Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkisuunnittelulautakunta
Pöytäkirja 01.08.2022/Pykälä 96


Y7 Kaavakartta 13.6.2022
Y7 Kaavamääräykset ja -merkinnät 13.6.2022
Y7 Planebeteckningar och bestämmelser 13.6.2022, svenska
Y7 Kaavaselostus 13.6.2022
Y7 Ehdotusvaiheen palautteet ja vastineet 13.6.2022
Y7 -Ehdotusvaiheen saapuneet lausunnot
Y7 Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelun muistio liitteineen
Y7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Y7 ESA-radan yleissuunnitelma, Liikennemeluselvityksen menetelmän kuvaus - Lohja, tekninen raportti (Sitowise 2020)
Y7 Rakennetun kulttuuriympäristön maastokäynnin 8.10.2020 muistio
Y7 Espoo-Salo -oikoradan linjausvaihtoehdot, Rakennus- ja maisemahistoriallinen selvitys (Stadionark 2010)
Y7 Sammatin ja Nummi-Pusulan sekä Nummen kirkonkylän kulttuuriympäristöjen inventointi (Wager 2003)
Y7 Espoo�Salo - Ratalinjan arkeologinen inventointi (Museovirasto 2017)
Y7 Nummi-Pusulan eteläosien ja Sammatin pohjoisosien osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi (Mikroliitti 2003)
Y7 Osayleiskaava-alueiden Y7 ja Y8 luontoselvitysten täydennys (Ramboll 2020)
Y7 Valtatie 1 Muurla-Lieviö - Liito-oravaseuranta (Silvestris 2019)
Y7 Helsinki-Turku nopean ratayhteyden lepakkoselvitys (Sitowise 2019)
Y7 Espoo-Lohja-Salo -oikorata, Lajisto- ja luontokohteiden erillisselvitykset ratajaksoilla OT2-OT3 (Ramboll 2019)
Y7 Helsinki-Turku nopean ratayhteyden saukkoselvitys (Sitowise 2018)
Y7 Nummi-Pusulan eteläosien ja Sammatin pohjoisosien osayleiskaavan ja osayleiskaavan muutoksen luontoselvitys (Envibio 2003)

 

Y7 Nummi-Pusulan eteläosien osayleiskaavan muutos (Espoo-Salo -oikorata)

 

365/10.02.02/2022

246/10.02.02/2019

 

VEVO 18.12.2019 § 189 Y7 Nummi-Pusulan eteläosien osayleiskaavan muutos (Espoo-Salo -oikorata) on kaavoitusohjelmassa 2019-21. Osayleiskaavan muuttamisen tavoitteena on ESA-oikoradan eli ns. Tunnin junan toteutumisen edistäminen. Muutoksella on tarkoitus osoittaa vireillä olevan yleissuunnitelman mukainen tarkentunut ratalinjaus.

Väyläviraston toimesta vireillä olevan radan yleissuunnitelman on tarkoitus valmistua vuonna 2020. Lisäksi on vireillä Helsinki-Turku nopeaa raideyhteyttä koskeva ympäristövaikutusten arviointi.

Osayleiskaavamuutosta varten on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä valmisteluvaiheen luonnos. Osayleiskaavan muutos laaditaan oikeusvaikutteisena.

Osayleiskaavan muutosalue on rajattu siten, että se sisältää varsinaisen rata-alueen lisäksi alueen, jolla on radasta aiheutuvia ympäristövaikutuksia ja sitä kautta maankäytölle aiheutuvia rajoituksia. Vaikutusten osalta määräävä on alue, jolla esiintyy ohjearvot ylittävää meluhaittaa. Meluhaitta on määritelty Väyläviraston toimesta laadittujen radan yleissuunnitteluun liittyvien uusimpien meluselvitysten perustella siten, että radan yhteyteen suunnitellut melunsuojaustoimenpiteet on otettu huomioon.

Muutos ei koske voimassa olevan osayleiskaavan Haarjärven liittymän pohjoispuolella sijaitsevaa osaa.

