Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.08.2022/Pykälä 96


 

Kässäntien katusuunnitelmat

 

714/10.03.01.00/2022

 

Tekninen lautakunta 27.04.2022 § 68

 

 Kässäntie on asemakaavan mukainen uusi yhdyskatu Virkkalantien ja Vallaantien välillä. Väylän tuleva toteutus on huomioitu mm. kaikissa Virkkalan suunnan tehdyissä liikenneverkkoselvityksissä. Alueen asemakaava on hyväksytty Lohjan kaupunginvaltuustossa 30.10.2002 AK 401.

Nykyinen Tynninharjun alikulkusilta, joka toteutettiin vuonna 2002, palvelee myös tätä uutta katuyhteyttä. Tulevalta Kässäntieltä on yhteys nykyisille Asemakujalle sekä Kalkkipetterintielle. Osuudelle tulee reunakivellä eroitettu kevytliikenneväylä sekä uusi led-valaistus.

Varsinkin käynnistynyt Hankoradan sähköistäminen edellyttää Kässäntien toteuttamista. Nykyinen Tynninharjuntien tasoristeys poistuu yleiseltä liikenteeltä ja jää puomein suljetuksi erikoiskuljetusreitiksi. Hanke edistää siten myös tasoristeysten poisto-ohjelmaa.

Suunnitelmien yhteen laskettu kustannusarvio on 966 000 € (alv 0 %).

 

Lisätiedot kaupunkitekniikkapäällikkö vs. Timo Mäkinen, timo.makinen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - ote asemakaavasta

 - katusuunnitelmat
- Etelä-Lohjan tieverkkosuunnitelma v. 1999
- Virkkalan asemanseudun liikennejärjestelyt, toimenpideselvitys v. 2000

 

Liite 1 Kässäntien katujärjestelypiirustus

 

Esittelijä Tekninen johtaja Lötjönen Seppo

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää asettaa katusuunnitelmat (piir.n:o Ib-KATU-554-1.6 ) maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti nähtäville.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano suunnitelma nähtäville

------------------------------------

 

Tekninen lautakunta 24.08.2022 § 96

 

 Kässäntien katusuunnitelmat (Ib-KATU-554-1. 6) ovat olleet nähtävillä asiakaspalvelukeskuksessa sekä kaupungin internet -sivuilla ajalla
16.5. - 30.5.2022.


Suunnitelmia vastaan on jätetty kolme muistutusta nähtävilläoloaikana.

Lohjan Seudun Ympäristöyhdistyksen hallitus antaa Kässäntien tiesuunnitelmista seuraavan muistutuksen:

"Tiesuunnitelman alueella on voimassa vanha asemakaava vuodelta 2002. Tiesuunnitelma kohdistuu kaavanmukaisiin katualueeseen ja puistoalueeseen (VP). Suunnitelmien mukaan puistoon on tarkoitus rakentaa kaksi maisemavallia. Suunnitelmissa ei kuitenkaan ole minkäänlaisia perusteluja maisemavallien tarkoituksesta, niiden merkityksestä ja mistä massoista ne on tarkoitus tehdä. Tiesuunnitelmaa tulee täydentää näiltä osin.

Oleellisinta on kuitenkin se, että kaava on vanha ja niihin aikoinaan liittyvät ympäristö- ja luontoselvitykset ovat vanhentuneita eivätkä vastaa nykyaikaisia vaatimuksia. Maankäyttö- ja rakennuslakikin (51 § ja 61 §) velvoittaa tarkastamaan vanhojen kaavojen ajanmukaisuutta, ennen kuin siellä toteutetaan toimenpiteitä. Tällaisesta tarkasteluista ei ole mainintaa katusuunnitelmissa. Sellainen tulee tehdä.

