Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 24.05.2022/Pykälä 51


 

Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen hankinta / Option käyttö

 

752/05.00/2022, 118/05.21.00/2021

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 28.04.2021 § 33
 

 Lohjan sosiaali- ja terveyslautakunta on 28.1.2021 § 3 velvoitti Espoon kaupungin ja muiden Länsi-Uudenmaan kuntien välistä kuljetuspalvelujen organisointia koskevasta yhteistyösopimuksesta päättäessään viranhaltijat valmistelemaan seuraavaan sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukseen vaihtoehtoiset tavat toteuttaa lakisääteisten kuljetuspalvelujen toteuttaminen vuoden 2023 alkuun asti.

Sittemmin  Lohjan kaupunginhallitus käytti otto-oikeutta edellä mainittuun sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökseen ja päätti kokouksessaan 1.3.2021 § 54:

1. että Lohjan kaupunki ei hyväksy yhteistyösopimusta kuljetuspalveluiden organisoimisesta Espoon kaupungin ja muiden Länsi-Uudenmaan kuntien välille eikä liity siihen;

2. irtisanoa sekä kulkukeskus- että kuljetuspalvelusopimukset päättymään sopimuksissa olevien irtisanomisaikojen mukaisesti (kulkukeskussopimus 1 kk ja kuljetuspalvelusopimukset 3 kk); ja

3. oikeuttaa viranhaltijat jatkamaan oman kuljetus- ja välityspalvelujen kilpailutuksen valmistelua.

Edellä mainittujen luottamuselinten päätösten perusteella Lohjan kaupungin hankintayksikön, elinkeinotoiminnan ja vammaispalvelujen sekä ikääntyneiden palvelujen kesken aloitettiin vaihtoehtoisten kilpailutusmallien työstäminen. Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa 3.3.2021  § 20 osana tiedotusluonteisia asioita vaihtoehtoisina kilpailutusmalleina esiteltiin seuraavat kilpailutusmallit:
1. Keskitetty malli, jossa kuljetukset ja kyytien välitys kilpailutetaan yhdessä ja välityskeskus vastaa sekä välityksestä että kuljetuksista. Palveluntuottajia voidaan valita useampi.
2. Hajautettu malli, jossa kuljetukset ja kyytien välitys kilpailutetaan erillisinä toisistaan. Mallissa  välityskeskus välittää ajot sopimusautoilijoille ja -yrityksille.

Vaihtoehtoisten kilpailutusmallien työstämistä on sittemmin jatkettu ja syvennetty.

Keskitetty malli tarjoaa kokonaisvaltaisen palvelun, jossa palveluntuottaja vastaa palvelusta koko hankittavan palveluketjun osalta. Kilpailutus voidaan toteuttaa yhtenä kilpailutuksena. Palveluntuottajia voidaan valita muutama. Sopimushallinta ja valvonta on yksinkertaisempaa kuin hajautetussa mallissa.

Keskitetty malli edellyttää uuden asiakaskortin käyttöönottoa. Kortin tulee soveltua valittujen palveluntuottajien välitysjärjestelmiin.

Hajautettu malli edellyttää, että kilpailutus on tarkoituksenmukaista toteuttaa kaksivaiheisena alkaen välityksestä. Tästä syystä kilpailutusprosessi on pitkäkestoisempi kuin keskitetyssä mallissa.  Välitystoimintaan on perusteltua valita vain yksi palveluntuottaja. Kuljetukset voidaan kilpailuttaa kerralla tai vaihtoehtoisesti perustamalla dynaaminen hankintajärjestelmä, jonka sisällä tehdään sisäisiä kilpailutuksia. Sopimushallinta ja - valvonta työllistävät enemmän kuin keskitetyssä mallissa, johtuen palveluntuottajien suuresta määrästä. Hajautettu malli ei välttämättä edellytä asiakaskortin vaihtoa riippuen  välitystoimintaan  valittavasta palveluntuottajasta, mutta on todennäköisesti toiminnallisista syistä tarkoituksenmukaista.

Palvelun saatavuuden parantamiseksi  ja turvaamiseksi molempien  mallien osalta on mahdollisuus osatarjousten sallimiseen esimerkiksi aluekohtaisesti tai kuljetuskalustoa koskevien kriteerien perusteella. Tarjousten vertailuperusteet työstetään kilpailutusmallin varmistuttua. Halvinta hintaa voidaan käyttää molemmissa malleissa kokonaistaloudellisen edullisuuden ainoana vertailuperusteena, koska laatu huomioidaan kattavissa vähimmäisvaatimuksissa. Jos laatua halutaan verrata, se on helpompaa keskitetyssä mallissa, koska tarjoajia on huomattavasti vähemmän.

