Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 16.06.2022/Pykälä 72


 

Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Lohjan Lylyistenlahden vesialueen ruoppauksen, pengerryksen ja läjityksen pysyttämisestä

 

822/11.03.00/2022

 

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto 16.06.2022 § 72

 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on varannut Lohjan kaupungin ympäristöviranomaiselle mahdollisuuden lausua vesilain mukaisesta lupahakemuksesta (ESAVI/358/2022) koskien vesialueen ruoppauksen, pengerryksen ja läjityksen pysyttämistä Lylyistenlahdella kiinteistöllä 444-427-1-25. Kiinteistö on Isosaaren ranta-asemakaavassa osoitettu puoliksi yhteiskäyttöiseksi virkistysalueeksi (VYK) ja puoliksi yhteiskäyttöön tarkoitetuksi venevalkamaksi kiinteistöille 444-427-1-41, 444-427-1-42 ja
444-427-1-43. Yhteiskäyttöiselle virkistysalueelle on mahdollista rakentaa enintään 40 m2 saunarakennus. Kaavassa todetaan erityismääräyksenä, että rantapuustoa tulee hoitaa luonnonmukaisena, korttelialueilla on kiinnitettävä erityistä huomiota olemassa olevan puuston säilymiseen ja rakennuspaikan osat, joita ei käytetä autopaikoitukseen tai kulkuteinä, on säilytettävä luonnontilaisena tai istutettava. Taajamaosayleiskaavassa alue on merkitty seudullisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi (Lylyisten kylä ja huvilat). Lylyistenlahden pohjukka on Suomen ympäristökeskuksen tuottaman tulvavaara-aineiston mukaan tulvavaara-aluetta.

 

Lisätiedot vs. ympäristösuunnittelija Jaana Tikkanen, jaana.tikkanen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Lausuntopyyntö
- Kiinteistönomistajan vesilain mukainen hakemus

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Komulainen Susanna

 

Päätösehdotus Lohjan kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto antaa yllä mainitusta vesilain mukaisesta lupahakemuksesta seuraavan lausunnon:

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto huomauttaa, että  kiinteistöllä on ennen hakemuksen vireille tuloa kaadettu suurin osa puustosta ja rantapensaikosta ilman maisematyölupaa. Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaoston mielestä rantapuuston hakkuutoimet on suoritettu perusteettoman voimakkaasti, eikä näin laajamittaisia hakkuita olisi sallittu. Toimenpiteessä olisi pitänyt huomioida vaikutukset järveltä näkyvään maisemaan sekä vaikutukset alueen kulttuurimaisemaan. Lisäksi rantapuustoa olisi tullut säilyttää sen vuoksi, ettei järveen kohdistuva kiintoaine- ja ravinnekuorma lisääntyisi. Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto katsoo, että kiinteistölle tulee kompensaationa istuttaa uutta puustoa, jotta erityisesti maisemallisia vaikutuksia saadaan pienennettyä. Rantavyöhykkeellä tulisi suosia alueella luontaisesti kasvavia puulajeja. 

Ranta-alueella on suoritettu ruoppausta ja ruoppausmassojen läjitystä, rannan pengerrystä sekä muutettu olemassa olevan rantaviivan paikkaa ilman asianmukaista lupaa. Uudenmaan ELY-keskus on 27.9.2021 kehottanut kiinteistön omistajaa hakemaan toimenpiteisiin vesilain mukaista lupaa.
Hakemuksessa on esitetty, että rantarakenteissa hyödynnetään C-2 -kyllästettyjä tolppia. Rantarakenteissa hyödynnettyjen kyllästettyjen tolppien alkuperä on pystyttävä todentamaan esim. tosittein. REACH-asetuksen liitteen XVII kohdan 19 mukaan CCA-kyllästetyn puun käyttö (esim. vanhat sähkötolpat) on kielletty muussa paitsi ammattimaisessa ja teollisessa vesirakentamisessa. Täten vanhoja CCA-tolppia ei saa yksityisellä vapaa-ajan asumiseen tarkoitetulla kiinteistöllä käyttää. 

Osa venevalkamaksi osoitetusta alueesta on ollut hyvin kosteapohjaista rantametsää ja viereisellä kiinteistöllä sijaitsee avoluhtaa. Nämä ovat tulvimisesta riippuvaisia luontotyyppejä. Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaostolla ei ole tietoa, miten ruoppauksen yhteydessä tehdyt vallit vaikuttavat mahdolliseen tulvimiseen tulvavaara-alueella. Ruoppausjätettä ei tulisi läjittää tulvavaara-alueelle, jollei voida annettavin lupamääräyksin varmistua siitä, etteivät maamassat päädy takaisin vesistöön tulvimisen, sateiden tai aallokon vaikutuksesta. 

Ylijäämämaat, joita ei ole hyödynnetty hyväksyttyjen suunnitelmien mukaisesti tulee toimittaa niitä vastaanottavalle, luvan omaavalle toimijalle.

Toimenpiteiden kohdealueella ei ole tiedossa luonnonsuojelulaissa mainittuja suojeltavia luontotyyppejä tai erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikkoja.

 

Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote: Etelä-Suomen aluehallintovirasto

------------------------------------