Ennen kuin puistoon tehdään mitään niin Lohjan Seudun Ympäristöyhdistys vaatii, että puistoalueella tulee tehdä nykyajan vaatimuksien mukaiset luontoselvitykset sekä tarkasteltava puistoalueen merkitys mm. luontokohteena, viherkäytävänä ja lähivirkistysalueena. Puistoalue on saamiemme tietojen mukaan asukkaille hyvin tärkeä luonto ja virkistyskohde puustoineen ja pensastoineen. Alueen asukkaat ovat huolissaan mitenkä alueen luontoarvot, hieno kasvillisuus ja monipuolinen linnusto turvataan."

Kiinteistön omistaja: ---------------------------------------------

"Kässäntien tiesuunnitelma on tehty selvittämättä muutamia keskeisiä perustavanlaatuisia seikkoja.

Kiinteistön omistajalle ei ole toimitettu tarkkaa tietoa tiepohjan perustamisesta ja vaikutuksesta omistajan tonttiin ja käyttöön ja jäljelle jäävän kiinteistön puolelle vaadittuihin muutoksiin, jotta varmistetaan että nykyinen kiinteistö tai eläminen siinä ei kärsisi tai heikkenisi suunnitellusta tiestä. Vaihtoehtoisten tieratkaisujen mahdollisuutta ei ole tontin omistajalle tarjottu eikä esitetty.

Alla esitetyin perustein vaadimme nykyisen tiesuunnitelman hylkäämistä ja vaihtoehtoisen suunnitelman valmistelemista. Autamme mielellämme vaihtoehtoisten suunnitelmien kartoittamisessa ja olemme niitä ehdottaneet myös Lohjan kaupungille aikaisemmin. Ehdotamme myös , että nykyisen kaavan tarkoituksenmukaisuutta tarkastellaan ennen tiesuunnitelman tekemistä, jotta alueelle suunnitellut investoinnit Lohjan kaupungin ja muiden organisaatioiden toimesta palvelisivat Lohjan kaupungin asiakkaita mahdollisimman hyvin tulevaisuudessa. Tällä hetkellä tiesuunnitelma pohjautuu kaavaan, joka on valmisteltu kymmeniä vuosia sitten (1970(?)-luvulla), jolloin Virkkala talousalueena ja vetovoimaisuus oli huomattavasti suurempi kuin tällä hetkellä.

Rakennustekniset ratkaisut ja selvitysten puutteellisuus:

- Maa on savipohjaista maata ja kiinteistöt on rakennettu aikoinaan kelluvan savilaatan päälle. Tämä tarkoittaisi maapohjan muokkausta tien alta kokonaan uudelleen. Maaperätutkimuksia tien rakentamiseen liittyen ei ole tietääksemme tehty eikä maapohjan muuttamisen aiheuttamia vaikutuksia tietä ympäröivien tonttien ja rakennusten asumismukavuuteen selvitetty.
- Ei ole tehty suunnitelmaa jäteveden, pohjaveden, ja sadeveden ohjaamiseksi pois kiinteistöltä, jotta varmistetaan, että kiinteistölle ei koidu haittaa uudesta suunnitellusta tiestä.

Asumisen ja tontin käytön haitat nykyiselle kiinteistössä asuville:

- Kässäntie on suunniteltu toteutettavaksi ------------------------ tonteille, joiden pinta on suunnitellun Kässäntien kohdalla paikoin useita metriä alempana kuin Virkkalantie. Suunnitellun Kässäntien nousu Virkkalantielle täytyisi rakennussuunnitelman mukaisesti tasoittaa asteittain, eli tämä tarkoittaisi sitä, että tie olisi tonttimme reunalla korkeammalla kuin alapihamme tontti. Tiesuunnitelma ei ole ottanut kantaa sade- ja pohjaveden ohjaamiseen pois tontilta jos siihen jää korkeuseroja jotta varmistettaisiin se, ettei pihalle jää vesilammikoita. Tällä hetkellä tontilla on puutarhakasveja, viljelyksiä ja se on tärkeä perheemme hyvinvoinnin lähde.
- Virkkalantien liikenne ja junaradalta tuleva tärinä ja melu oli joitakin vuosia sitten välillä häiritsevää mutta radan ja talomme välissä oleva metsäalue puustoineen ja juuristoineen vaimentaa melua ja tärinää varsin hyvin. Kässäntien toteutuessa ja siihen liittyvässä metsän kaatamisessa kiinteistömme asumis- ja käyttömukavuus vähenisi merkittävästi. Lisäksi uusi tonttimme halki suunniteltu tie toisi mukanaan lisää meluhaittaa.

