Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.08.2022/Pykälä 101


 

Kuntalaisaloite: Muovinkeräyspiste Saukkolaan

 

1055/10.03.01.00/2022

 

Tekninen lautakunta 24.08.2022 § 101

 

 Pirjo Nieminen (suostumus nimen julkaisuun) esittää 3.8.2022 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:

"Ehdotan että Lohjan kaupunki sijoittaa Saukkolan keskustaan keräyspisteen muovijätteelle. Lähimpään muovinkeräykseen on matkaa lähes kuusi kilometriä, ja monet kuljettavat autolla tai polkupyörällä taloutensa muovit.

Olisi aiheellista saada tänne Saukkolaankin esimerkiksi uuden Salen pihalle tai vanhan varikon (Turuntie 803) jätekeräyspisteeseen Rinki-/ Rosk'n'Roll-keräys-astiat kierrätettävälle muoviroskalle."

Pakkausten kierrätyksestä Suomessa vastaavat yritykset, jotka pakkaavat tuot­tei­ta Suomessa tai maahantuovat Suomeen pakattuja tuotteita. Tuot­ta­ja­yh­tei­söt ovat avanneet asukkaita varten Rinki-ekopisteitä, joita on eri puo­lel­la Suomea noin 1 850 kappaletta. N. puolessa Rinki-ekopisteitä vas­taan­ote­taan muovipakkauksia.

Lohjalla Rinki-ekopisteet ovat toteutettu pääosin kauppojen piha-alueiden yh­tey­teen. Saukkolan alueella on 1 kpl ekopisteitä. Kyseinen ekopiste ei sisällä muovien keräystä.

Ekopisteiden muovinkeräyspisteiden laajentaminen kuuluu Suomen Pak­kaus­kier­­tys Rinki Oy:lle.

 

Lisätiedot kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää,

1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen

2. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote: Kh

------------------------------------