Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Alueiden johtokunta
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 24



 

Pieninvestointihankkeet 2022

 

 

 

Alueiden johtokunta 12.04.2022 § 15

 

 Kaupunginvaltuusto on osoittanut alueiden johtokunnan käyttöön 25.000€ pieninvestointihanke-määrärahan. Alueiden johtokunta päätti 22.4.2021 kokouksessa 12§:ssä pieninvestointihanke-määrärahan myöntämis- ja käyttösäännöistä, joissa avustuksen oikeutetuiksi hakijoiksi määritettiin aluetoimikunnan aluella toimivat yhdistykset. Alueiden johtokunnalle osoitettu määräraha on perinteisesti jaettu tasan kaikkien aluetoimikuntien kesken, jolloin kunkin osuus on tätä vuonna 3.125€.

 

 Aluetoimikunnat ovat kukin tahoillaan tiedoittaneet sähköposteilla ja some-kanavillaan haettavissa olevasta yleishyödyllisten hankkeiden avustukseen tarkoitetusta määrärahasta. Pusulan, Sammatin, sekä Karstu-Paloniemi-Roution aluetoimikunnat ovat käsitelleet saamansa hakemukset sekä tehneet niistä esityksen Alueiden johtokunnalle. Aluetoimikuntien puheenjohtajistojen muodostama epävirallinen "Alueiden johtokunnan valmisteleva kokous" on keskustellut aluetoimikuntien esityksistä. Alueiden johtokunnan myöntämät avustuksen tilitetään tositteita vastaan. Lohjan kylät ry. hoitaa edelleen tilitykset pienhankemäärärahan sekä toimintarahan osalta. Alueiden johtokunnan myöntämät avustukset ovat ns. "korvamerkittyjä määrärahoja", joita ei saa käyttää ilman Alueiden johtokunnan päätöstä muuhun tarkoitukseen. Kaikkien tapahtumien toteutuksen ehtona on kaikkien on korona-rajoitusten noudattaminen, jos tapahtuman järjestäminen ei korona- tai muusta tilanteesta johtuen ole mahdollista, ei myönnettyä avustusta saa käyttää muuhun tarkoitukseen.

 

Lisätiedot Alueiden johtokunnan puheenjohtaja, Stina-Maarit Elo,stinamaarit.elo@gmail.

 

Oheismateriaali Aluetoimikuntien pieninvestointihankkeiden exel-taulukko

 

Päätösehdotus Alueiden johtokunta merkitsee tiedoksi 12.4.2022 kokouksessa aluetoimikuntien esitetyt pieninvestointihankkeet.

 

Päätös 12 §:ssa puheenjohtaja Stina-Maarit Elo esitti pienhankeinvestointihankkeiden lisäyksestä, jonka Alueiden johtokunta hyväksyi.

Alueiden johtokunta keskusteli 12.4.2022 käsittelyyn tulleista pieninvestointihankkeista asiantuntija-alustusten pohjalta ja hyväksyi seuraavat pieninvestointihankkeet.

1) Alueiden johtokunta myönsi Routioseura ry:lle 1000 € kukkasipuleiden hankintaan Lohjan juhlavuotta 2023 varten, Roution kotikaupunkipolun kyltitykseen ja polttopuiden hankintaan.

2) Alueiden johtokunta myönsi Paloniemen VPK:n naisosastolle 250 € toiminnan esittelykuluihin Routio-päivän tapahtumassa 21.5.2022.

3) Alueiden johtokunta myönsi Sammatin aluetoimikunnalle 400 € Sammatissa 9.4.2022 järjestetyn Kotokontupäivän järjestelykuluihin.

4) Alueiden johtokunta myönsi Sammatin aluetoimikunnalle 600 € Suvisammatti-esitteen painatuskuluihin ja kotisivujen tiedotuskuluihin.

5) Alueiden johtokunta myönsi Sampoyhdistys ry:lle 260 € Kalevala-juhlan järjestelykuluihin.

6) Alueiden johtokunta myönsi Sampoyhdistys ry:lle 960 € Sampomäen näyttämörakennuksen takatilan katon pintakatteen uusimiskuluihin.

7) Alueiden johtokunta myönsi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Sammatin paikallisyhdistys ry:lle 300 € kolmen mainostelineen hankintaan.

8) Alueiden johtokunta myönsi Routioseura ry:lle 400 € Routio-päivänä 21.5.2022 jaettavien ilmapallojen hankintaan.

9) Alueiden johtokunta myönsi Pusulan maamiesseura ry:lle 400 € Pusulan Ahjolan piha-alueen perennakasvihankintoihin.

10) Alueiden johtokunta myönsi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pusulan paikallisyhdistys ry:lle 150 € kesäkukkien hankintaan Pusulan koulun pihalla oleviin kukkalaatikoihin.

11) Alueiden johtokunta myönsi Ikkalan kyläyhdistys ry:lle 200 €  kesäkukkien hankintaan Ikkalan sisääntulokylttien ja Pusulantien liikenteenjakajan nurmialueille.

12) Alueiden johtokunta myönsi Hyönölän kyläyhdistykselle 150 € niittykukkien siemeniin Tuukkasen leipomon takana olevalle peltokaistaleelle.