Osayleiskaavan muutoskartassa on esitetty 45 dBA ja 55 dBA päivämelualueiden rajaukset. Yli 55 dBA melualueilta on poistettu osayleiskaavassa osoitetut rakennuspaikat lukuun ottamatta maatilojen talouskeskuksia ja suojeltavia rakennuksia. 45 dBA ja 55 dBA väliseltä alueelta on poistettu loma-asuntojen rakennuspaikat. Osayleiskaava ei poista alueilla voimassa olevia rakennuslupia.

Yli 55 dBA melualueella olemassa olevien asuinrakennusten korjaaminen ja vähäinen laajentaminen sekä jo olevaan asuntoon kuuluvien talousrakennusten rakentaminen on mahdollista. Olemassa olevien lomarakennusten korjaaminen sekä olevaan lomarakennukseen kuuluvien talousrakennusten rakentaminen on mahdollista. Rakentamisen yhteydessä on otettava huomioon ohjearvojen mukainen melusuojaus.

45 dBA ja 55 dBA välisellä alueella olemassa olevien lomarakennusten korjaaminen sekä olevaan lomarakennukseen kuuluvien talousrakennusten rakentaminen on mahdollista. Rakentamisen yhteydessä on otettava huomioon ohjearvojen mukainen melusuojaus.

Tavoitteellisen aikataulun mukaan osayleiskaavan muutos on tarkoitus hyväksyä syyskuussa 2020.

 

Lisätiedot kaavoituspäällikkö, Leena Iso-Markku, leena.iso-markku@lohja.fi

 yleiskaavasuunnittelija, Essi Vento, essi.vento@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.12.2019
- Selostus valmisteluvaiheessa 18.12.2019

 

Esitys 

Kaupunkikehitysjohtaja Vetovoimalautakunta päättää asettaa Y7 Nummi-Pusulan eteläosien osayleiskaavan muutoksen (Espoo-Salo -oikorata) valmisteluvaiheen aineiston (muutosluonnos 18.12.2019) nähtäville MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti.

 

Vastaesitys Juhana Salmenpohja teki Minna Välimäen, Janne Turusen ja Markku Lehtosen kannattamana seuraavan vastaesityksen.

" Vetovoimalautakunta päättää asettaa Y7 Nummi-Pusulan eteläosien osayleiskaavan muutoksen (Espoo-Salo -oikorata) valmisteluvaiheen aineiston (muutosluonnos 18.12.2019) nähtäville MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti. Vetovoimalautakunta esittää pontena, että Helsinki-Turku moottoritien ja junaradan välinen alue liittymän 21 pohjoispuolella merkitään teollisuusalueeksi jonne voi sijoittua ympäristöhäiriöitä aiheuttavaa toimintaa."

Puheenjohtajan tiedustellessa vastustaako joku esitettyä vastaesitystä/pontta, kukaan ei vastustanut.

 

Päätös Vetovoimalautakunta päätti

1. asettaa Y7 Nummi-Pusulan eteläosien osayleiskaavan muutoksen (Espoo-Salo -oikorata) valmisteluvaiheen aineiston (muutosluonnos 18.12.2019) nähtäville MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti; ja

2. esittää pontena, että Helsinki-Turku moottoritien ja junaradan välinen alue liittymän 21 pohjoispuolella merkitään teollisuusalueeksi jonne voi sijoittua ympäristöhäiriöitä aiheuttavaa toimintaa.

 

Liite 1 Osayleiskaavamuutosluonnos 18.12.2019

-----------------------------------

 

VEVO 19.05.2020 § 70 Osayleiskaavan muutoksen valmisteluvaiheen aineisto ja kaavaluonnos oli MRA 30 §:n mukaisesti nähtävillä 9.1.-7.2.2020 välisen ajan. Aineistoon ja kaavaluonnokseen voi tutustua myös kaavaillassa Lohjan pääkirjaston Järnefelt-salissa 28.1.2020. Osayleiskaavamuutoksen luonnoksesta saatiin 17 lausuntoa ja 5 mielipidettä.

Kaavamuutosprosessin aikana ESA -oikoradan yleissuunnittelu on edennyt ja siitä on käynnistynyt erillinen YVA -prosessi.