Kaavoituksen haitta:
-------- kiinteistön kohdalle on piirretty kerrostalo kaavassa , joka on useita vuosikymmeniä vanha. Myös tontille joskus mahdollisen kerrostalon rakentamisen kohdalla risteävien teiden kohdalle piirrettyyn kerrostaloon kohdistuisivat samat melu -, pöly- ja näköestettömyyshaitat, jotka on mainittu vastineessa aiemmin.

Luonto - ja ympäristöhaitat:
- Kässäntien suunnitelmaan on piirretty metsän avohakkuu ja sen tilalle maakummut ääni- ja näkösuojaksi. Ajatus maakumpujen rakentaminen luonnontilaisen metsän tilalle on mielestämme järjetön. Metsän kasvisto- ja eläinlajisto on hyvin rikas (mm. jalopuita, fasaaneja, peuroja, supikoiria sekä myös suojeltuja lajeja). Metsä itsessään suojaa parhaiten tontteja junaradan aiheuttamalta tärinältä, melulta ja pölyhaitoilta sekä toimii tärkeimpänä näköesteenä junaradan suuntaan.
- Lajisto- ja ympäristökartoituksen tekemistä ------------------------ tonttien takana olevan metsän hakkuun osalta ei ole esitetty eikä tehty. Tien rakentaminen ja siihen liittyvä puuston kaataminen ja suunniteltujen maakumpujen rakentaminen aiheuttavat myös merkittävän lintu- ja pieneläinlajien katoamisen tältä maa-alueelta. Saamiemme tietojen mukaan viimeisin lajisto-ja ympäristökartoitus alueelta on vuodelta 2017, jolloin joitakin lajeja alueelta oli jo kadonnut rautatien alikulun rakentamisen jälkeen. Kaupunki ei ole järjestänyt aikaa lajisto- ja ympäristökartoituksen tekemiselle, sillä se tulisi toteuttaa vuoden kestoisena, jolloin siinä voidaan todentaa koko lajisto. Kartoitus tulisi tehdä kolmena ajankohtana: keväällä, loppukesästä sekä tulisi tehdä myöhäissyksyllä, kun kasvit ja lajit ovat kesän yli eläneet. Nykyisen Kässäntien suunnitelman mukaan tien rakennus alkaisi jo syksyllä 2022 tiestä vastaavan kunnan virkamiehen (Mäkinen) suullisen tiedonannon mukaan. Tiesuunnitelma ei voi edetä, ennen kuin alueella esiintyvien harvinaisten kasvi- ja eläinlajien tilanne on perusteellisesti kartoitettu, jotta mahdollisilta eläin- ja kasvituhoilta vältytään.

Tien rakentamisesta aiheutuvat haitat Virkkalan yrittäjille sekä Virkkalassa toimiville liikkeille ja palveluille:
Virkkalassa toimii runsaasti yrittäjiä ja Virkkalan yrittäjät ry:ssä noin 40 yrittäjää. Tien rakentaminen ohjaa liikenteen pois Virkkalan keskustasta Vappulan suunnasta tullessa, jolloin Virkkalan liikkeiden asiakasmäärät pienenevät. Tämä aiheuttaa merkittäviä taloudellisia tappioita Virkkalassa toimiville yrittäjille. Arviota Virkkalan läpi kulkevien kuntalaisten määrästä ei ole esitetty eikä Virkkalan yrittäjiä ole tieratkaisussa kuultu.
- Jos Virkkalan kaupunginosa halutaan jatkossa pitää elinvoimaisena olisi varmistettava Virkkalan keskustan läpi kulkevien ja Virkkalassa asioivien ihmisten määrä.