Hankintapäätösten voimassaolo jatkuu 31.12.2022 asti, minkä lisäksi varataan  mahdollisuus kahteen (2) optiokauteen. Optiokauden kestosta päätetään myöhemmin. Option käyttöönotosta päätetään erikseen kausi kerrallaan.

Osana asian valmistelua Vammais- ja Vanhusneuvostoille järjestettiin yhteinen tiedotus- ja keskustelutilaisuus asiasta 14.4.2021. Lisäksi molemmilta neuvostoilta pyydettiin lausuntoa asiasta 18.4.2021 mennessä. Taksiyrittäjien kanssa on käyty tekninen vuoropuhelu 18.2.2021.

Sekä Vammaisneuvosto että Vanhusneuvosto puoltavat antamissaan lausunnoissa keskitettyä kilpailutusmallia. Vammaisneuvosto korostaa, että asiakkaan, käyttäjän näkökulmasta keskitetty malli on asiakasystävällisempi sekä mahdollistaa valinnan vapautta enemmän.Vammaisneuvosto toteaa  lausunnossaan, että kilpailutuksessa sekä varsinaisiin kuljetuspalveluihin  liittyvissä valmisteluissa tulee nostaa keskiöön laatunäkökulmat ja mahdollistaa käyttäjien osallistuminen infotilaisuuksien sekä tiedottamisen näkökulmasta. Vammaisneuvosto pitää erityisen tärkeänä, että kilpailutukseen sisällytetään  mm. invalisä ja porrasvetolisä. Taksien riittävyyttä ja saatavuuden turvaamista  24/7 pidetään tärkeänä. Myös Lohjan alueen laajuus tulee huomioida taksien saatavuudessa. Vanhusneuvosto pitää tärkeänä, että palveluntuottajia on useampia ja että kuljetuspalvelujen toimivuudesta huolehditaan tarkoituksenmukaisella tavalla kunnan eri alueilla. Vanhusneuvosto toteaa, että kilpailutuksen valmistelussa valintakriteereihin on perehdyttävä huolella. Hinta ei saa olla ainoa ratkaiseva tekijä ja laatutekijöiden huomioimista pidettiin ensiarvoisen tärkeänä palvelutuottajia valittaessa. Myös Vanhusneuvosto piti palvelun saatavuutta kaikkina vuorokauden aikoina tärkeänä.

Lohja on saanut alustavia yhteydenottoja lähikunnista koskien mahdollisuutta kuljetuspalvelujen yhteiskilpailutukseen. Lohjan  näkökulmasta yhteiskilpailutus on mahdollista ja todennäköisesti myös houkuttavuustekijä palvelujen tarjoajien näkökulmasta. Kunnille on lähetetty alustava kilpailutusmateriaali tutustuttavaksi ja lopulliset kannanotot osallistumisesta on pyydetty 21.5.2021 mennessä. Mikäli yhteiskilpailutus toteutuu, Lohjan kaupunki laskuttaa kohtuulliset valmistelukustannukset yhteishankintaan osallistuvilta kunnilta. Osuus jaetaan tasasuuruisena mukana olevien kuntien kesken.

 

Lisätiedot sosiaalipalvelupäällikkö Heli Ranta-Salonen, heli.ranta-salonen@lohja.fi

 

Esitys 

Hyvinvointijohtaja vt.  Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää

1. merkitä tiedoksi selvitetyt kilpailutusmallit; ja

2. päättää sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen kilpailuttamisen toteuttamisesta keskitetyn mallin mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Liite 1 Yhteenveto kilpailutusmalleista

Liite 2 Vammaisneuvoston lausunto

Liite 3 Vanhusneuvoston lausunto

 

Täytäntöönpano Vammaisneuvosto
Vanhusneuvosto
sosiaalipalvelupäällikkö Ranta-Salonen
erityisasiantuntija Lämsä

-----------------------------------

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta  07.09.2021 § 63

 Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen kil­pai­lu­tus­pro­ses­sia on jatkettu sosiaali- ja terveyslautakunnan 28.4.2021 § 33 tekemän päätöksen pohjalta. Yhteiskilpailutukseen tulivat mukaan Loh­jan kaupunki, perusturvakuntayhtymä Karviainen, Siuntion kunta (vastaa myös Inkoon kunnan sosiaalipalvelujen järjestämisestä) ja Raaseporin kau­pun­ki. Kilpailutusta on valmisteltu Lohjan kaupungin koordinoimana seu­dul­li­ses­sa hankintaryhmässä. Valmistelutyössä on kuultu myös alueen van­hus- ja vammaisneuvostoja sekä yrittäjiä.

