Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkisuunnittelulautakunta
Pöytäkirja 16.08.2022/Pykälä 112


 

Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouskäytännöt

 

528/00.01.01/2022

336/00.01.01/2021

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.09.2021 § 6

 

 Lohjan kaupungin hallintosäännön IV osan päätöksenteko- ja hallintomenettelyn 16 luvussa määrätään valtuustoa lukuun ottamatta kaupungin muiden toimielinten kokousmenettelystä.

Hallintosäännön 128 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Hallintosäännön 129 §:n mukaan kokouskutsun antaa julkaistavaksi puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

Hallintosäännön 130 §:n mukaan esityslistat julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Ennen julkaisemista esityslistalta poistetaan henkilötiedot, joihin ei liity tiedottamisintressiä sekä salassa pidettävät tiedot.

Hallintosäännön 131 §:n mukaan kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali lähetetään sähköisesti. Toimielimen jäsenellä tai varajäsenellä on kuitenkin aina niin halutessaan oikeus saada ko. toimielimen asiakirjat paperimuotoisina.

Hallintosäännön 133 §:n mukaan toimielimen jäsenen on itse kutsuttava henkilökohtainen varajäsen sijaansa, mikäli hän ei pääse kokoukseen. Estynyt jäsen ilmoittaa poissaolostaan myös toimielimen sihteerille. Kun jäsen on esteellinen jossakin kokousasiassa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkun asian käsittelyyn, hän voi kutsua henkilökohtaisen varajäsenen yksittäisen asian käsittelyyn.

Hallintosäännön 134 §:n mukaan nuorisovaltuuston, vanhusneuvoston tai vammaisneuvoston edustajien tai muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta päättää asianomainen toimielin. Läsnäolo-oikeus on rajattava siten, että läsnäolo-oikeutta ei ole silloin kun käsiteltäviin asiakirjoihin sisältyy salassa pidettäviä tietoja. Toimielin tai sen puheenjohtaja voi päättää asiantuntijan kuulemisesta yksittäisessä asiassa. Asiantuntijan on poistuttava kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Hallintosäännön 149 §:n mukaan pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa sähköisesti.

Hallintosäännön 150 §:n mukaan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin määrätään. Esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan kaupungin internet-sivuilla siltä osin kuin siinä ei ole salassa pidettäviä tai ei-julkisia tietoja.

Kaupungin hallintosäännön I osan konserniohjausta koskevassa 5 luvun 40 §:ssä todetaan, että lautakunnan jaoston ja lautakunnan alaisen viranhaltijan on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kaupunginhallitus tai lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti luottamushenkilöportaaliin, josta se on kaupunginhallituksen ja lautakunnan luettavissa. Kaupunginhallitus tai lautakunta voi erikseen tehdä päätöksen siitä, millaisia viranhaltijapäätöksiä tai alemman toimielimen päätöksiä ei tarvitse ilmoittaa mahdollisen otto-oikeuden käyttöä varten.

Asia on otettava toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

Lisätiedot:  hallintoasiantuntija Päivi Kesälä, paivi.kesala@lohja.fi

 

Esitys 

Elinvoimajohtaja vs. Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää

1. todeta, että pöytäkirjanpitäjänä toimii Päivi Kesälä tai muu kaupungin hallintopalveluiden nimeämä henkilö;

2. pitää kokouksensa kokouskaudella 2021-2022 pääsääntöisesti keskiviikkoisin klo 17.00 seuraavina päivinä:
- 8.9.2021
- 29.9.2021
- 14.10.2021 (torstai)
- 3.11.2021
- 24.11.2021
- 16.12.2021 (torstai)

- 26.1.2022
- 9.3.2022
- 6.4.2022
- 4.5.2022
- 1.6.2022;

3. varata seminaaripäiviksi 8.9.2021. ja 24.11.2021. klo 14.00 ennen lautakunnan kokousta;