 - Pitkittäisvaikutuksia tien rakentamisessa ja liikenteen ohjaamisesta pois Virkkalan keskustasta ei ole otettu huomioon liittyen Virkkalan kaupunginosan elinvoimaisuuteen: kun asiakasmäärät pienenevät, yrittäjät ja palvelut vähenevät Virkkalasta. Tämän vaikutus Virkkalan vetovoimaisuuteen on suora: asuntojen arvon heikentyessä Virkkalaan muuttaa/jää asumaan heikommassa sosiaalisessa asemassa olevia henkilöitä, mikä edelleen voi vaikuttaa siihen, että rikollisuus ja sen lieveilmiöt Virkkalassa lisääntyvät. Onko tämä kaupungin päättäjien pitkän linjan toive ja suunnitelma? Myös Etelä-Lohjan myönteistä alueellista kehitystä olisi tieratkaisuissa tuettava."

Kiinteistön omistaja: ----------------------------------------------

 
KIINTEISTÖ SUORANTA
Kiinteistöni tila Suoranta sijaitsee vilkkaan Virkkalantien varressa, mutta on suojaisan vanhan puuston rajaama kaikista suunnista. Tontilleni tehtiin kaavamuutos omakotitalokaavaksi. Nyt tonttini on kuin postimerkkinä muuten radan varressa sijaitsevalla liikehuoneistokaava -alueella. Olen teetättänyt tontillani tärinä-, ja melumittaukset samassa yhteydessä, kun hain tontilleni rakennusluvat kahdelle omakotitalolle. Jos kiinteistöni tontin pinta -ala laskisi kuvitellulla reilulla 400 neliöllä, alue joka jäisi tien alle, laskisi tonttini rakennusneliöt merkittävästi. Tontille piirretyn talokompleksin toinen asunto jäisi toteutumatta, sekä yhteinen piha-alueen tila jäisi tien alle, uudisrakennuksen piha avautuisi suoraan teille ja tehtaan radalle. Tämä kaikki toisi melun, pölyn, tärinän ja saasteet pihaan ja laskisi tonttini arvoa merkittävästi. Kiinteistön reunassa, tien alle piirretyllä alueella on vanhoja suuria puita, jotka suojaavan vaikutuksensa lisäksi sitovat kosteaa maata ja kuivattavat suomaista maapohjaa laajoilla juuristoillaan. Näiden puiden kaataminen ajaisi suunnitellulta korotetulta tiealueelta veden suoraan tontilleni. Tärinävaikutukset lisääntyisivät myöskin merkittävästi, kun juuristojen kosteaa maata sitova vaikutus katoaisi kokonaan.

SUOPUISTO
Kiinteistöni taka reuna tehtaanradan puolella sijaitseva lähivirkistysalue Suopuisto Kärrparken on rikas kosteikkoalue, vanha lehtometsä, jossa on luonnonlähdelampi, aito lohjalainen ikilehto. Lammella on aikoinaan luisteltu talvisin. Alueella on lehtopuulajikkeiden, kosteikkokasvillisuuden, kukkien ja heinäkasvien, lehtolinnuston, kosteikkohyönteisten mm. sudenkorentojen, sekä sammakkolajiston laaja kirjo. Alue on täynnä lahopuita ja kelopuita, kaatuneita ja osin maatuneita puunrunkoja, joita peittävät laajat sammal-, sieni-, ja kääpälajisto. Suopuiston alueelta on löydetty myös rauhoitettuihin kasveihin kuuluva suomalainen orkidea, kämmekkälaji Suoneidon vaippa. Alueella sijaitsee kymmeniä kelopuita joissa on kolopesijöiden koloja. Vanhoja pesäkoloja tarvitsevien lintulajien pesintää, sekä tikkojen ja lehtolintujen. Suopuistossa on suuria vanhoja puita, joissa lukemattomia tällaista ympäristöä tarvitsevien lintulajien pesiä. Alueella on vastaavaa lajistoa kuin viereisellä suojelualueella Pähkinänimessä mm. pikkutikka, pussitiainen, lehtopöllö jne. Nisäkäslajistoa puistossa edustavat lepakot, siipat, rusakot, ketut, oravat, sekä vierailevat supit, peurat, kauriit ja jopa ilves.

