Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Alueiden johtokunta
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 21



 

Lohja700-juhlavuosi 2023

 

 

 

Alueiden johtokunta 30.05.2022 § 21

 

 Lohja täyttää 700 vuotta vuonna 2023. Pääjuhlaa vietetään ajalla 10.-13.8.2023. Pääjuhla on ulkoilmatapahtuma, jossa esiintyy lohjalaistaustaisia ja paikallisia esiintyjiä. Juhlavuotta juhlistetaan myös keskiaikaisella kulkueella, kuten 100 vuotta aiemmin Lohjan 600-vuotisjuhlavuonna.
 

 Elokuussa 2023 järjestettävän pääjuhlan lisäksi Lohjan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut järjestävät erilaisia tapahtumia koko juhlavuoden ajan Lohjalla eri taajamissa. Juhlavuoden kunniaksi tehdään omatoimisesti sovelluksen avulla kierrettävä historiareitti Lohjalle, sekä kunnostetaan Virkkalassa sijaitseva Petter Forsströmin mukaan nimetty puistoalue.
 

 Yritykset ja palveluntuottajat voivat hakea Lohja700-juhlavuoden logon käyttöoikeutta omalle tuotteelleen tai palvelulleen. Lohja700-työryhmä käsittelee jokaisessa kokouksessaan kokoukseen mennessä saapuneet uudet anomukset.

 

 Lohjan kaupungin Lohja700-yhteyshenkilöt, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja, Merja Lonkainen ja kulttuurituottaja, Sara Ertek kertovat Lohja700 -juhlatyöryhmän suunnitelmista tulevaan juhlavuoteen.

 

Lisätiedot kulttuurituottaja, Sara Ertek, sara.ertek@lohja.fi

 

Liitteet Kulttuurihyvinvointisuunnitelma 30.5.2022
Lohja700 - juhlavuosi
Kulttuuri kylässä 

 

Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja

 

Päätösehdotus Alueiden johtokunta merkitsee tiedoksi kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja Lonkaisen ja kulttuurituottajan Sara Ertekin esityksen Lohja700-juhlavuoden suunnitelmista.

 

Päätös Alueiden johtokunta keskusteli mahdollisten alueellisten juhlien järjestelyistä ja osallistamisesta Lohja700 - juhlavuoden juhliin.

Alueiden johtokunta merkitsi tiedoksi kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajan Merja Lonkaisen ja kulttuurituottaja Sara Ertekin esitykset Kulttuurihyvinvointisuunnitelmasta, Lohja700 - juhlavuodesta ja Kulttuuri kylässä -kehittämistehtävästä.  

 

 

------------------------------------