Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 08.06.2022/Pykälä 84



 

Yksityisteiden harkinnanvaraiset avustukset vuodelle 2022 kunnossapito- ja perusparannusavustusten osalta

 

630/10.03.01.01/2022

 

Tekninen lautakunta 08.06.2022 § 84

 

 Palvelutuotantolautakunta on hyväksynyt yksityisteiden avustusperiaatteet ko­kouk­ses­saan 19.6.2018 § 91. Yksityistieavustukset ovat olleet haet­ta­va­na 31.3.2022 saakka höyläysavustuksen osalta ja 2.5.2022 saakka kun­nos­sa­pi­to- ja perusparannusavustusten osalta.

Avustukset on pääosin haettu sähköisellä hakumenettelyllä ja paperisena tulleet hakemukset on lisätty järjestelmästä saatuun yhteenvetoon.

Avustushakemuksista on laadittu yhteenvedot avustustyypeittäin.
Höyläysavustukset on käsitelty teknisessä lautakunnassa 27.4.2022 § 69.


Talousarviossa on 189 650 € euron suuruinen määräraha, joka esitetään jakautuvaksi seuraavasti:

höyläysavustukset 20.000 euroa netto
perusparannusavustukset  23 185,50 euroa ja
kunnossapitoavustukset 146 464,50  euroa.

Avustuksia myönnetään vain periaatteiden mukaisille perusparannushank­keille ja kunnossapitoavustusehdot täyttäville hakemuksille.

Perusparannusavustusta haki 16 tiekuntaa 17 eri hankkeelle.

Perusparannusavustuksen saadakseen tiekunnan tulee hakea maksatusta 1.12.2022 mennessä toimittamalla Lohjan kaupungin kirjaamoon selvitys ja tositteet toteutuneista perusparannuskuluista.

Kunnossapitoavustusta haki 237 tiekuntaa.

Kunnossapitoavustusten myöntöehdot:
- Tien tulee olla talvikunnossapidettävä vähintään 500 m matkalta
- Tienpidon tulee tapahtua voimassa olevien lakien ja asetusten sään­nös­ten mukaisesti
- Edellisen tilikauden tarkastettu tilinpäätös on toimitettu hakemuksen liitteenä.

Jari Hakala hoitaa Lohjan kaupungin puolesta yksityistieavustusjärjestelmää ja on laatinut yhteenvedot teknisen lautakunnan kokoukseen.

Koska Jari Hakala on Hiidenniementien, Kiviojantien, Pihkapalontien,  Sapelitien ja Taka-Oittilantien tiekunnissa tieisännöitsijänä, käytiin kunnossapitoavustushakemukset näiden osalta läpi teknisen johtajan ja toimistosihteerin toimesta. Hakemukset olivat asianmukaisessa kunnossa ja hyväksyttävissä

 

Lisätiedot tekninen johtaja Pasi Perämäki, pasi.peramaki@lohja.fi

 

 kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Liite 1 harkinnanvaraiset perusparannusavustukset 2022

Liite 2 harkinnanvaraiset kunnossapitoavustukset 2022
 

Esittelijä Tekninen johtaja Perämäki Pasi 

 

Esteellisyys Birgit Aittakumpu ilmoitti olevansa esteellinen tämän asian osalta, koska hän on yhden tiekunnan osakas (hallintolaki 28 § 1 mom. 1 kohta) ja poistui kokouksesta eikä näin ollen ottanut osaa asiasta käytyyn keskusteluun eikä päätöksentekoon. Birgit Aittakumpu poistui kokouksesta
klo 18.20-18.23 väliseksi ajaksi.

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää myöntää vuoden 2022 yksityisteiden harkinnanvaraiset avustukset liitteiden mukaisina seuraavasti:
- perusparannusavustuksena 23 185,50 euroa, siten että avustuksena maksetaan enintään avustusprosentin suuruinen osuus kustannusarvion mukaisen euromäärän ollessa enimmäismäärä
- kunnossapitoavustuksena 146 464,50 euroa, tiekunnille jotka täyttävät hyväksytyt avustusehdot, avustusehtojen mukaisesti siten, että alle 100 euron avustuksia ei makseta.

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote: avustusta hakeneet tiekunnat
       Jari Hakala

------------------------------------