SUOPUISTO - VAATIMUKSENA LUONTOKARTOITUS
Suopuistoon on tehtävä luontokartoitus ja selvitettävä kasvi-, ja eläinlajiston esiintyvyys. Puisto on luonnon monimuotoisuuden kannalta erittäin merkittävä, eikä sitä tule missään tapauksessa hävittää. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on arvolupaus, jota jokaisen kunnan ja kaupungin tulisi noudattaa. Näin arvokkaan vanhan suolehdon tuhoaminen olisi anteeksiantamatonta. Luontoarvojen kunnioittaminen on ollut tärkeää Hankoradan varrella tehdyissä sähköistämis -, ja tasoristeystöissä mm. Hankoniemellä. Sen tulee olla tärkeää myös Lohjalla. Muistutusaika kaksi viikkoa on niin lyhyt aika,  ettei se mahdollista välttämättömien luontokartoitusten tekemistä. Kartoitus vaatii kolmena vuodenaikana kartoittamisen, lisäksi mahdolliset rauhoitetut lajien eivät nouse joka vuosi esille vaan pitävät lepovuosia. Arvokkaan luontoympäristön tutkiminen ja säilyttämisen tulisi jo olla itsestäänselvyys myös Lohjalla.

VAIKUTUKSET KIINTEISTÖLLENI
Suunniteltu tie avaisi kiinteistöni suojaisan tontin osan / alapihan suoraan Kässäntielle, joka kulkisi tievallin päällä koko tontin matkalta. Tien alta kaatuisi kymmenien vanhojen korkeiden ja suojaisien puiden pitkä rivistö. Tien valumavedet, tiepöly, melu sekä tiestä tulevat ilmansaasteet tulisivat tontille myös toisesta suunnasta. Tällä hetkellä tämä kaikki tulee jo Virkkalantieltä, myös tien valumavesiä. Tätä en salli enkä hyväksy. Vielä vähemmän sallisin sen, että tämä alkaisi tapahtumaan lisäksi myös tontin toisesta suunnasta.
Suunnitelmassa esitetyt maisemavallit kiinteistöni ja tehtaan radan väliin mahdollistuisivat käsittääkseni ainoastaan avohakkaamalla VL lähivirkistysalueeksi merkattu suopohjainen kosteikko Suopuisto , jotta tuolle alueelle edes pääsisi maata kuljettamaan. Jos Suopuiston satoja suuria vanhoja puita käsittävä lehtosuo hakataan matalaksi, katoaa niiden koko suuri maata sitova ja kosteutta imevä juuristo. Maapohja muuttuisi vielä nykyistäkin tärisevämmäksi. Tehtaan radalla kulkevat junat aiheuttavat tärinää, joka tuntuu talossa asti. Nyt Suopuiston lehtometsä vanhoine suurine puineen on kaunis näköeste, sekä lisäksi se suojaa tehtaan radan aiheuttamalta tärinältä, melulta ja pölyltä. Jos Suopuiston metsä hakataan, tulisi kiinteistölleni myös kolmas avoin sivu, tämä suoraan tehtaan radalle. Näin kiinteistölle tulisi myös radan melu, pölyt, lisääntyvät tärinät, sekä metsän tarjoama suojaava näköeste radalle poistuisi. Tätä en salli enkä hyväksy.

