Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkisuunnittelulautakunta
Pöytäkirja 01.08.2022/Pykälä 98



 

L68 Muijala I asemakaava ja asemakaavan muutos, korttelit 600-609 ja katu-,  liikenne-, ja viheralueet sekä yhdyskuntateknisen huollon alueet ja tonttijako

 

323/10.02.03/2022

404/10.02.03/2018

 

VEVO 15.12.2020 § 183 Muijala I asemakaava ja asemakaavan muutos sisältyy Lohjan kaavoitusohjelmaan 2020-2022.Lohjan taajamaosayleiskaavassa Muijalannummentien eteläpuolelle on osoitettu laajalti A2 -aluevarausta, joka mahdollistaa alueen asemakaavoittamisen kaupunkimaiseksi ja tiiviiksi asuinalueeksi.

Lohjan kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt kokouksessaan 11.5.2017 § 53 Muijalan kaavarungon, joka käsittää kaikkiaan noin 500 hehtaarin alueen. Kaavarunkoa on tarkoitus käyttää ohjelmoitaessa Muijalan alueen tulevien vuosien asemakaavoitusta - vaiheita ja aluerajauksia. Kaavarunko ei ole maankäyttö - ja rakennuslain mukainen kaavataso, ennemminkin yleiskaavatasoinen käytännön työkalu vailla välittömiä juridisia vaikutuksia. Kaavarungon maankäyttömuodot ovat pääpiirteissään alueella voimassa olevan taajamaosayleiskaavan mukaiset. Kaavarunko antaa yhden mahdollisen hahmon voimassa olevan osayleiskaavan ratkaisuille.

Muijalan kaavarungossa alueelle tutkittu uusi asuinrakentaminen painottuu siten, että se vahvistaa suunnittelualueen kahta keskusta, joista toinen kehittyisi Muijalan koulun ja päiväkodin tuntumaan ja toinen mahdollisen tulevan raideliikenteen aseman lähiympäristöön. Ensi vaiheessa on tarkoitus kehittää asemakaavoituksella maankäyttöä Muijalan koulun tuntumassa.

L68 asemakaavatyötä taustoittamaan on maastokaudella 2020 teetetty kaavatyön edellyttämiä selvityksiä suunnittelualueella. Luontoa koskevien asemakaavatasoisten selvitysten tarve perustuu Lohjan ympäristönsuojeluyksikön arvioon. Maastossa teetettyjen luontoselvitysten rajaus on perustunut kaupunkisuunnittelulautakunnan vuonna 2017 hyväksymässä Muijalan kaavarungossa esitettyyn asuinalueiden vaiheistuksen ensimmäisen vaiheen rajaukseen.
Muijalan kaavarungossa esitetyt asuinalueiden vaiheistuksen kokonaisuudet perustuvat mm. infrarakentamisen kokonaisuuksiin sekä kaupunkikuvan ja toiminnallisuuksien tavoitteisiin. Asemakaavoja alueelle on kuitenkin mm.  aikataulu - ja muista käytännön syistä perusteltua laatia kerrallaan hieman pienemmille alueille.

Ennen L68 Muijala I asemakaavan ja asemakaavanmuutoksen prosessin aloittamista ja kaava-alueen rajauksen määrittelyyn liittyen kaavoitusarkkitehti ja kaupungingeodeetti ovat käyneet syksyn 2020 kuluessa epävirallisia keskusteluja noin kymmenen yksityisen maanomistajatahon kanssa, jotka omistavat maita Muijala I asemakaavan (L68) alustavimman rajausaihion naapureina.L68 asemakaavoituksen taustatyön yhteydessä on kuitenkin syksyn 2020 edetessä todettu, että mm. asemakaavan aikatauluun ja sisältöön liittyvistä tavoitteista johtuen Muijalan kaavarungossa asuinalueiden osalta esitettyjen toteutusvaiheiden kokonaisuuksien 1 ja 2 osittainen yhdistelmä on tarkoituksenmukaisin rajaus L68 Muijala I asemakaavoitukselle. Ensi vaiheessa Muijalan alueelle tavoitellaan pääosin pientalotonttitarjontaa, rakentamismahdollisuudet mielellään yhteen tasoon. Asemakaavoitettavan alueen rajauksen kehityksestä ja muuntumisesta johtuen  asemakaavatasoisia luontoselvityksiä on valmisteluvaiheessa käytettävissä vain osalla L68 asemakaavan suunnittelualueesta.

