Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto
Pöytäkirja 07.06.2022/Pykälä 29


 

Lohjan Vuokra-Asunnot Oy:n toimitusjohtajan palkan tarkistus

 

751/02.00/2022

 

Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto 03.05.2022 § 20

 

 Lohjan Vuokra-Asunnot Oy:n hallituksen puheenjohtaja on pyytänyt konserniohjeen 2.7. kohdan perusteella kaupungin ennakkokäsitystä toimitusjohtajan palkan tarkistamisesta:

"Toimitusjohtajan palkan tarkistus on edellisen kerran tehty vuonna 2018 (2%).
Vuonna 2021 valmistui Lohjalle 180 Ara-vuokra-asuntoa ja lisäksi vapaarahoitteisia. Tämä toi yhtiölle uuden tilanteen tyhjien asuntojen muodossa.
Lovan asuntokanta on keskimäärin 40 vuotta vanhaa ja lisärasitteena tuon ajan liian suuret asunnot. Tähän on reagoitu asuntoja muuttamalla ja meneillään on Antinkatu 1-3 suunnitelmat lisäkerroksen rakentamisesta pienille asunnoille.
Huonokuntoisia yhtiöitä on purettu ja työn alla on samaisen toiminnan jatkaminen. Suurin tarve on yksiöille ja pienille kaksioille. Lovan asunnoissa asuu keskimäärin 1,6 asukasta.
Sahapiha 4 on viimeisin Lovan uudiskohde, jossa vesikatteen korjaus tehdään pääurakoitsijan varoilla, mikä on poikkeuksellista kaupunkikonsernissa. Tämän asian hoitamisessa on toimitusjohtaja antanut vahvan panoksensa.
Vuosikorjausten kustannustasoa on saatu huomattavasti laskettua edellisestä vuodesta systeemattisen korjaustoiminnan johdosta. Yhtiön toiminnot on pitkälti sähköisen (Tambuurin) järjestelmässä kaikkene tietoineen, järjestelmää pyritään laajentamaan ja kehittämään. Toimitusjohtaja on valittu Lohjan kaupungin Asunto-ohjelma -työryhmän jäseneksi. Toimitusjohtaja kuuluu myös valtakunnallisen Kova ry:n hallitukseen.
Toimitusjohtaja vastaa 11 henkilön toimiston, 13 milj.euron liikevaihdon, 1700 asunnon ja 2500 asukkaan asuttamisen hoidosta. Toimitusjohtaja luotsaa yhtiötä vahvasti ja määrätietoisesti eteenpäin.
Palkan tarkastus 500 eurolla/kk olisi mielestäni kohtuullinen."

 

 Lohjan kaupungin konserniohjeessa on asiaan liittyen seuraavat huomioon otettavat kohdat:

Kohdasta 2.6.1. Henkilöstöpolitiikka
" Konsernin tytäryhteisöt päättävät henkilökuntansa työsuhteen ehdoista noudattaen alansa työehtosopimuksia sekä kaupungissa hyväksyttyjä yleisohjeita. Tytäryhteisöt noudattavat toiminnassaan soveltuvin osin kaupungin henkilöstöpolitiikan periaatteita palkkauksen, muiden etuuksien sekä henkilöstöpalvelujen, etenkin harkinnanvaraisten työsuhteen etujen osalta. Tällaisia etuja ovat harkinnanvaraiset palkkaedut ja harkinnanvarainen työvapaa sekä työntekijän oikeus henkilöstökoulutukseen, luontoissuorituksiin ja lisäeläke-etuihin. Merkittävistä ja yleisistä linjauksista poikkeavista henkilöstöpoliittisista ratkaisuista on pyydettävä kaupungin lausunto."

Kohdasta 2.7.:
" Kuntakonserniin kuuluvan yhteisön on ennen omaa päätöksentekoaan selvitettävä kaupungin, tavallisesti konsernijohdon, ennakkokäsitys asiaan silloin, kun päätettävä asia merkittävästi vaikuttaa yhteisön tai kaupungin toimintaan tai taloudelliseen vastuuseen. Tytäryhteisön johdon tulee toimia huolellisesti ja yhtiön edun mukaisesti. Pääomistajan ennakkokäsityksen selvittäminen on linjassa tämän velvoitteen kanssa ja kuuluu huolelliseen asioiden valmisteluun. Ennakkokäsityksen hankkimisessa ei ole kyse yhteisön sisäisen päätöksenteon tai yhteisöä koskevan lain mukaisen toimitusjohtajan tai hallituksen vastuun siirtämisestä konsernijohdolle tai yhteisvastuusta. Lopullinen päätösvalta on aina yhteisön omalla päätöksentekoelimellä. Yhteisön hallituksen tai hallituksen puheenjohtajan on hankittava kaupungin / konsernijohdon ennakkokäsitys seuraaviin toimenpiteisiin:
- toimitusjohtajan valinta ja palkkausjärjestelmä ja sen muutokset"

 

Lisätiedot talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan viran väliaikainen hoitaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto päättää pyytää henkilöstöjaostolta lausunnon ja linjaukset tytäryhteisöjen toimitusjohtajien palkkauksesta.