Lausuntojen ja mielipiteiden perusteella osayleiskaavamuutokseen on tehty muutoksia. Melulle altistuvilla alueilla olemassa oleville loma- ja pysyville asunnoille on osoitettu oma kaavamerkintä ja määräys aikaisemman niitä koskeneen  yleisen määräyksen sijasta. Luontoselvityksiä on täydennetty ja suojelualueiden aluevarauksia, merkintöjä ja määräyksiä on korjattu ja täydennetty. Tavolan liittymän (liittymä 21) luoteispuolelle valmisteluvaiheessa merkitty teknisluontoinen asemavaraus on poistettu kaavakartalta. Työpaikka-alueiden rajauksiin ja merkintöhin on tehty täsmennyksiä.

Lautakunnalle esitetään ensimmäisessä vaiheessa kaavakartta määräyksineen sekä tiivistelmät lausunnoista ja mielipiteistä vastineineen. Kaavaselostus, jossa perustellaan ja dokumentoidaan kaavan sisältö, esitetään seuraavassa kokouksessa.

Kaavamuutosprosessin aikataulua on tarkistettu siten, että tavoite on saada osayleiskaavamuutos hyväksytyksi vuoden 2020 loppuun mennessä.

 

Lisätiedot kaavoituspäällikkö, Leena Iso-Markku, leena.iso-markku@lohja.fi

 kaavasuunnittelija, Essi Vento, essi.vento@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Y7 Yhteenveto lausunnoista ja vastine-ehdotukset (19.5.2020)
- Y7 Yhteenveto mielipiteistä ja vastine-ehdotukset (19.5.2020)
- Y7 Saapuneet lausunnot
- Y7 ja Y8 Luontoselvitysten täydennys (Ramboll 12.5.2020)
- Nummi-Pusulan eteläosien ja Sammatin pohjoisosien osayleiskaavan ja osayleiskaavan muutoksen luontoselvitys (Envibio 2003)
- EI NETTIIN Y7 Saapuneet mielipiteet
- EI NETTIIN E18 liito-oravaseuranta (Silvestris luontoselvitys oy 30.11.2019)
- EI NETTIIN ESA-radan luontoselvitykset (Sito 2017)
- EI NETTIIN ESA-radan saukkoselvitys (Sitowise 2018)
- EI NETTIIN ESA-radan vuollejokisimpukkaselvitys (Alleco 2019)
- EI NETTIIN ESA-radan erillisselvitykset OT2-OT3 (Ramboll 2019)
- EI NETTIIN ESA-radan lepakkoselvitys (Sitowise 2019)

 

Esitys 

Kaupunkikehitysjohtaja Vetovoimalautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se

1. merkitsee tiedoksi yhteenvedon osayleiskaavamuutosluonnoksesta saaduista lausunnoista ja mielipiteistä, ja

2. hyväksyy 19.5.2020 päivätyn Y7 Nummi-Pusulan eteläosien osayleiskaavan muutos (Espoo-Salo-oikorata) osayleiskaavamuutosehdotuksen kaavakartan ja -määräykset asetettavaksi julkisesti nähtäville MRL 65 § ja MRA 19 § mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Liite 2 Y7 Kaavakartta, ehdotus (19.5.2020)

-----------------------------------

 

VEVO 03.06.2020 § 84 Osayleiskaavan kaavaselostus on laadittu.

 

Lisätiedot kaavoituspäällikkö, Leena Iso-Markku, leena.iso-markku@lohja.fi

 kaavasuunnittelija, Essi Vento, essi.vento@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Y7 ja Y8 osayleiskaavamuutoksia varten laadittu luontoselvitys sekä muut luontoselvitykset (vevo 19.5.2020)

 - Y7 ja Y8 Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelun muistio (28.5.2019)

 

Esitys 

Kaupunkikehitysjohtaja Vetovoimalautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se. hyväksyy 3.6.2020 päivätyn Y7 Nummi-Pusulan eteläosien osayleiskaavan muutosehdotuksen (Espoo-Salo -oikorata) kaavaselostuksen asetettavaksi julkisesti nähtäville MRL 65 § ja MRA 19 § mukaisesti  yhdessä aikaisemmin hyväksytyn kaavakartan kanssa.