Hankintailmoitus ja tarjouspyyntö julkaistiin 8.7.2021.

Osatarjoukset olivat mahdollisia siten, että tarjoaja pystyi jättämään tar­jouk­sen yhteen tai useampaan osakohteeseen:

1. Tavalliset taksikuljetukset
2. Esteettömät taksikuljetukset, pienet autot
3. Esteettömät taksikuljetukset, isot autot

Jokaiseen osakohteeseen valitaan korkeintaan viisi palveluntuottajaa, jois­ta asiakkaat voivat valita itselleen sopivimman palveluntuottajan tuot­ta­mat kuljetuspalvelut.

Määräaikaan 23.08.2021 klo 09:00 mennessä tarjouksen jättivät Lähitaksi Oy ja Menevä Oy. Molemmat tarjoajat jättivät tarjouksen kaikkiin osa­ko­ko­nai­suuk­siin.

Tarjousten käsittelyn yhteydessä todettiin, että Lähitaksi Oy ja Menevä Oy täyt­­vät tarjoajille asetetut soveltuvuusvaatimukset ja niiden tarjoukset oli­vat tarjouspyynnön mukaisia, joten ne otettiin mukaan tarjousten ver­tai­luun.

Tarjousten vertailu

Hankinnan kohdetta koskevat korkeat laatuvaatimukset on määritelty eh­dot­to­mi­na vähimmäisvaatimuksina, siten että ne vastaavat han­kin­ta­yk­si­köi­den määrittelemää laatutasoa. Hankintalain 115 §:n edellyttämänä pe­rus­te­lu­na voidaan siten todeta, että koska laatutaso on jo muutoin huo­mioi­tu hankinnassa, kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena voi ol­la pelkkä halvin hinta. 

Tarjouksen valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka ar­vioin­ti­pe­rus­tee­na on halvin hinta. Tarjouspyynnön kohteena oleva pal­ve­lu vertaillaan osa-alueittain erikseen. Hinnan painoarvo tarjousten vertailussa on 100 % (max. 100,00 pistettä). Halvinta hintaa arvioidaan vertailuperusteella, joka on ver­tai­lu­hin­ta. Vertailuhinta on muodostunut siten, että tarjoaja on il­moit­ta­nut tarjouslomakkeella alennusprosentin hankintayksikön asettamille enim­mäis­hin­noil­le.

Kussakin osa-alueessa edullisinta vertailuhintaa tarjonnut saa tarjousten ko­ko­nais­ta­lou­del­lis­ta edullisuutta koskevassa vertailussa 100,00 pistettä. Mui­den tarjoajien pisteet kohteessa lasketaan kaavalla 100 x (edullisin ver­tai­lu­hin­ta kohteessa/ tarjoajan vertailuhinta kohteessa).

Tarjousvertailun yhteenveto:

Tavalliset taksikuljetukset
1. Lähitaksi Oy 100,00 pistettä
2. Menevä Oy 79,89 pistettä

Esteettömät taksikuljetukset, pienet autot
1. Lähitaksi Oy 100,00 pistettä
2. Menevä Oy 79,89 pistettä

Esteettömät taksikuljetukset, isot autot
1. Lähitaksi Oy 100,00 pistettä
2. Menevä Oy 71,29 pistettä

Hankintaryhmä esittää Lähitaksi Oy:n ja Menevä Oy:n valitsemista pal­ve­lun­tuot­ta­jik­si kaikkiin osakohteisiin.