4. että kokouskutsut ja esityslistat julkaistaan sähköisesti luottamushenkilöportaalissa jäsenille ja muille, joilla on oikeus tai velvollisuus olla läsnä kokouksessa, pääsääntöisesti kokousta edeltävän viikon perjantaina; ja

5. että esityslistat julkaistaan sähköisesti yleisessä tietoverkossa osoitteessa www.lohja.fi pääsääntöisesti kokousta edeltävän viikon perjantaina;

6. että pöytäkirjan tarkastaa kaksi kussakin kokouksessa valittua tarkastajaa. Tarkastus suoritetaan viimeistään kokousta seuraavana tiistaina siten, että valmistunut pöytäkirja julkaistaan luottamushenkilöportaaliin ja julkaisusta ilmoitetaan sähköpostilla puheenjohtajalle ja tarkastajille. Puheenjohtaja ja tarkastajat kuittaavat pöytäkirjan oikeellisuuden sähköpostilla ja allekirjoittavat sen varsinaisesti seuraavassa kokouksessa tai muutoin sovittuna ajankohtana. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan. Mikäli tarkastaja ja puheenjohtaja taikka tarkastajat keskenään ovat erimielisiä pöytäkirjan sisällöstä, pöytäkirja tarkastetaan erimielisyyttä koskevilta osin toimielimen seuraavassa kokouksessa;

7. että pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin määrätään kokousta seuraavan viikon keskiviikkona;

8. että sähköiset ilmoitukset viranhaltijapäätöksistä ovat luettavissa otto-oikeuden käyttämistä varten luottamushenkilöportaalissa päätöksen valmistuttua;

9. että kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksissa on läsnäolo- ja puheoikeus hallintosäännössä nimettyjen lisäksi lautakunnan kutsumilla viranhaltijoilla;

10. myöntää nuorisovaltuuston ja vanhusneuvoston nimeämälle edustajalle (1 hlö) tai hänen varaedustajalleen läsnäolo- ja puheoikeuden kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksissa niiltä osin, kun käsitellään julkisia asioita.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano lautakunnan jäsenet ja varajäsenet
esittelijät ja valmistelijat
läsnäolo- ja puheoikeuden saaneet
kaupunginhallituksen puheenjohtaja
kaupunginjohtaja
nuorisovaltuusto ja vanhusneuvosto
hallintokalenteri

-----------------------------------

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.08.2022 § 112

 

 Hallintosäännön 134 §:n mukaan nuorisovaltuuston, vanhusneuvoston tai vammaisneuvoston edustajien tai muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta päättää asianomainen toimielin. Läsnäolo-oikeus on rajattava siten, että läsnäolo-oikeutta ei ole silloin kun käsiteltäviin asiakirjoihin sisältyy salassa pidettäviä tietoja. Toimielin tai sen puheenjohtaja voi päättää asiantuntijan kuulemisesta yksittäisessä asiassa. Asiantuntijan on poistuttava kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Vammaisneuvosto on kokouksessaan 19.11.2021 esittänyt oman edustajansa kaupunkisuunnittelulautakuntaan. Kaupunkisuunnittelulautakunnassa ei aikaisemmin ole ollut vammaisneuvoston edustajaa kokouksissaan, vaan kaupunkisuunnittelulautakunta on valinnut oman edustajansa vammaisneuvostoon.
 

Lapsivaikutusten

ennakkoarviointi Tällä päätöksellä turvataan erityisryhmien, mukaan lukien lasten, tarpeiden huomioiminen kaupunkisuunnittelulautakunnan päätöksissä.

 

Lisätiedot hallintoasiantuntija Päivi Kesälä, paivi.kesala@lohja.fi

 

Esittelijä Maankäyttöjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää myöntää vammaisneuvoston edustajalle (1 hlö) tai hänen varaedustajalleen läsnäolo- ja puheoikeuden kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksissa niiltä osin, kun käsitellään julkisia asioita.

 

Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti hyväksyä esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Ote valituille ja vammaisneuvoston
Ote/e-posti yhteystietorekisteri

------------------------------------