Lisäksi vetovoimalautakunta päättää, että se tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa, jotta asia voi edetä kaupunginhallituksen 8.6.2020 kokoukseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Liite 2 Y7 Kaavaselostus (3.6.2020)

-----------------------------------

 

Kaupunginhallitus 08.06.2020 § 184

 
Vetovoimalautakunnan käsittelyn 19.5.2020 jälkeen kaavakarttaan on tehty pieniä täydennyksiä ja tarkistuksia seuraavasti: Karttaan on lisätty kaksi "/s"-merkintää ja poistettu yksi, lisätty TP-1-alueen määräykseen teksti "Alue toteutetaan asemakaavalla",  tarkennettu AO- ja M-alueen rajaa voimassaolevan kaavan mukaiseksi, tarkistettu luo-1 -alueen (nro 5) rajausta ja lisätty luo-1 -alue nro 6, korjattu pistemerkintöjä kolmella kiinteistöllä ja lisätty suurjännitesähkölinjan merkintä jatkumaan moottoritien lounaispuolella.

 

Lisätiedot kaavoituspäällikkö, Leena Iso-Markku, leena.iso-markku@lohja.fi
kaavasuunnittelija, Essi Vento, essi.vento@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Y7 Kaavakartta, ehdotus (8.6.2020)
- Y7 Kaavaselostus, ehdotusvaihe (3.6.2020)
- Y7 Yhteenveto lausunnoista ja vastine-ehdotukset (19.5.2020)
- Y7 Yhteenveto mielipiteistä ja vastine-ehdotukset (19.5.2020)
- Y7 Saapuneet lausunnot
- Y7 ja Y8 Luontoselvitysten täydennys (Ramboll 12.5.2020)
- Nummi-Pusulan eteläosien ja Sammatin pohjoisosien osayleiskaavan ja osayleiskaavan muutoksen luontoselvitys (Envibio 2003)
- Y7 ja Y8 Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelun muistio (28.5.2019)
- EI NETTIIN Y7 Saapuneet mielipiteet
- EI NETTIIN E18 liito-oravaseuranta (Silvestris luontoselvitys oy 30.11.2019)
- EI NETTIIN ESA-radan luontoselvitykset (Sito 2017)
- EI NETTIIN ESA-radan saukkoselvitys (Sitowise 2018)
- EI NETTIIN ESA-radan vuollejokisimpukkaselvitys (Alleco 2019)
- EI NETTIIN ESA-radan erillisselvitykset OT2-OT3 (Ramboll 2019)
- EI NETTIIN ESA-radan lepakkoselvitys (Sitowise 2019)

 

Esitys 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi yhteenvedon osayleiskaavamuutosluonnoksesta saaduista lausunnoista ja mielipiteistä, ja

2. hyväksyä Y7 Nummi-Pusulan eteläosien osayleiskaavan muutos (Espoo-Salo-oikorata) osayleiskaavamuutosehdotuksen (kaavakartta ja -määräykset, kaavaselostus) asetettavaksi julkisesti nähtäville MRL 65 § ja MRA 19 § mukaisesti.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

 Kaavoituspäällikkö Leena Iso-Markku oli kokouksessa asiantuntijana tämän asian käsittelyn aikana. Kaavoituspäällikkö Iso-Markku poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.14.

 

Täytäntöönpano ote/email kaavoituspäällikkö Iso-Markku
ote/email kaavasuunnittelija Vento
ote/email toimistosihteeri Lintuniemi

-----------------------------------

 

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta 13.06.2022 § 81

 

 Ehdotusvaiheen aineisto on asetettu julkisesti nähtäville 17.8.-15.9.2020 MRL 65 §:n ja MRA 19 §:n mukaan. Kaavailta on pidetty 20.8.2020. Ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelu on järjestetty 29.10.2020 MRL 66 §:n ja MRA 18 §:n mukaisesti. Osallisia, joihin olennaiset muutokset kohdistuivat, on kuultu erikseen MRA 32 §:n mukaan. Kaavoitus suoritti yhdessä Länsi-Uudenmaan museon kanssa rakennetun kulttuuriympäristön maastokäynnin 8.10.2020.

 

 Osayleiskaavan muutosehdotuksesta saatiin nähtävillä olon aikana 12 lausuntoa ja viisi muistutusta. Saadun palautteen ja lisäselvitysten perusteella kaavakarttaa ja -määräyksiä on tarkistettu. Tarkistukset koskivat yksityistä etua: niitä osallisia, joita muutokset koskivat, kuultiin erikseen. Erilliseen kuulemiseen liittyviä muistutuksia saapui neljä.

