Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 28.09.2022/Pykälä 87


 

Vuoden 2023 talousarvioesitys/tarkastuslautakunta

 

 

 

Tarkastuslautakunta 28.09.2022 § 87

 

 Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta  valmistelee  kunnanhallitukselle esityksen tarkastuksen talousarvioksi.

Kunnanhallitus voi poiketa tarkastuslautakunnan esityksestä lautakuntaa koskevaksi talousarvioksi kunnan talousarvioesityksen yhteensovittamiseen liittyvästä perustellusta syystä.

Tarkastuslautakunta laatii talousarvionsa siten, että kuntalain ja hallintosäännön hallinnon ja talouden tarkastus koskevan luvun tehtävät voidaan toteuttaa.

 

Lisätiedot controller, Ulla Långström, ulla.langstrom@lohja.fi

 

Oheismateriaali tarkastuslautakunnan talousarvioesitys 2023

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta laatii talousarvioesityksensä vuodelle 2023 ja esittää sen kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Tarkastuslautakunta päätti hyväksyä esityksen tarkastuslautakunnan vuoden 2023 talousarvioksi ja esittää sen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Täytäntöönpano taloussuunnittelija Kimmo Toikka, liitettäväksi kaupungin talousarvioon

------------------------------------