Käsillä olevan L68 Muijala I asemakaavan ja asemakaavanmuutoksen alue sijoittuu Muijalan koulun läheisyyteen Muijalannummentien eteläpuolelle ja käsittää 22,1 hehtaaria. Suunnittelualueen koilliskulmassa on pienellä alueella voimassa asemakaavan VP-aluetta, muutoin alue on asemakaavoittamaton.

Suunnittelualueella sijaitsevat kiinteistöt 444-431-1-49, 444-431-2-15, 444-431-2-48, 444-431-2-279, 444-431-2-311, 444-431-2-354, 444-431-2-355, 444-431-2-375, 444-431-2-376 ja 444-431-2-400. Suurin osa alueesta on Lohjan kaupungin omistuksessa. Kiinteistö 2:311 (pinta- alaltaan noin 3 hehtaaria) sekä suunnittelualueen kaakkoisosassa  sijaitsevat kiinteistöt 2:400, 2:279, 2:48 ja 1:49 ovat yksityisomistuksessa. Kiinteistöllä 2-311 sillä sijaitsee läjitysaluetta. Yksityisen maan osalta tulee tarvittaessa laatia maankäyttösopimus sekä sitä pohjustava asemakaavan käynnistämissopimus asemakaavaprosessin kuluessa.

 

Lisätiedot kaavoitusarkkitehti Iiris Koivula iiris.koivula@lohja.fi

 

Oheismateriaali -L68 Muijala I asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. 25.11.2020
-L68 Muijala I asemakaava ja asemakaavan muutos. Suunnittelun lähtökohdat- raportti. 25.11.2020
-L68 Muijala I asemakaava. Rakennettavuusselvitys (Taratest,2020) ja  L68 Muijala I asemakaava. rakennettavuusselvityksen laajennus (Taratest, 2020)
-L68 Muijala I asemakaava. Lepakkoselvitys (Faunatica, 2020)
-L68 Muijala I asemakaava. Liito- orava-, pesimälinnusto-, luontokohde- ja kasvillisuusselvitys (YS-Enviro, 2020)

 

Esitys

Elinvoimajohtaja Vetovoimalautakunta päättää asettaa asemakaavan val­mis­te­lu­ai­neis­ton (osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.11.2020, suunnittelun lähtökohdat - raportti 25.11.2020 ja asemakaavatyötä taustoittavat selvitysraportit maastokaudelta 2020) nähtäville MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mu­kai­ses­ti.

 

Esteellisyys Petteri Åström ilmoitti olevansa esteellinen tämän asian osalta (intressijääviys) hallintolaki 28 § 1 mom. 1 kohta) ja poistui kokouksesta ja etäyhteyksestä klo 18.24-18.30 tämän asian käsittelyn ajaksi eikä näin ollen ottanut osaa asiasta käytyyn keskusteluun eikä päätöksentekoon.

 

Päätös Hyväksyttiin.

-----------------------------------

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.12.2021 § 54

 
L68 Muijala I asemakaava ja asemakaavanmuutos oli  kaavaprosessin aloitus- ja valmisteluvaiheessa nähtävillä 13.1.-12.2.2021. Nähtävilläoloon liittyen saatiin 14 lausuntoa ja kaksi kirjallista mielipidettä. Yhteenveto saaduista lausunnoista ja mielipiteistä on esitetty kokousasian oheismateriaaleissa.