Yhteiskilpailutuksessa mukana olevat organisaatiot tekevät omat han­kin­ta­pää­tök­set ja solmivat omat hankintasopimukset valittujen pal­ve­lun­tuot­ta­jien kanssa. Hankintasopimus syntyy kirjallisen sopimuksen al­le­kir­joit­ta­mi­sel­la. Sopimuskausi alkanee 1.11.2021 ja kestää 31.12.2022 saakka, jon­ka jälkeen sopimusta voidaan jatkaa tilaajan päätöksellä kahdella op­tio­vuo­del­la 1.1.-31.12.2023 ja 1.1.-31.12.2024.

Hankinnan ennakoitu arvo ylittää EU-kynnysarvon. Lohjan kaupunki osti han­kin­nan kohteena olevaa palvelua vuonna 2019 noin 820 000 eurolla ja vuon­na 2020 noin 720 000 eurolla.

Hankintamallin edellyttämästä yhteisestä asiakkuuksien ja matkojen hal­lin­ta-, laskutus- ja seurantajärjestelmästä on tehty erillinen hankintapäätös vi­ran­hal­ti­ja­pää­tök­se­nä.
 

Lisätiedot sosiaalipalvelupäällikkö Heli Ranta-Salonen tai erityisasiantuntija Jarkko Läm­sä, etunimi.sukunimi(a)lohja.fi

 

Oheismateriaali - tarjouspyyntöasiakirjat (kokonaisuudessaan)
- palvelukuvaus (tarjouspyynnön liite 1)
- tarjousten vertailu

 

Esitys 

Sosiaali- ja terveysjohtaja Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edel­leen valtuustolle, että sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mu­kais­ten kuljetuspalvelujen tuottajiksi valitaan osakohteittain seuraavat pal­ve­lun­tuot­ta­jat:

Tavalliset taksikuljetukset:
- Lähitaksi Oy
- Menevä Oy

Esteettömät taksikuljetukset, pienet autot:
- Lähitaksi Oy
- Menevä Oy

Esteettömät taksikuljetukset, isot autot:
- Lähitaksi Oy
- Menevä Oy

 

Esitys pöydälle  Jäsen Ossi Tiihonen esitti asian jättämistä pöydälle, esitys raukesi

jättämisestä  kannattamattomana.

 

Päätös Hyväksyttiin. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Poistuminen  talousjohtaja Raija Lindroos poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.50.

 

Tauko  Kokouksessa pidettiin tauko klo 19.50 - 20.00 tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

Täytäntöönpano kaupunginhallitus

-----------------------------------

 

Kaupunginhallitus 20.09.2021 § 305

 

Lisätiedot sosiaalipalvelupäällikkö Heli Ranta-Salonen tai erityisasiantuntija Jarkko Läm­sä, etunimi.sukunimi(a)lohja.fi

 

Oheismateriaali - tarjouspyyntöasiakirjat (kokonaisuudessaan)
- palvelukuvaus (tarjouspyynnön liite 1)
- tarjousten vertailu

 

Esitys 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää:

1. että sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen tuot­ta­jik­si valitaan osakohteittain seuraavat palveluntuottajat:

Tavalliset taksikuljetukset:
- Lähitaksi Oy
- Menevä Oy

Esteettömät taksikuljetukset, pienet autot:
- Lähitaksi Oy
- Menevä Oy

Esteettömät taksikuljetukset, isot autot:
- Lähitaksi Oy
- Menevä Oy

2. tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta ko­kouk­ses­sa.

 

Vastaesitys Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Maittila teki seuraavan vastaesityksen:
"Asia palautetaan valmisteluun ja kuljetuspalveluista pyydetään lausunnot kaupunginhallituksen 30.8.2021 asettamilta vammaisneuvostolta sekä vanhusneuvostolta. Kuntalain mukaan vammaisneuvostolle on annettava mm. mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisen henkilön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta. Vammaisneuvosto on kokoontunut viimeksi 1.9.2020. Koronan takia kokouksia ei ole sen jälkeen voitu pitää. Näinollen kaupunginhallitus katsoo, että nyt esitetyt lausunnot 15.4.2021, jotka ovat toimielimien puheenjohtajien antamia eivät tässä vaiheessa ole enää riittäviä vaan tarvitaan neuvostojen näkemys ja kanta. Kaupunginhallitus katsoo, että vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi ja varmistamiseksi kaupunginhallitus pyytää nyt valituilta vammaisneuvostolta ja vanhusneuvostolta viralliset lausunnot kuljetuspalveluista ennenkuin se esittää kuljetuspalveluiden hankintaa kaupunginvaltuustolle. Näin turvataan aito vaikuttamismahdollisuus vammaisille henkilöille, heidän omaisilleen ja vammaisjärjestöille esittää oma näkemyksensä erityisesti heitä itseään koskevassa asiassa päätöksentekijöille."