VL SUOPUISTO
Ihmettelen miten on mahdollista, että suunnitelman mukaan VL lähivirkistys-alueeksi kaavoitettu vanha lehtometsä tultaisiin avohakkaamaan, kun virkistysalueille kansallisen ohjeistusten mukaan arvokas ympäristö tulisi nimenomaan säilyttää. Korkeintaan voisi tehdä ainoastaan alueelle yleistä virkistymiskäyttöä palvelevia vähäisiä rakennelmia, ja ympäristö tulisi säilyttää mahdollisimman vahingoittumattomana. Mahdolliset työt eivät saisi heikentää alueen virkistysarvoa, eikä myöskään alueellista puutarhakaupunginosan arvoa , eikä merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön arvoa. Viittaan  MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKIIN; Maankäyttö - ja rakennuslain 54 §:n mukaan asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palveluiden alueelliselle saatavuudelle ja liikenteen järjestämiselle. Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä on vaalittava, eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä on oltava riittävästi puistoja tai muita lähivirkistysalueeseen soveltuvia alueita.

TIELINJAUSTEN VAIKUTUKSET VIRKKALALLE
Kässäntien katusuunnitelma tulee ohjaamaan kauttakulkuliikenteen pois Virkkalan keskustasta. Virkkalalaisena yrittäjänä voin todeta, että tätä Kässäntien suunnitelmaa on vastustettu alusta lähtien, jo silloin kun sitä ensimmäisiä kertoja nostettuiin esille ja kuultiin virkkalalaisia, sekä Virkkalan yrittäjiä. Nyt kun suunnitelma on nopeasti edennyt, ei yrittäjiä ole enää kuultu, ainoastaan uuden tielinjan tonttinaapureita. Käsitykseni mukaan edes suunnitellun risteyksen kohdalla sijaitsevaa ns. Hallaskarin vanhan kenkäkaupan kiinteistön omistajaa ei ole enää kuultu, vaikka uusi risteys tulisi heidän olohuoneensa ikkunan alle. Virkkalan keskustan katutyöt heikensivät yrittäjien asemaa poistaessaan lukuisat merkittävät parkkipaikat liikkeiden edustoilta. Nyt Kässäntien piirroksessa asiakasvirtojen poisohjaaminen Virkkalan keskustasta tulisi valitettavasti olemaan taas uusi kuolinisku keskustan yrittäjille.

TIELINJAUKSET TUTKITTAVA UUDESTAAN
Kässäntien suunnitellun linjauksen vaikutukset ovat niin merkittävät Virkkalalle, että on ehdottomasti tutkittava uudestaan tielinjan siirtämistä vanhan Långströmin kaupalla olevan tasoristeyksen kohdalle. Siellä on tilaa, avaruutta ja luonnollinen laaksomainen kohta, johon voitaisiin toteuttaa turvallinen ratkaisu autoliikenteelle, jopa mahdollisella siltarakenteella. Siellä myös maapohja on kuivempaa ja näin mahdollistaa järkevämmän tierakentamisen. Kevyen liikenteen ohjaamisen jatkaminen nyt olemassa olevaan alikulkuun tuntuu luonnolliselta ja turvalliselta ratkaisulta mm. suurelle joukolle koululaisia jotka kulkevat tätä reittiä päivittäin. Tällä ratkaisulla voitaisiin huomioida ja suojella merkittävät luontoarvot Suopuiston virkistysalueella, säilyttää arvokkuus ja rauha kulttuurisesti merkittävän suojellun Kässäntalon edustalla, sekä myös säilyttää olemassa oleva lehtomainen ja puutarhamainen ilme tällä asuinalueella."

Kaupunkitekniikan vastine tehtyihin muistutuksiin:

Asemakaavan mukaiselle lähivirkistysalueelle (VL) suunnitellut maisemavallit eivät ole oleellinen asia laadituissa katusuunnitelmissa. Ne on suunniteltu katurakentamisvaiheessa leikkausmassojen hyödyntämiseen kustannustehokkaasti. Maisemavallit voidaan poistaa suunnitelmasta eikä poistamisella ole vaikutusta itse katusuunnitelman sisältöön.

Suunnitellun Kässäntien kadun reunassa on reunakivet, joiden avulla kadun pintavedet ohjautuvat hulevesikaivoihin. Vesiä ei ohjata kiinteistöjen suuntaan. Katusuunnitelmassa esitetyt toimenpiteet eivät ulotu kiinteistöjen alueelle vaan rajoittuvat hyväksytyn asemakaavan mukaiselle katualueelle.