Maastokauden 2021 aikana on teetetty seuraavat asemakaavatasoiset luontoselvitykset: Muijala I asemakaavan (L68) laajennus: Liito-orava-; pesimälinnusto-, kasvillisuus- ja luontokohdeselvitys (YS-Enviro 2021) sekä  Lohjan Muijala I asemakaavan lepakkoselvityksen laajennus vuonna 2021 (Faunatica 2021). Koska kaavaprosessiin rajattu L68 asemakaavan suunnittelualue on muuttunut loppusyksyn 2020 kuluessa, edellä mainitut selvitykset kohdistuvat eri alueelle kuin vastaavat, maastossa vuonna 2020 tehdyt selvitykset.
L68 asemakaava-alueen arkeologinen inventointi (Mikroliitti ,2021) on tehty maastokaudella 2021.
Uudenmaan ELY-keskus ei ole antanut lausuntoa asemakaavan aloitus- ja valmisteluvaiheessa, mistä johtuen laadittavaa asemakaavaa ja L68 asemakaavan alustavaa kaavaratkaisua  on käsitelty ELY-keskuksen ja Lohjan kaavoituksen työpalaverissa 16.9.2021.

Kaavaratkaisun muotoutumiseen on ollut mahdollista vaikuttaa kaupungin sisäisellä ohjausryhmällä, joka on kokoontunut kaikkiaan kolme kertaa loppuvuoden 2020 ja alkusyksyn 2021 välillä. Ohjausryhmässä on ollut kaavoituksen lisäksi maapoliittinen, ympäristönsuojelun ja kaupunkitekniikan asiantuntemus.

Loppusyksyn 2021 kuluessa lähdettiin kaavoituksessa vielä erikseen tutkimaan alustavasta suunnitteluratkaisusta poikkeavaa suunnitelmaa. Käsillä olevan L68 kaavaehdotuksen (16.12.2021) osalta suunnitteluratkaisu käsittää ainoastaan Lohjan kaupungin omistamaa maata, alueen pinta-ala on noin 16 hehtaaria. Suunnitteluratkaisun perusrakenne mahdollistaa tarvittaessa muuttuvan maankäytön laajentumisen naapurikiinteistölle. Asemakaavan aluetta on kaavaehdotukseen laajennettu hieman etelässä ja kaakossa, jotta itä-länsi-suuntainen rakentamisesta vapaa alue kaavan etelälaidalla on pystytty asemakaavaratkaisussa osoittamaan yhtenäisenä ja toimivana sekä turvaamaan kaavamerkinnällä alueen luontoarvo.

L68 asemakaavaehdotuksen pohjalta on tehty katujen ja vesihuollon yleissuunnitelma (Lohjan kaupunki, kaupunkitekniikka , 2021).

L68 Muijala I asemakaava ja asemakaavan muutos käsittää alueen, joka on rakentamaton ja lähes kokonaan asemakaavoittamaton. Voimassa olevaa asemakaavaa on noin 2% alueella L68 Muijala I asemakaavan ja asemakaavamuutoksen ehdotuksen (16.12.2021) pinta-alasta.

Asemakaavaehdotuksessa alueen keskellä kulkee uusi kokoojakatu, joka suuntaa kauemmas etelään Muijalantielle. Asemakaavaehdotuksessa on lisäksi kuusi uutta tonttikatua. Erillispientalojen tontteja (AO) kaavaehdotuksessa on 40 kpl, pinta-alaltaan noin 600-1250 m2. Muijalannummentien eteläpuolelle on osoitettu P-korttelinosa (P: Palvelurakennusten korttelialue, jolla sallitaan asuminen) sekä  kaksi AP-korttelia (AP: asuinpientalojen korttelialue).

L68 Muijala I asemakaavan vaikutus alueen väestöpohjaan on arviolta 250 asukasta. Korttelialueiden rakentamisarvio on yhteensä noin 12 700 kem2. Oletuksella 1 asukas/ 50 kem2 kaikkiaan arviolta karkeasti 250 asukasta L68 - asemakaava-alueelle.

Lapsivaikutusten arviointi

Kaavan vaikutusten arviointiin on kaavaehdotusvaiheessa tehty nopea, suppea lapsivaikutusten arviointi virkamiestyönä. Arviointi keskittyy tarkastelemaan asemakaavan vaikutuksia lähialueen koulu- ja päivähoitopalveluihin.

Kaava-alueen läheisyydessä sijaitsevat kaupungin toimintayksiköistä Muijalan koulu ja päiväkoti ja päiväkoti Onnen Omena.

Mäntynummen tilastollisella suuralueella lasten ja nuorten määrä laski 2010-luvulla koko kaupungin tapaan. Määrä jatkanee laskuaan lähivuosina, vaikkakin kaupungin väestökehitys on kääntynyt positiiviseksi vuonna 2021.

Muijalan kaava-alueen toteutuessa ja rakentuessa tukeudutaan lähtökohtaisesti olemassa olevaan palveluverkkoon eli Muijalan kouluun, Muijalan päiväkotiin ja päiväkoti Onnen Omenaan.
Kaavan vaikutusalueen koulu- ja päivähoitopalveluverkkoa on tarkasteltu kaavaselostuksessa.

 

Lisätiedot Kaavoitusarkkitehti Iiris Koivula, iiris.koivula@lohja.fi

 

Oheismateriaali - L68 Muijala I asemakaava ja asemakaavanmuutos ja tonttijako, kaavaehdotuskartta ja - määräykset 16.12.2021
- L68 Yhteenveto kaavan aloitus- ja valmisteluvaiheessa saaduista lausunnoista ja mielipiteistä ja vastine
- L68 Muijala I asemakaavan selostus 16.12.2021
- L68 asemakaavaehdotus 16.12.2021 , havainnekuva
- Kaavaselostuksen liitteet

 

Esitys 

Elinvoimajohtaja Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää

1. merkitä tiedoksi yhteenvedon valmisteluaineistosta saaduista lausunnoista ja mielipiteistä, ja

2. esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy 26. kaupunginosan Muijala asemakaavaehdotuksen L68 Muijala I asemakaava ja asemakaavanmuutos (16.12.2021)  ja siihen liittyvän tonttijaon asetettavaksi julkisesti nähtäville MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti.

Asemakaava koskee osaa kiinteistöistä 444-431-2-15, 444-431-2-354, 444-431-2-355, 444-431-2-375, 444-431-2-376.

Asemakaavanmuutos koskee Lohjan kaupungin kaupunginosan Muijala, viheraluetta.

Asemakaavalla muodostuu Lohjan kaupungin 26. kaupunginosan Muijala, korttelit 600-609 ja katu-,  liikenne- ja viheralueet sekä yhdyskuntateknisen huollon alueet.

Tonttijaolla muodostuvat Korttelin 600 tontit 1-6, korttelin 601 tontit 1-3, korttelin 602 tontit 1-8, korttelin 603 tontit 1-3, korttelin 604 tontit 1 ja 2, korttelin 605 tontit 1-4, korttelin 606 tontit 1-3, korttelin 607 tontit 1-12, korttelin 608 tontti 1 ja korttelin 609 tontti 1.

Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Esteellisyys Risto Murto ilmoitti olevansa esteellinen tämän asian osalta (intressijääviys, hallintolaki 28 § 1 mom. 4 kohta) ja poistui kokouksesta klo 18.26-19.07 tämän asian käsittelyn ajaksi eikä näin ollen ottanut osaa asiasta käytyyn keskusteluun eikä päätöksentekoon.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Hannu-Pekka Poikonen osallistui kokoukseen Risto Murron varajäsenenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 18.27-19.06.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Luoma poistui kokouksesta klo 18.33.

 

Täytäntöönpano Kh:n listalle

-----------------------------------

 

Kaupunginhallitus 20.12.2021 § 441

 

Lisätiedot Kaavoitusarkkitehti Iiris Koivula, iiris.koivula@lohja.fi

 

Oheismateriaali - L68 Muijala I asemakaava ja asemakaavanmuutos ja tonttijako, kaavaehdotuskartta ja - määräykset 16.12.2021
- L68 Yhteenveto kaavan aloitus- ja valmisteluvaiheessa saaduista lausunnoista ja mielipiteistä ja vastine
- L68 Muijala I asemakaavan selostus 16.12.2021
- L68 asemakaavaehdotus 16.12.2021 , havainnekuva
- Kaavaselostuksen liitteet

 

Esitys 

Kaupunginjohtaja vs. Kaupunginhallitus päättää hyväksyä 26. kaupunginosan Muijala asemakaavaehdotuksen L68 Muijala I asemakaava ja asemakaavanmuutos (16.12.2021)  ja siihen liittyvän tonttijaon asetettavaksi julkisesti nähtäville MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti.

Asemakaava koskee osaa kiinteistöistä 444-431-2-15, 444-431-2-354, 444-431-2-355, 444-431-2-375, 444-431-2-376.

Asemakaavanmuutos koskee Lohjan kaupungin kaupunginosan Muijala, viheraluetta.

Asemakaavalla muodostuu Lohjan kaupungin 26. kaupunginosan Muijala, korttelit 600-609 ja katu-,  liikenne- ja viheralueet sekä yhdyskuntateknisen huollon alueet.

Tonttijaolla muodostuvat Korttelin 600 tontit 1-6, korttelin 601 tontit 1-3, korttelin 602 tontit 1-8, korttelin 603 tontit 1-3, korttelin 604 tontit 1 ja 2, korttelin 605 tontit 1-4, korttelin 606 tontit 1-3, korttelin 607 tontit 1-12, korttelin 608 tontti 1 ja korttelin 609 tontti 1.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano oe/email kaavoitusrkkitehti Koivula
ote/email kaavoitussihteeri Lintuniemi

-----------------------------------

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta 13.06.2022 § 83

 

 L68 Muijala I asemakaava ja asemakaavan muutos oli ehdotuksena nähtävillä 12.1.-10.2.2022. Kaavaehdotusta esiteltiin etäkaavaillassa 19.1.2022.  Kaavaehdotuksen johdosta saatiin 13 lausuntoa tai ilmoitusta siitä, että ei ole tarvetta lausua asiasta. Kaavaehdotuksen johdosta esitettiin yksi muistutus.  Yhteenveto kaavaehdotuksen johdosta saadusta palautteesta sekä vastine on kokousasian liitteenä.

 

 Kaavaehdotuksen johdosta saatiin kirjallista palautetta seuraavista teemoista muutenkin kuin yksittäisissä palautteissa: yhdyskuntarakenne ja liikennejärjestelmä, ekologinen verkosto sekä asemakaava-alueen nimistö. Uudenmaan ELY-keskus otti lausunnossaan esille, että kaava-aineistoon on syytä sisällyttää suunnittelualueen melutilanteen tarkastelua.

 

 Kaavaehdotuksen nähtävillä olon jälkeen on laadittu L68 Muijala I asemakaavan meluselvitys (Tapio Strandberg Oy, 23.5.2022). Meluselvitysraportti on kokousasian liitteenä. Laskenta tehtiin yleiskaavojen maksimiennusteliikennemääriin asemakaava-alueella ja sen ympäristössä perustuen. Käsillä olevalle L68 Muijala I asemakaava-alueelle ei kaavaratkaisulla mahdollisteta meluvaikutuksiltaan erityisiä maankäyttömuotoja. L68 asemakaava-alueen meluvaikutus itsessään on lähinnä pientaloasutuksen liikennetuotoksen liikennemelua.  Melumallinnuksessa käytetyt ennusteliikennemäärät ovat teoreettisia maksimimääriä eivätkä todennäköisesti tule toteutumaan. Liikenteen aiheuttamat melutasot voivat todellisuudessa olla selvityksessä esitettyjä pienempiä. Meluselvityksen tulokset on huomioitu L68 Muijala asemakaavan ja asemakaavanmuutoksen hyväksymisvaiheen kaavamääräyksissä.

 

 Ehdotusvaiheessa saadun palautteen johdosta asemakaavakarttaan ja -määräyksiin on tehty seuraavia muutoksia:

 

 Neidonkujaa on pidennetty noin 12 metriä.

 

 Lähivirkistysalueen (VL) määräykseen lisätty: Virkistyskäytössä on huomioitava, että alueen on toimittava myös ekologisena yhteytenä. Puiston (VP) määräystä on täsmennetty: Alueelle voi sijoittaa leikkivälineitä ja lähiliikuntapaikan laitteita kuten ulkokuntosalin välineitä erikseen laadittavan suunnitelman mukaan.

 

 AO-, AP- ja P-korttelialueiden määräystekstejä täydennetty meluun liittyvien asioiden osalta, piha-alueiden ja rakennusten julkisivujen ääneneristävyysvaatimusten suhteen. AP-korttelialueen määräystä on täsmennetty talousrakennusten osalta. AO-korttelialueille on lisätty autopaikkamitoitus 2 autopaikkaa/asunto.