Esitys raukesi kannattamattomana.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti tehdä valtuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää:

1. että sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen tuottajiksi valitaan osakohteittain seuraavat palveluntuottajat:

Tavalliset taksikuljetukset:
- Lähitaksi Oy
- Menevä Oy

Esteettömät taksikuljetukset, pienet autot:
- Lähitaksi Oy
- Menevä Oy

Esteettömät taksikuljetukset, isot autot:
- Lähitaksi Oy
- Menevä Oy

2. tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Sosiaalipalvelupäällikkö Heli Ranta-Salonen saapui kokoukseen klo 15.33 asiantuntijaksi tämän asian käsittelyn ajaksi ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa klo 15.55.

 

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle 13.10.

-----------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 13.10.2021 § 147

 
 

Lisätiedot sosiaalipalvelupäällikkö Heli Ranta-Salonen tai erityisasiantuntija Jarkko Lämsä, etunimi.sukunimi(a)lohja.fi

 

Oheismateriaali - tarjouspyyntöasiakirjat (kokonaisuudessaan)
- palvelukuvaus (tarjouspyynnön liite 1)
- tarjousten vertailu

 

Esitys Valtuusto päättää:

1. että sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen tuottajiksi valitaan osakohteittain seuraavat palveluntuottajat:

Tavalliset taksikuljetukset:
- Lähitaksi Oy
- Menevä Oy

Esteettömät taksikuljetukset, pienet autot:
- Lähitaksi Oy
- Menevä Oy

Esteettömät taksikuljetukset, isot autot:
- Lähitaksi Oy
- Menevä Oy

2. tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Vastaesitys 1 Keskustelun kuluessa valtuutettu Leena Saari teki valtuutettu Maaret Laineen kannattamana seuraavan vastaesityksen:

"Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä hyväksyy pohjaesityksen, mutta esittää seuraavan lisäyksen:
Jatkossa sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain kuljetuspalvelujen toteutumisen seurantaan osallistuvat vanhus- ja vammaisneuvosto".

 

Vastaesitys 2 Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Maittila teki seuraavan vastaesityksen:

"Asia palautetaan valmisteluun ja kuljetuspalveluista pyydetään lausunnot kaupunginhallituksen 30.8.2021 asettamilta vammaisneuvostolta sekä vanhusneuvostolta. Kuntalain mukaan vammaisneuvostolle on annettava mm. mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisen henkilön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta. Vammaisneuvosto on kokoontunut viimeksi 1.9.2020. Koronan takia kokouksia ei ole sen jälkeen voitu pitää. Näin ollen kaupunginhallitus katsoo, että nyt esitetyt lausunnot 15.4.2021, jotka ovat toimielimien puheenjohtajien antamia eivät tässä vaiheessa ole enää riittäviä vaan tarvitaan neuvostojen näkemys ja kanta. Kaupunginhallitus katsoo, että vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi ja varmistamiseksi kaupunginhallitus pyytää nyt valituilta vammaisneuvostolta ja vanhusneuvostolta viralliset lausunnot kuljetuspalveluista ennenkuin se esittää kuljetuspalveluiden hankintaa kaupunginvaltuustolle. Näin turvataan aito vaikuttamismahdollisuus vammaisille henkilöille, heidän omaisilleen ja vammaisjärjestöille esittää oma näkemyksensä erityisesti heitä itseään koskevassa asiassa päätöksentekijöille."

 

 Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty 2 vastaesitystä.

Puheenjohtaja totesi, että valtuutettu Maittilan tekemä esitys raukeaa kannattamattomana.

 

 Puheenjohtaja totesi, että ensin päätetään päätösesityksen kohdasta yksi. Koska kohtaan yksi ei ole tullut muutosesityksiä, puheenjohtaja totesi, että hallituksen esitys on tältä osin tullut valtuuston päätökseksi.

 

 Puheenjohtaja totesi, että valtuutettu Saaren tekemä muutosesitys lisäisi kohdan 2 valtuuston päätökseen. Puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä ja teki seuraavan äänestysesityksen.
Ne, jotka ovat hallituksen pohjaesityksen kannalla äänestävät JAA;
ne jotka ovat valtuutettu Saaren tekemän muutosesityksen kannalla äänestävät EI.