 

Päätös Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Henkilöstöjaosto

------------------------------------

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 31.05.2022 § 39

 

 Kaupunginhallituksen konsernijaosto on pyytänyt kaupunginhallituksen henkilöstöjaostolla lausunnon ja linjaukset tytäryhteisöjen toimitusjohtajien palkkauksesta. 

 

 Osakeyhtiön toimitusjohtajan työ on luonteeltaan henkilökohtainen tehtävä, jossa voi toimia vain luonnollinen henkilö. Esimerkiksi toimitusjohtajan työnantajalle tai tämän omistamalle yhtiölle maksettu korvaus on siten aina toimitusjohtajaksi nimetyn henkilön veronalaista palkkatuloa, josta maksajan on toimitettava ennakonpidätys ja maksettava työnantajan sairausvakuutusmaksu. (KHO 2013:1). Toimitusjohtajan tehtävästä saaduksi palkaksi katsotaan myös korvaus kaikista sellaisista tehtävistä, jotka kuuluvat hallitustyöskentelyyn.

Toimitusjohtajan tehtäviä koskevat säännökset ovat OYL 6 luvun 17 §:n 1 momentissa. Lainkohdan mukaan toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti (yleistoimivalta). Lisäksi toimitusjohtaja vastaa siitä, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. Tämän tarkemmin tehtävistä ei ole laissa säädetty. Käytännössä toimitusjohtajan tehtäviin kuuluu yleensä muun muassa ylemmän johdon päätösten toimeenpano ja yhtiön toiminnan käytännön organisoinnista huolehtiminen, sopimuksista neuvotteleminen sekä henkilöstön rekrytointi. Osakeyhtiölaissa on edellä mainittujen tehtävien lisäksi säädetty useista hallitukselle ja toimitusjohtajalle kuuluvista erityistehtävistä.

Toimitusjohtajan palkkaa määritettäessä voidaan lähtökohtana pitää johtajasopimuksessa sovittua. Jos palkan määrä ei ilmene johtajasopimuksesta tai sovittu palkkio ei vastaa sitä osaa kokonaispalkkiosta, joka tosiasiallisesti perustuu hallitustyöskentelyyn tai toimitusjohtajan tehtävään, on otettava huomioon myös muita seikkoja. (vero.fi).

 Lohjan kaupungin tytäryhteisöjen toimitusjohtajien palkat ovat määräytyneet kunkin yhteisön omista lähtökohdista seuraavasti: 

 

-          Lohjan vuokra-asunnot: kokonaispalkka on tällä hetkellä 7 725,20 e + puhelinetu. Johtajasopimus on laadittu vuonna 2011. Palvelussuhteen alkaessa palkka on ollut 5 700 euroa kuukaudessa. Palkantarkistamisen tarve arvioidaan vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä. Lisäksi palkkaa korotetaan vähintään PTYTES:n yleiskorotusten mukaisesti.

-          Lohjan Liikuntakeskus: tehtäväkohtainen palkka 5 761,37 e + kokemuslisä 576,14 e. Johtajasopimus on laadittu vuonna 2018.  Palvelussuhteen alkaessa palkka on ollut 5 500 euroa kuukaudessa. Palkkausta voidaan arvioida toteutuneiden tavoitteiden ja kehityskeskustelujen perusteella.

-          Loher: kokonaispalkka on tällä hetkellä 9 404,16 e + puhelinetu. Johtajasopimus on laadittu vuonna 2006, ja palvelussuhteen alkaessa palkka on ollut 5 900 euroa kuukaudessa. Palkantarkistamisen tarve arvioidaan vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä. 

 

Lisätiedot Henkilöstöjohtaja, Anu Rautiainen, anu.rautiainen@lohja.fi

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto toteaa lausuntonaan, että esitetty 500 euron palkankorotus Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n toimitusjohtajan palkkaan on perusteltu. Korotuksen jälkeen palkka olisi 8 225,20 euroa. Tytäryhtiöiden toimitusjohtajien palkkojen tarkistamisesta on kirjaukset johtajasopimuksissa. Esitetty palkantarkistus noudattaa johtajasopimuksen kirjausta ja on linjassa yleisen palkkakehityksen kanssa.

 

Päätös Henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaostolle vastauksena lausuntopyyntöön 3.5.2022 § 20

------------------------------------

 

Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto 07.06.2022 § 29

 

Lisätiedot Talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Härmälä Jarkko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto päättää antaa Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n hallitukselle ennakkokäsityksenä seuraavaa:

Toimitusjohtajan kuukausipalkkaa tarkistetaan 500 euroa/kk (6,5 %) 1.6.2022 alkaen.

 

Päätös Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Tiedoksi Lohjan vuokra-asuntojen hallitus

------------------------------------