 

 Osayleiskaavaehdotuksesta saadut lausunnot ja muistutukset on käsitelty. Lausunnoista ja muistutuksista on laadittu erilliset tiivistelmät ja vastineet. Vastineissa on todettu lausuntojen ja muistutusten johdosta tehdyt täydennykset.

 

 Saapuneissa lausunnoissa edellytettiin tarkennusta työpaikka-alueiden (TP ja TP-1), palvelujen ja hallinnon alueen (P) ja erillispientalojen alueen (AO) sekä rakennussuojelua ja kulttuuriympäristöä koskeviin kaavamerkintöihin ja -määräyksiin. Lausunnoissa esitettiin myös meluntorjuntatarvemerkinnän sekä luontoarvoihin liittyvien merkintöjen ja -määräysten tarkistamista. Lausunnoissa edellytettiin tarkentamaan rakennussuojeluun ja kulttuuriympäristöön sekä luontoarvoihin liittyviä tietoja. Lausunnoissa todettiin, että luontoselvityksiä tulee täydentää.

 

 Saapuneissa muistutuksissa on kiinnitetty erityistä huomiota luontoarvoihin ja niiden säilymiseen. Niissä todetaan kaava-alueen luontoarvojen olevan moninaiset ja runsaslukuiset, ja ne tulee turvata kaavaratkaisussa. Etenkin liito-oraviin liittyviin merkintöihin on ollut huomautettavaa. Luontoselvitysten täydennystä pidettiin osittain puutteellisena. Muistutuksissa on tuotu esiin myös huoli oikoradan lisämelusta moottoritien aiheuttaessa häiritsevää melua nykyisellään.

 

 Työpaikka-alueiden TP ja TP-1, palvelujen ja hallinnon alueen P sekä meluntorjuntatarpeen kaavamääräyksiä on tarkennettu esitettyjä lausuntoja mukaillen. Erillispientalojen alueen AO-1 -kaavamerkintä on lisätty kaavaan niin kuin on paikallisesti arvokkaan kulttuurimaiseman ma-merkintäkin. Säilytettävän rakennuksen (sr) sekä alueen, jolla ympäristö säilytetään (/s), määräyksiä on tarkistettu ja muutettu, kuten lausunnoissa on esitetty. Lisäksi viranomaisten välisten työneuvottelujen myötä on lisätty uudet kaavamerkinnät Luonnonsuojelualue SL-1 ja Alueen osa, jolla häviää tai heikentyy luonnonsuojelulain 49 §:n perusteella suojellun lajin (liito-orava) lisääntymis- ja levähdyspaikka luo-5. Myös Pääradan kaavamääräystä on täydennetty neuvottelujen tuloksena.

 

Lisätiedot Yleiskaavasuunnittelija Tiitus Kuisma

 Yleiskaavoittaja Kaisa Leppikangas

 

Oheismateriaali - Ehdotusvaiheen lausunnot

 - Ehdotusvaiheen muistutukset

 - Aloitus- ja valmisteluvaiheen palautteet

 - Ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelun muistio liitteineen

 - Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelun muistio liitteineen

 - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

 - ESA-radan yleissuunnitelma, Liikennemeluselvityksen menetelmän kuvaus - Lohja, tekninen raportti (Sitowise 2020)

 - Rakennetun kulttuuriympäristön maastokäynnin 8.10.2020 muistio

 - Espoo-Salo -oikoradan linjausvaihtoehdot, Rakennus- ja maisemahistoriallinen selvitys (Stadionark 2010)

 - Sammatin ja Nummi-Pusulan sekä Nummen kirkonkylän kulttuuriympäristöjen inventointi (Wager 2003)

 - Espoo-Salo ratalinjan arkeologinen inventointi (Museovirasto 2017)

 - Nummi-Pusulan eteläosien ja Sammatin pohjoisosien osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi (Mikroliitti 2003)

 - Osayleiskaava-alueiden Y7 ja Y8 luontoselvitysten täydennys (Ramboll 2020)

 - Valtatie 1 Muurla-Lieviö - Liito-oravaseuranta (Silvestris 2019)

 - Helsinki-Turku nopean ratayhteyden lepakkoselvitys (Sitowise 2019)