 

 Äänestyksen tulos
JAA 30  
EI 21

 

 Puheenjohtaja totesi, että hallituksen pohjaesitys on tullut valtuuston päätökseksi.

 

Päätös Valtuusto

1. päätti, että sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen tuottajiksi valitaan osakohteittain seuraavat palveluntuottajat:

Tavalliset taksikuljetukset:
- Lähitaksi Oy
- Menevä Oy

Esteettömät taksikuljetukset, pienet autot:
- Lähitaksi Oy
- Menevä Oy

Esteettömät taksikuljetukset, isot autot:
- Lähitaksi Oy
- Menevä Oy

2. tarkasti pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

Liite 1/ kv 13.10.2021 Äänestysraportti

 

Täytäntöönpano ote valitut palveluntuottajat (erityisasiantuntija Lämsän kautta)
ote/email sosiaalipalvelupäällikkö Ranta-Salonen

-----------------------------------

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 24.05.2022 § 51

 

 Lohjan kaupunginvaltuusto on 13.10.2021 § 147 päättänyt sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen hankinnasta ja hyväksynyt palveluntuottajiksi Lähitaksi Oy:n ja Menevä Oy:n. Kaupungin ja palveluntuottajien välinen sopimuskausi on voimassa 1.11.2021-31.12.2022 välisen ajan, minkä jälkeen sopimuskautta voidaan jatkaa tilaajan päätöksellä kahdella optiovuodella 1.1.-31.12.2023 ja 1.1.-31.12.2024.  Option käyttöönotosta päätetää vuosi kerrallaan.  Keskitetyn hankintamallin edellyttämästä yhteisestä asiakkuuksien ja matkojen hallinta-, laskutus- ja seurantajärjestelmästä on tehty suorahankintana erillinen hankintapäätös viranhaltijapäätöksenä ja se on voimassa toistaiseksi.

 

 Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut ovat osa sosiaalipalveluja ja siirtyvät Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen järjestämisvastuulle 1.1.2023 alkaen. Hyvinvointialue valmistelee tämän hetkisen suunnitelman mukaan yhteisen kuljetuspalvelumallin kilpailuttamista ja tarjouspyynnöt on tarkoitus julkaista toukokuun 2022 aikana. Yhteiseen kuljetuspalvelumallin käyttöönotto on tarkoitus tehdä porrastetusti vuoden 2023 aikana. Käyttöönotto aloitetaan Espoosta. Käyttöönottoaikoja ei pystytä varmuudella sopimaan valmisteluprosessin aikana eikä myöskään  ennen kilpailutusprosessin päättymistä. Tästä syystä kuljetuspalveluja koskevan option käyttöönotto on välttämätöntä lakisääteisen ja vammaispalvelulain osalta  subjektiivisen oikeuden piiriin kuuluvan palvelun jatkuvuuden turvaamiseksi kuntalaisille 1.1.2023 alkaen.

 

 Hankintasopimuksen mukaan option käyttöönotosta pitää päättää neljä (4) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä. Optiokauden aikana sovelletaan sovelletaan nyt voimassa olevan hankintasopimuksen mukaisia ehtoja. Oikeus sopimuskauden aikana irtisanoa sopimus noudattaa kuuden (6) kuukauden irtisanomisaikaa.

 

 Sosiaali- ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen kustannukset olivat vuonna 2021 noin 715 000 euroa. Vuoden 2022 talousarvion sitovuussäännösten mukaan lautakunnalla on oikeus päättää omalla toimialallaan enintään 1 000 000 euron hankkeista ja hankinnoista.

 

Lisätiedot Sosiaalipalvelupäällikkö Heli Ranta-Salonen, heli.ranta-salonen@lohja.fi

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Suominen Tuula M.

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää

1. hyväksyä sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja koskevan hankintasopimuksen mukaisen optiokauden  käyttöönoton 1.1.2023 alkaen; sekä 

2. valtuuttaa viranhaltijat tekemään hankintasopimukset palveluntuottajien  Lähitaksi Oy:n ja Menevä Oyn kanssa hankintasopimuksen ehtojen mukaisesti.

 

Päätös Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano valitut palveluntuottajat (hankinta-asiantuntija Kuosmanen)
sosiaalipalvelupäällikkö Ranta-Salonen

------------------------------------