RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 29.08.2022/Pykälä 64
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2021 / Sosiaali- ja terveyslautakunta
137/02.06.01/2022
Sosiaali- ja terveyslautakunta 29.08.2022 § 64
Tarkastuslautakunta on antanut arviointikertomuksensa vuoden 2021 toiminnasta. Tarkastuslautakunta on arvioinut talousarvion ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumista koko kaupungin tasolla sekä lautakuntakohtaisten tavoitteiden toteutumista. Arviointityössä on noudatettu tarkastuslautakunnan joulukuun 2021 kokouksessa sopimaa sovittua lautakunnan jäsenten keskinäistä työnjakoa sekä niiden pohjalta muodostettua yhteistä kokonaisnäkemystä. Tarkastuslautakunta edellyttää, että kukin lautakunta käsittelee kokouksessaan sitä koskevat havainnot ja johtopäätökset sekä esittää, että kaupunginhallitus antaa niistä lausunnon valtuustolle kuntalain 121 §:n mukaan sekä tarkastuslautakunnalle, jotta tarkastuslautakunta voi seurata toimenpiteiden toteutumista.
Tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessaan todennut sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisesta toiminnasta seuraavaa:
"Tarkastuslautakunta toteaa, että sosiaali- ja terveyslautakunnan toimialueella on 2021 ollut käynnissä useita projekteja johtuen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen järjestämisvastuun aloittamisesta. Ne ovat vaatineet vastuutehtävissä toimineilta ylimääräistä työpanosta etenkin, kun samanaikainen koronapandemia on edellyttänyt erityisjärjestelyjä. Lautakunta katsoo, että Lohjan sote-vastuuhenkilöt ovat toimineet aktiivisesti ja johdonmukaisesti edistääkseen siirtymää hyvinvointialueisiin.
Suurena huolen aiheena edelleen on ollut henkilöstön saatavuus useissa eri ammattiryhmissä. Erityisesti lähihoitajien, sairaanhoitajien, hammashoitajien ja sosiaalityöntekijöiden rekrytoimisessa on vakavia haasteita, jotka vaarantavat laadukkaiden palvelujen toteuttamisen samalla kun lainsäädännön velvoitteet (esim. vanhuspalvelulaki) hoitotakuun ja henkilöstömitoituksien osalta kiristyvät."
Selvitys tarkastuslautakunnan havaintoihin:
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa on jatkettu aktiivista toimintaa turvallisen sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtymän varmistamiseksi. Henkilöstön tiedottaminen ja liikkeenluovutukseen liittyvät yhteistoimintaneuvottelut osaltaan ovat varmistaneet tätä.
Henkilöstön heikossa saatavuudessa sosiaali- ja terveydenhuoltoon on kyse kansallisesta ongelmasta. Toimenpiteitä henkilöstönsaatavuuskysymysten ratkaisemiseksi on suunniteltu yhteistyössä myös Länsi-Uudenmaan muiden kuntien kanssa. Lohjalla henkilöstön saatavuuden parantamiseksi on tiivistetty koronapandemian lievennettyä tiivistä yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Hammashoitajien saatavuuden parantamiseksi on lisäksi käynnistetty uudenlainen koulutusyhteistyö Luksian kanssa. Myös useita lähihoitajan oppisopimuskoulutussopimuksia on solmittu. Laurean kanssa toteutettu yhteistyö kiinalaisten sairaanhoitajaopiskelijoiden kouluttamiseksi saa jatkoa kenialaisten koulutusyhteistyön kautta jo kuluvana syksynä. Osassa toimintaa on jouduttu turvautumaan henkilöstön vuokraukseen palvelujen turvaamiseksi.
Lisätiedot vt. hyvinvointijohtaja Tuula Suominen, tuula.m.suominen@lohja.fi
hallintopäällikkö Jarkko Lämsä, jarkko.lamsa@lohja.fi
Oheismateriaali Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2021
Liite
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Suominen Tuula M.
Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää merkitä omalta osaltaan tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021 ja esittelyosassa olevan selvityksen tarkastuslautakunnan kannanotoista tiedoksi.
Päätös Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano controller Långström
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |