Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 89


 

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle, päätös radiomaston sijoittamisesta kiinteistölle 444-474-11-1

 

990/10.03.00/2022
116/10.00.02/2022

 

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto 07.04.2022 § 44

 

 --------------- kuolinpesän osakkaat ovat tehneet oikaisuvaatimuksen johtavan rakennustarkastajan Paula Mäenpään 27.1.2022 tekemästä päätöksestä § 1 sijoituslupaa ja aloittamisoikeutta koskevassa asiassa kiinteistölle 444-474-11-1.

1. Oikaisuvaatimuksen tekijät pyytävät, että asiassa tehty sijoituslupapäätös sekä aloittamisoikeuden myöntäminen kumotaan.
Aloittamisoikeutta ei voida myöntää, koska lain mukaan se tekisi muutoksenhaun asiassa hyödyttömäksi (233 §). Jos sijoituslupa myönnetään, asiasta tullaan valittamaan hallinto-oikeuteen.

2. Oikaisuvaatimuksen tekijät pyytävät, että Telia korjaa kaikki rakenteensa pois kiinteistöltä heti sen jälkeen, kun uusi korvaava masto on käytössä. Asiassa tehdyn vuokrasopimuksen mukaan Telia on ollut velvollinen poistamaan rakenteensa ja siistimään vuokra-alueen jo 1.4.2021. Telia on nyt ollut alueella jo yli 10 kuukautta ilman mitään oikeusperustetta, eikä Telia ole korvannut maanomistajalle mitään koko tältä ajalta. Ei ole mahdollista, että suuryritys voi käyttää Suomessa yksityisten ihmisten omistamia maita ilman mitään korvausta ja vastoin asiassa tehtyjä nimenomaisia sopimuksia, tuottaakseen voittoa osakkeenomistajilleen. Viranomaiset eivät voi tukea tällaista menettelyä ja antaa tällaisen menettelyn sallivia lupia yrityksille.

3. Oikaisuvaatimuksen tekijät pyytävät, että kaikki aikaisemmat ja tulevat Telian asiassa antamat lausumat ja selvitykset liitteineen toimitetaan ilman eri pyyntöä allekirjoittaneelle avustajalle tiedoksi.

Oikaisuvaatimuksen perusteluissa on todettu muun muassa

1. Neuvottelut Telian kanssa

Lain mukaan sijoituslupa voidaan myöntää vain, jos "osapuolet eivät pääse sopimukseen sijoittamisesta" (230 § ja 233 §). Telian viimeisin vastaus on ollut, että he eivät neuvottele asiasta eivätkä tee minkään sisältöistä tarjousta. Sijoitusluvan myöntäminen ei lain mukaan koske lainkaan tilanteita, joissa luvan hakija ei suostu neuvottelemaan sijoituksesta. Jo yksin tällä perusteella lupahakemus tulee hylätä.

2. Muut mastovaihtoehdot

Hakijan hakemuksessakaan ei edes väitetä, että nykyisen maston korvaavia vaihtoehtoja ei olisi todellisuudessa olemassa 1. Jo yksin tällä perusteella hakemus tulee hylätä. Yhden uuden maston vaatima investointi ei tietenkään voi olla suuryhtiölle "kohtuuttoman suuri", ja samalla vuosikymmeniä vanha masto ja tekniikka tulee myös vaihdettua uuteen. Hakija ei ole perustellut millään tavalla, että miksi investointi olisi kohtuuttoman suuri. Jos hakemuksesta puuttuu perustelut kokonaan, ei hakemusta tietenkään voida hyväksyä. Hakijan hakemuksen perustelut ovat tältäkin osin selvästi virheelliset ja vääristellyt..

Jotta asiassa voidaan selvittää lain mukaisesti muut mastovaihtoehdot, tulee hakijan hankkia ja esittää ulkopuolisen tahon muista mastovaihtoehdoista tekemä selvitys. Hakijan itsensä esittämää selvitystä tai perusteita ei voida tältä osin pitää riittävän luotettavana. Lisäksi hakijalta tulee vaatia selvitys, mitä toimia se on tehnyt korvaavien vaihtoehtojen etsimiseksi tai mastotilan vuokraamiseksi alueen muilta toimijoilta. Lain mukaan rakennusvalvontaviranomainen voi vaatia teleyritykseltä lisätietoja edellytysten täyttymisestä sekä edellyttää muutoksia sijoittamissuunnitelmaan (233 §).

3. Maston purkaminen ja alueen siistiminen

Hakijan hakemuksessa esitetään, että jos masto jää joskus tarpeettomaksi, niin kohde puretaan ja kiinteistön alue siistitään (lain 230 § vaatimus).
Koska hakija on jo käytännössä osoittanut, että se ei noudata tekemiään sopimuksia maanomistajien kanssa, ei kaupunki voi myöskään jatkossa myöntää tallaisia lupia kyseiselle hakijalle. Muutoin on olemassa riski, että kaupunki tai viranhaltija tulee osallisiksi tällaisiin maanomistajien oikeutta räikeästi rikkoviin toimiin. Kaupungille on nyt annettu siis tieto, että hakija ei ole aikaisemminkaan noudattanut tällaista sopimusta maanomistajan kanssa. Tästä syystä ei ole uskottavaa, että hakija toimisi näin jatkossakaan.

Lohjan kaupungin rakennusvalvonta on varannut Telia Towers Finland Oy:lle ("Telia") mahdollisuuden lausua 27.1.2022 annetusta viranhaltijapäätöksestä tehtyyn oikaisuvaatimukseen koskien matkaviestinverkon maston sijoittamislupaa Lohjan kaupungin Sammatissa sijaitsevalle kiinteistölle 444-474-11-1. Lausuma on toimitettu 28.2.2022 ja siinä todetaan, että Telia katsoo, että aiemmin antamansa vastaukset koskevat oikaisuvaatimuksessa esiin nostettuja asioita.

Päätöksen perustelut ja sovelletut oikeusohjeet:

Laki sähköisen viestinnän palveluista 20144/917 luvussa 28 299 §;ssä todetaan
Teleyrityksellä on tässä luvussa säädetyin edellytyksin oikeus sijoittaa toisen omistamalle tai hallitsemalle alueelle yleisiä tietoliikenneyhteyksiä palveleva:
2) matkaviestinverkon radiomasto tukiasemineen sekä niihin liittyvä laite, kaapeli ja vähäinen rakennelma;
Jos osapuolet eivät pääse sijoittamisesta sopimukseen, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi 233 § perusteella teleyrityksen hakemuksesta päätöksellään antaa teleyritykselle sijoittamisoikeuden vahvistamalla 230 §:ssä tarkoitetun sijoittamissuunnitelman.
Vahvistamisen edellytyksenä on, että suunnitelma täyttää 234 §:ssä säädetyt edellytykset.

234 § mukaiset sijoittamisen edellytykset täyttyvät. Olemassa oleva masto ei aiheuta haittaa kaavoitukselle. Alueella on oikeusvaikutukseton Myllykylä- Kaukolan osayleiskaava, jossa kiinteistö on M-2 aluetta, mikä tarkoittaa maa- ja metsätalousaluetta. Radiomasto ei vaikeuta voimassa olevaa maakuntakaavaa tai kaavojen laatimista.
Lisäksi sijoittamisen edellytyksenä on, ettei sijoittamista voida muutoin järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Sijoittamisesta päätettäessä on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei kiinteistölle ja rakennukselle aiheuteta tarpeetonta haittaa.
 
Telia on tutkinut vaihtoehtoisia korvaavia ratkaisuja. Selvityksien perusteella siirrosta koituvia kustannuksia voidaan pitää kohtuuttomina.

Kiinteistön haltijat eivät ole esittäneet, että mastosta koituisi heille haittaa. Pitkään jatkuneet neuvottelut eivät ole johtaneet vuokrasopimuksen uusimiseen vuokran suuruuteen liittyvästä näkemyserosta johtuen.

Kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi 233 §:n perusteella perustellusta syystä ja edellyttäen, ettei täytäntöönpano tee muutoksenhakua hyödyttömäksi, antaa oikeuden rakennustyön tai muun toimenpiteen suorittamiseen osaksi tai kokonaan ennen kuin 1 momentissa säädettyä sijoittamista koskeva päätös on saanut lainvoiman (aloittamisoikeus).

Koska kyse on olemassa olevasta mastosta myönnetty aloittamisoikeus ei tee muutoksenhakua hyödyttömäksi.

Maston edellyttämä huoltotieyhteys tullaan ratkaisemaan tietoimituksessa.

 

Lisätiedot vt. johtava rakennustarkastaja Juha Heikkinen

 

Oheismateriaali - Oikaisuvaatimus matkaviestinverkon radiomastolle myönnetystä sijoituslupapäätöksestä kiinteistölle 444-474-11-1

 

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Heikkinen Juha

 

Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto toteaa päätöksenään:

1. Oikaisuvaatimuksessa ei ole tuotu esille sellaista lisätietoa, jonka perusteella päätöstä tulisi muuttaa.

2. Vahvistaa sijoittamissuunnitelman ja myöntää sijoittamisluvan Lain sähköisen viestinnän palveluista 2014/917 perusteella kiinteistölle
444-474-11-1- KALLIOLA.
Myöntää Lain sähköisen viestinnän palveluista 233 §:n mukaisen aloittamisoikeuden.

 

Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote: oikaisuvaatimuksen tekijä; Telia Towers Finland Oy

------------------------------------

 

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto 08.09.2022  

 

 Lausuntopyyntö
Helsingin hallinto-oikeudelta on tullut kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaostolle lausuntopyyntö koskien 07.04.2022 § 44 tehtyä päätöstä radiomaston sijoittamisesta.