 

 Asemakaavan yleismääräyksiin on lisätty puiden säilyttämisestä tai istuttamisesta tontilla.

 Asemakaavan yleismääräyksiin on lisätty hulevesien johtamiseen ja käsittelyyn liittyvät periaatteet ja vaatimukset: Kaava-alueella muodostuvat puhtaat hulevedet tulee ensisijaisesti pyrkiä imeyttämään maaperään. Niiltä osin, kuin imeyttäminen ei ole mahdollista, tulee hulevesiä viivyttää kiinteistökohtaisissa ja/tai alueellisissa viivytysjärjestelmissä ennen niiden poisjohtamista. Järjestelmien viivytystilavuuden tulee olla vähintään yksi kuutiometri jokaista sataa vettä läpäisemätöntä neliömetriä kohti (1 m3/100 m2). Järjestelmien tulee tyhjentyä sadetapahtuman jälkeen 12-24 tunnin kuluessa ja niissä tulee olla suunniteltuna hallittu ylivuoto alapuolisille tulvareiteille.

 

 Tonttikaduista ehdotusvaiheen Justiinantien nimi on muutettu Helenantieksi, Lyylintie on muutettu Hildantieksi, Mimmintie on muutettu Olgantieksi, Daamintie on muutettu Helgantieksi ja Muijantie on muutettu Saimantieksi. Lisäksi katuosuudelle, joka erkanee Emännänväylästä ja jatkuu suoraan kohti itää, on asemakaavan hyväksymisvaiheessa annettu nimeksi Iidantie.  Nähtävillä olleessa L68 asemakaavaehdotuksessa nimellä Justiinanpuisto osoitetun VP-alueen nimi on  L68 asemakaavan hyväksymisvaiheessa muutettu Emännänpuistoksi.

 

 Kaavaselostusta on täydennetty.  L68 Muijala I asemakaava-alueen katujen ja vesihuollon yleissuunnitelma (Lohjan kaupunki/ kaupunkitekniikka, 2022) päivitettiin asemakaavan hyväksymisvaiheeseen Neidonkujan geometrian ja uusitun nimistön osalta.

 

Lapsivaikutusten

ennakkoarviointi L68 Muijala I asemakaavan ja asemakaavanmuutoksen yhteydessä on virkamiestyönä tehty nopea, suppea lapsivaikutusten arviointi. Arviointi keskittyy tarkastelemaan asemakaavan vaikutuksia lähialueen koulu- ja päivähoitopalveluihin. Lapsivaikutusten arviointia on referoitu asemakaavaprosessin ehdotusvaiheessa 16.12.2021 kokousasian esittelytekstissä. Lapsivaikutusten arviointi (tiedot 16.12.2021 tilanteesta) sisältyy asemakaavan selostukseen.

 

Lisätiedot vs kaavoituspäällikkö Iiris Koivula, iiris.koivula@lohja.fi

 

Oheismateriaali - L68 Muijala I asemakaava ja asemakaavanmuutos, kaavakartta, - merkinnät ja määräykset 13.6.2022

-Tonttijakokartat (13.6.2022)

-L68 Muijala I asemakaava ja asemakaavan muutos, kaavaselostus 13.6.2022

-Kaavaselostuksen liitteet

-Tiivistelmä ehdotusvaiheessa saaduista lausunnoista ja muistutuksista sekä vastine (13.6.2022)

-Kaavaehdotuksen johdosta saadut lausunnot originaalit (julkaistaan portaaliin, ei Internet -julkaisuun)

-Kaavaehdotuksen johdosta saatu muistutus originaali (julkaistaan portaaliin, ei Internet-julkaisuun)

 

Esittelijä Maankäyttöjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää  esittää kaupunginhallitukselle, että se

