Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Pöytäkirja 01.09.2022/Pykälä 59


 

IHAN PIHALLA! -hanke

 

1116/02.08.00/2022

 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 01.09.2022 § 59

 

 Lohjan Museon IHAN PIHALLA! - Elämyksiä museoiden pihoissa ja puutarhoissa -hanke 1.9.2021?30.9.2022 on päättymässä. Hanke rahoitettiin pääosin Museovirastolta saadulla 32 000,- avustuksella ammatillisten museoiden innovatiivisiin hankkeisiin. Hankerahoituksella katettiin projektikoordinaattori Karoliina Junno-Huikarin palkka vuoden 2022 osalta. Muut hankkeen kulut ovat kohdistuneet museon perusrahoitukseen.

 

 Saadun avustuksen käyttötarkoituksena oli Lohjan Museon ja Johannes Lohilammen museon alueiden saavutettavuuden kehittäminen ja elämyksellisyyden tuottaminen. Nyt päättyvä hanke lisäsi tavoitteensa mukaisesti näissä kohteissa uusia asiakaslähtöisiä tapoja tutustua kulttuuriperintöön, kohensi kulttuuriympäristötietoisuutta ja loi vapaa-ajanviettomahdollisuuksia museoiden ulkoalueille. Hanke toteutti uudenlaista omatoimista kulttuuriperintökasvatusta ja kehitti alueita virkistäytymiskohteiksi tarjoamalla uusia tapoja kokea ympäristöä ja sen historiaa, sekä pysähtyä ja nauttia ympäröivästä museomiljööstä myös museon aukioloaikojen ulkopuolella.

 

 Huomattava osa hankeaikana toteutetuista toimenpiteistä jatkuu osana Iso-Pappilan ja Johannes Lohilammen museon perustoimintaa. Esimerkiksi pihoille pysyvästi sijoitetut infotaulut kertovat alueen historiasta, rakennuksista ja puutarhakulttuurista. Tapahtumatarjonta on aiempaa runsaampaa, ja eri asiakas- ja ikäryhmät laajasti huomioitu.

 

 Hankkeen myötä museon yhteistyö paikallisten kulttuuritoimijoiden, yhdistysten ja yritysten kanssa on laajentunut ja syventynyt, ja se on synnyttänyt yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen nojaavaa toimintakulttuuria. Hankkeen seurantaa on tehty kävijäkyselyiden, asukasillan ja paikallisten toimijoiden kanssa järjestettyjen tapaamisten avulla.

 

 Hankkeen lopussa tehdyn kävijäkyselyn perusteella kävijät olivat poikkeuksetta tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä IHAN PIHALLA! -hankkeen tuloksiin. Saatujen vastausten mukaan "sekä päämuseo että Lohilampi ovat alkaneet elää uutta elämää".

 

Lisätiedot museonjohtaja, Annamari Juvonen-Eskola, annamari.juvonen-eskola@lohja.fi

 projektikoordinaattori, Karoliina Junno-Huikari, karoliina.junno-huikari@lohja.fi

 

Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja

 

Päätösehdotus Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää merkitä asian tiedoksi.

 

Päätös                                Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päätti esityksen mukaan.

Projektikoordinaattori Katriina Junno-Huokari oli kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan klo 17.33-18.00.

------------------------------------