 - Espoo-Lohja-Salo -oikorata, Lajisto- ja luontokohteiden erillisselvitykset ratajaksoilla OT2-OT3 (Ramboll 2019)

 - Helsinki-Turku nopean ratayhteyden saukkoselvitys (Sitowise 2018)

 - Helsinki-Turku nopean ratayhteyden luontoselvitykset (Sito 2017)

 - Nummi-Pusulan eteläosien ja Sammatin pohjoisosien osayleiskaavan ja osayleiskaavan muutoksen luontoselvitys (Envibio 2003)

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se

1. hyväksyy nähtävillä olleesta Y7 Nummi-Pusulan eteläosien osayleiskaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin annetut vastineet (13.6.2022),

2. esittää Y7 Nummi-Pusulan eteläosien osayleiskaavan muutoksen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Liite 6 Kaavakartta 13.6.2022

Liite 7 Kaavamerkinnät ja -määräykset, suomi 13.6.2022

Liite 8 Kaavamerkinnät ja -määräykset, ruotsi 13.6.2022

Liite 9 Kaavaselostus 13.6.2022

Liite 10 Ehdotusvaiheen palautteet ja vastineet 13.6.2022

------------------------------------

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta 01.08.2022 § 96

 

 Kaupunginjohtaja Härmälä käytti otto-oikeutta 13.6.2022 kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoukseen. Kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.6.2022 § 200 palauttanut asian uuteen käsittelyyn.

 

Lisätiedot Yleiskaavasuunnittelija Tiitus Kuisma, tiitus.kuisma@lohja.fi

 Yleiskaavoittaja Kaisa Leppikangas, kaisa.leppikangas@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Ehdotusvaiheen lausunnot

 - Ehdotusvaiheen muistutukset

 - Aloitus- ja valmisteluvaiheen palautteet

 - Ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelun muistio liitteineen

 - Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelun muistio liitteineen

 - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

 - ESA-radan yleissuunnitelma, Liikennemeluselvityksen menetelmän kuvaus - Lohja, tekninen raportti (Sitowise 2020)

 - Rakennetun kulttuuriympäristön maastokäynnin 8.10.2020 muistio

 - Espoo-Salo -oikoradan linjausvaihtoehdot, Rakennus- ja maisemahistoriallinen selvitys (Stadionark 2010)

 - Sammatin ja Nummi-Pusulan sekä Nummen kirkonkylän kulttuuriympäristöjen inventointi (Wager 2003)

 - Espoo-Salo ratalinjan arkeologinen inventointi (Museovirasto 2017)

 - Nummi-Pusulan eteläosien ja Sammatin pohjoisosien osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi (Mikroliitti 2003)

 - Osayleiskaava-alueiden Y7 ja Y8 luontoselvitysten täydennys (Ramboll 2020)

 - Valtatie 1 Muurla-Lieviö - Liito-oravaseuranta (Silvestris 2019)

 - Helsinki-Turku nopean ratayhteyden lepakkoselvitys (Sitowise 2019)

 - Espoo-Lohja-Salo -oikorata, Lajisto- ja luontokohteiden erillisselvitykset ratajaksoilla OT2-OT3 (Ramboll 2019)

 - Helsinki-Turku nopean ratayhteyden saukkoselvitys (Sitowise 2018)

 - Helsinki-Turku nopean ratayhteyden luontoselvitykset (Sito 2017)

 - Nummi-Pusulan eteläosien ja Sammatin pohjoisosien osayleiskaavan ja osayleiskaavan muutoksen luontoselvitys (Envibio 2003)

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se

1. hyväksyy nähtävillä olleesta Y7 Nummi-Pusulan eteläosien osayleiskaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin annetut vastineet (13.6.2022);

2. esittää Y7 Nummi-Pusulan eteläosien osayleiskaavan muutoksen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Liite 6 Kaavakartta 13.6.2022

Liite 7 Kaavamerkinnät ja -määräykset, suomi 13.6.2022

Liite 8 Kaavamerkinnät ja -määräykset, ruotsi 13.6.2022

Liite 9 Kaavaselostus 13.6.2022

Liite 10 Ehdotusvaiheen palautteet ja vastineet 13.6.2022

 

Täytäntöönpano kaupunginhallituksen 8.8. listalle

------------------------------------