 

 Valituksessa esitetyt vaatimukset

 

  1. Valittajat vaativat, että asiassa tehty sijoituslupapäätös sekä aloittamisoikeuden myöntäminen kumotaan.             

 

  1. Valittajat vaativat, että 7.4.2022 annetun kaupungin päätöksen täytäntöönpano keskeytetään välittömästi kaikilta osin siihen asti, kunnes asia on lopullisesti lainvoimaisesti ratkaistu.

 

  1. Valittajat vaativat, että Telia Towers Finland Oy velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa asiassa laillisine viivästyskorkoineen 30 päivän kuluessa tuomion antamisesta lukien. Laskelma oikeudenkäyntikuluista asiassa esitetään myöhemmin. 

 

Valituksen perusteluissa on todettu muun muassa

 

  1. Vanhat mastot ja vanhat sopimukset 

 

"Valittajien käsityksen mukaan kyseinen lainkohta koskee vain uusien mastojen sijoittamista, ei lainkaan tilannetta, jossa vanha vuokrasopimus on päättynyt ja neuvotellaan uudesta vuokrasopimuksesta vanhalle jo vuosikymmeniä toiminnassa olleelle mastolle."

 

  1. Sijoittamisesta sopimisen vahva pääsääntö 

 

Lain 229 pykälän 4 momentissa säädetään, että: 

"Teleyrityksen on sovittava 1 momentissa tarkoitetusta sijoittamisesta kiinteistön, rakennuksen tai muun rakennelman omistajan tai haltijan kanssa. Jollei sijoittamisesta ole päästy sopimukseen kiinteistön tai rakennuksen omistajan kanssa, sijoittamista koskeva asia voidaan viedä kunnan rakennusvalvontaviranomaisen päätettäväksi."

 

"Telian viimeisin vastaus on ollut 20.10.2021, että he eivät neuvottele asiasta eivätkä tee minkään sisältöistä tarjousta (Liite 2)." .

."Valittajat ovat koko ajan olleet valmiita neuvottelemaan uudesta sopimuksesta, ja ovat edelleenkin."

 

  1. Neuvotteluprosessi Telian kanssa

 

Neuvotteluja uudesta vuokrasopimuksesta on käyty Telian kanssa pitkään.

Lähimmillään osapuolten näkemysero vuokrasta oli 100 €/vuosi eli 8,33 €/kk. Summa on suurelle pörssiyhtiölle niin pieni, että se ei voi olla todellinen syy, miksi Telia ei ole suostunut uuteen vuokrasopimukseen.

 

  1. Muut mastovaihtoehdot  

 

"Hakijan hakemuksessa ei edes väitetä, että nykyisen maston korvaavia vaihtoehtoja ei olisi olemassa. Jo yksin tällä perusteella hakemus tulee hylätä.".

."Jotta asiassa voidaan selvittää lain mukaisesti muut mastovaihtoehdot, tulee hakijan hankkia ja esittää ulkopuolisen tahon muista mastovaihtoehdoista tekemä selvitys. Hakijan itsensä esittämää selvitystä tai perusteita ei voida tältä osin pitää riittävän luotettavana.".             

 

  1. Kiinteistölle aiheutettu haitta

 

"Lain 234 §:n mukaan kiinteistölle ei saa aiheuttaa tarpeetonta haittaa.".

 

."llä hetkellä kyseisen kiinteistön arvo on romahtanut, koska kiinteistöllä sijaitsee ilman lupaa ja ilman mitään maksuvelvollisuutta merkittäviä rakennelmia, joiden osalta oikeustila tulee todennäköisesti pitkään olemaan epäselvä. Tällaisessa tilanteessa esim. kiinteistön myyminen on käytännössä mahdotonta eli kiinteistö on käytännössä menettänyt normaalin vaihdanta-arvonsa.".

 

 

 

  1.  Aloittamisoikeus

 

Kysymyksessä on valmis jo vuosikymmeniä paikallaan ollut masto. Mitään rakennustöitä ei siis ole tarpeen tai tarkoitus aloittaa. Tästä syystä myöskään    päätökselle aloittamisoikeuden myöntämiselle ei ole mitään perusteita

 

  1. Päätösvaltaisuudesta

 

"Sijoituslupapäätöksen 27.1.2022 on tehnyt Lohjan kaupungin Johtava rakennustarkastaja Paula Mäenpää.".

 

."Valittajat katsovat, että viranhaltija ei ole yksin ollut toimivaltainen tekemään sijoituslupapäätöstä, mistä syystä päätös tulee kumota lainvastaisena. Yksin viranhaltijan tekemä päätös on asiassa selvästi lainvastainen.".

 

Lisätiedot vs. johtava rakennustarkastaja Juha Heikkinen, juha.heikkinen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - lausuntopyyntö liitteineen

 

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Heikkinen Juha

 

Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto esittää lausuntonaan Helsingin hallinto-oikeudelle, että valituksessa ei ole tullut esille mitään sellaista, mitä ei ole ollut tiedossa päätöstä tehtäessä, joten valitus tulee aiheettomana hylätä.

 

Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote: Helsingin hallinto-oikeus

------------------------------------