Tiealueelta poistettavan puuston juuristolla ei ole vaikutuksia alueen tärinäkäyttäytymiseen.

Alueella on tehty kadun rakennussuunnitelmaan liittyviä pohjatutkimuksia, joiden perusteella kadun perustamistapa ja rakennekerrospaksuudet määritetään vielä tarkemmin katusuunnitelman jälkeen laadittavassa rakennussuunnitelmassa.

Katusuunnitelmat perustuvat voimassa olevaan asemakaavaan sekä aiemmin laadittuihin liikenneverkkoselvityksiin. Asemakaavan laadintaprosessi on se käsittelyvaihe, missä periaatteelliset ratkaisut kuten katualueen rajat ja kadun sijainti oleviin kiinteistöihin nähden vahvistuvat. Alikulkujärjestelyt ovat myös hyväksytyn taajamaosayleiskaavan mukaisia. Taajamaosayleiskaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 10.10.2012 § 84 ja on saanut lainvoiman 2.3.2016.

Kaupunkitekniikka ei myöskään näe teknisiä edellytyksiä vaihtoehtoisiin linjauksiin mm. jo rakennetun sillan takia, joka palvelee tätä uutta katuyhteyttä.

Kaupunginhallitus on antanut lausunnon väylävirastolle ratasuunnitelmasta liittyen radan sähköistykseen ja tasoristeysten turvallisuuden parantamiseen 15.06.2020 § 198

Lausunnossaan kaupunginhallitus toteaa Kässäntien toteuttamisen osalta seuraavaa: "Tynninharjun tasoristeyksen sulkeminen edellyttää Kässäntien K482 toteuttamista. Lohjan kaupunki on valmis toteuttamaan Kässäntien erikseen hyväksyttävien katusuunnitelmien pohjalta. Toteutuksen aikataulu riippuu mm. siitä, millä aikataululla laadittavat katusuunnitelmat tulevat lainvoimaiseksi."
 

Lisätiedot suunnitteluinsinööri Timo Mäkinen, timo.makinen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - taajamaosayleiskaava
- ote asemakaavasta

 - katusuunnitelmat
- Etelä-Lohjan tieverkkosuunnitelma v. 1999
- Virkkalan asemanseudun liikennejärjestelyt, toimenpideselvitys v. 2000
- muistutukset

 

Liite 1 Kässäntien katujärjestelypiirustus 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

1. todeta, että muistutukset ovat saapunut määräaikaan mennessä,

2. muuttaa laadittuja katusuunnitelmia siten, että asemakaavan mukaiselle lähivirkistysalueelle (VL) suunnitellut maisemavallit jätetään toteuttamatta ja näin ollen tarvetta erillisiin luontoselvityksiin ei ole,

3. hyväksyä Kässäntien katusuunnitelmat (Ib-KATU-554-1...6) hallintosäännön 5 luvun 30.1. §:n 5. kohdan mukaisesti.

 

Vastaesitys 1 Mikko Koivisto esitti Jouni Saarikon, Kristian Sarven, Juhani Järvisen Karoliina Joensuun, Hannu-Pekka Poikosen, Leif Wietasen ja Päivi Kellokosken kannattamana seuraavan vastaesityksen:

Palautetaan uuteen valmisteluun ja tehdään täydentävät luontoselvitykset.

 

Vastaesitys 2 Mika Sevon esitti seuraavan vastaesityksen:

Tekninen lautakunta päättää

1. Asia palautetaan valmisteluun jossa

2. Otetaan huomioon --------- lautakunnalle toimittama vaihtoehtoinen tielinjaus.

Mika Sevonin vastaesitys raukesi kannattamattomana.

Puheenjohtajan tiedustellessa vastustaako kukaan asian palauttamista uuteen valmisteluun, kukaan teknisen lautakunnan jäsenistä ei vastustanut asiaa.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian uuteen valmisteluun ja tehdään täydentävät luontoselvitykset.

 

Täytäntöönpano ote: muistutuksen jättäneet

------------------------------------