13) Alueiden johtokunta myönsi Ahonpää-Karisjärven kyläyhdistykselle 150 € kesäkukkien ja mullan hankintaan kylätaajama-alueelle.

14) Alueiden johtokunta myönsi Pusulan kyläyhdistys ry:lle 300 € tapahtumakuluihin 27.3.2022 Ahjolan Kyläkahvit-tapahtumaan ja kesällä tulevaan Rantapolun kylätalkoiden tarjoilukuluihin.

------------------------------------

 

Alueiden johtokunta 30.05.2022 § 24

 

 Aluetoimikunnat ovat kukin tahoillaan tiedoittaneet sähköposteilla ja some-kanavillaan haettavissa olevasta yleishyödyllisten hankkeiden avustukseen tarkoitetusta määrärahasta. Pusulan, Karjalohjan, Karstu-Paloniemi-Roution, Valtaväylien ja Kaupunkikeskustan aluetoimikunnat ovat käsitelleet saamansa hakemukset sekä tehneet niistä esityksen Alueiden johtokunnalle. Aluetoimikuntien puheenjohtajistojen muodostama epävirallinen "Alueiden johtokunnan valmisteleva kokous" on keskustellut aluetoimikuntien esityksistä 12.5.2022. Alueiden johtokunnan myöntämät avustuksen tilitetään tositteita vastaan. Lohjan kylät ry. hoitaa edelleen tilitykset pienhankemäärärahan sekä toimintarahan osalta. Alueiden johtokunnan myöntämät avustukset ovat ns. "korvamerkittyjä määrärahoja", joita ei saa käyttää ilman Alueiden johtokunnan päätöstä muuhun tarkoitukseen. Kaikkien tapahtumien toteutuksen ehtona on kaikkien on korona-rajoitusten noudattaminen, jos tapahtuman järjestäminen ei korona- tai muusta tilanteesta johtuen ole mahdollista, ei myönnettyä avustusta saa käyttää muuhun tarkoitukseen.
 

 

Lisätiedot Alueiden johtokunnan puheenjohtaja, Stina-Maarit Elo,stinamaarit.elo@gmail.

 

Oheismateriaali Aluetoimikuntien pieninvestointihankkeiden exel-taulukko; haettavat pieninvestointihankkeet nro:t 15-29.               

 

Päätösehdotus Alueiden johtokunta merkitsee tiedoksi 30.5.2022 kokouksessa aluetoimikuntien esitetyt pieninvestointihankkeet.

 

Päätös Alueiden johtokunta keskusteli 30.5.2022 käsittelyyn tulleista pieninvestointihankkeista asiantuntija-alustusten pohjalta ja hyväksyi seuraavat pieninvestointihankkeet.

15) Alueiden johtokunta myönsi Karstu-Karkaliseura ry:lle Karstunrannan laiturin korjaamiseen 1300 €.

16) Alueiden johtokunta myönsi Karstu-Karkaliseura ry:lle Karstun seuraintalolla järjestettyihin aamukahvitarjoiluihin 120,38 €.

17) Alueiden johtokunta myönsi Karjalohjan Kylätalo ry:lle puutarhatuotteille ja uusiin kalusteihin 500 €.

18) Alueiden johtokunta myönsi Pusulan eläkeläisille 150 € Keräkankareella järjestettävään ruokailuun.

19) Alueiden johtokunta myönsi Pusulan Martoille 180 € kuuden kasvulavan, mullan ja siemenien hankkimiseen Pusulan kirkonkylään.

20) Alueiden johtokunta myönsi Kärkölän kyläyhdistykselle 150 € tarjoilun järjestämiskuluihin Kärkölän kylätalon 100-vuotisjuhlissa.

21) Alueiden johtokunta myönsi Hyönölän kyläyhdistykselle bussikatosten maaleihin 500 €.

22) Alueiden johtokunta myönsi Karjalohjan Kotiseutuyhdistys ry:lle 10-vuotisjuhlan paikka-, tarjoilu- ja ohjelmakuluihin 800 €.

23) Alueiden johtokunta myönsi Eläkeliiton Karjalohjan yhdistys ry:lle joulutapahtuman 2022 järjestelykuluihin 300 €.

24) Alueiden johtokunta myönsi Eläkeliiton Karjalohjan yhdistys ry:n käsityökerholle hyväntekeväisyyskohteisiin menevien tuotteiden neulomistarvikkeisiin 200 €.

25) Alueiden johtokunta myönsi Karjalohjan aluetoimikunnalle  kukkaistutusten jatkoprojektiin 500 €.

26) Alueiden johtokunta myönsi Perttilä-seura ry:n hallitukselle pihapelivälineiden hankintaan 300 €.

27) Alueiden johtokunta myönsi Väänteenjoen alueen kyläyhdistys ry:lle uimarannan rakennusten kunnostusprojektiin 950 €.

28) Alueiden johtokunta myönsi Immulan-Paunin kyläyhdistys ry:lle kalusteiden hankintaan kyläyhdistyksen tapahtumatelttoihin 700 €.

29) Alueiden johtokunta myönsi Kotiseutututkimuksen Ystävät ry:lle ilmalämpöpumpun hankintaan 2644 €.

 

Täytäntöönpano 

------------------------------------