1. hyväksyy nähtävillä olleesta 26. kaupunginosaa Muijala koskevasta
asemakaava- ja asemakaavanmuutosehdotuksesta Muijala I (L68) saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin annetut vastineet (13.6.2022);
2. esittää 26. kaupunginosaan Muijala laaditun, 13.6.2022 päivätyn asemakaava- ja asemakaavanmuutosehdotuksen Muijala I (L68) sekä tonttijaon (päivätty 13.6.2022) kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Asemakaava koskee osaa kiinteistöistä 444-431-2-15, 444-431-2-354, 444-431-2-355, 444-431-2-375, 444-431-2-376. Asemakaavalla muodostuu Lohjan kaupungin 26. kaupunginosan Muijala, korttelit 600-609 ja katu-, liikenne-ja viheralueet sekä yhdyskuntateknisen huollon alueet. Asemakaavan muutos koskee viheraluetta.Asemakaavan muutoksella muodostuu korttelia ja katualuetta.

Tonttijaolla muodostuvat korttelin 600 tontit 1-6, korttelin 601 tontit 1-3, korttelin 602 tontit 1-8, korttelin 603 tontit 1-3, korttelin 604 tontit 1 ja 2, korttelin 605 tontit 1-4, korttelin 606 tontit 1-3, korttelin 607 tontit 1-12, korttelin 608 tontti 1 ja korttelin 609 tontti 1.

 

Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti esityksen mukaan.

 

 Yleiskaavoittaja Kaisa Leppikangas poistui kokouksesta tämän asian keskustelun aikana klo 16.00.

 

 Kaupunginarkkitehti Juha Anttila poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 16.05.

 

 Yleiskaavvasuunnittelija Tiitus Kuisma poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 16.06.

 

 Vt. kaavoituspäällikkö Iiris Koivula poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 16.07.

------------------------------------

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta 01.08.2022 § 98

 

 Kaupunginjohtaja Härmälä käytti otto-oikeutta 13.6.2022 kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoukseen. Kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.6.2022 § 200 palauttanut asian uuteen käsittelyyn.

 

Lisätiedot vs kaavoituspäällikkö Iiris Koivula, iiris.koivula@lohja.fi

 

Oheismateriaali - L68 Muijala I asemakaava ja asemakaavanmuutos, kaavakartta, - merkinnät ja määräykset 13.6.2022

-Tonttijakokartat (13.6.2022)

-L68 Muijala I asemakaava ja asemakaavan muutos, kaavaselostus 13.6.2022

-Kaavaselostuksen liitteet

-Tiivistelmä ehdotusvaiheessa saaduista lausunnoista ja muistutuksista sekä vastine (13.6.2022)

-Kaavaehdotuksen johdosta saadut lausunnot originaalit (julkaistaan portaaliin, ei Internet -julkaisuun)

-Kaavaehdotuksen johdosta saatu muistutus originaali (julkaistaan portaaliin, ei Internet-julkaisuun)

 

Esittelijä Maankäyttöjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää  esittää kaupunginhallitukselle, että se

1. hyväksyy nähtävillä olleesta 26. kaupunginosaa Muijala koskevasta
asemakaava- ja asemakaavanmuutosehdotuksesta Muijala I (L68) saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin annetut vastineet (13.6.2022);

2. esittää 26. kaupunginosaan Muijala laaditun, 13.6.2022 päivätyn asemakaava- ja asemakaavanmuutosehdotuksen Muijala I (L68) sekä tonttijaon (päivätty 13.6.2022) kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Asemakaava koskee osaa kiinteistöistä 444-431-2-15, 444-431-2-354, 444-431-2-355, 444-431-2-375, 444-431-2-376. Asemakaavalla muodostuu Lohjan kaupungin 26. kaupunginosan Muijala, korttelit 600-609 ja katu-, liikenne-ja viheralueet sekä yhdyskuntateknisen huollon alueet. Asemakaavan muutos koskee viheraluetta.Asemakaavan muutoksella muodostuu korttelia ja katualuetta.

Tonttijaolla muodostuvat korttelin 600 tontit 1-6, korttelin 601 tontit 1-3, korttelin 602 tontit 1-8, korttelin 603 tontit 1-3, korttelin 604 tontit 1 ja 2, korttelin 605 tontit 1-4, korttelin 606 tontit 1-3, korttelin 607 tontit 1-12, korttelin 608 tontti 1 ja korttelin 609 tontti 1.

Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallituksen listalle 8.8.

------------------------------------