusopetuksen järjestämisestä Inkoon kunnan, Siuntion kunnan ja Vihdin kunnan kanssa; sekä

2. oikeuttaa hyvinvointijohtajan allekirjoittamaan sopimukset ja tekemään niihin tarvittaessa vähäisiä teknisiä muutoksia.

 

Esittelijän muutettu päätösehdotus

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää

1. solmia sopimukset perusopetuksen järjestämisestä Inkoon kunnan, Siuntion kunnan ja Vihdin kunnan kanssa; sekä

2. oikeuttaa hyvinvointijohtajan allekirjoittamaan sopimukset ja tekemään niihin tarvittaessa vähäisiä teknisiä muutoksia.

 

Päätös Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päätti  hyväksyä esittelijän muutetun päätösehdotuksen.

 

Täytäntöönpano Hyvinvointijohtaja Suominen

------------------------------------