RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 273
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijapäätöksiin
773/00.01.02/2022
Kaupunginhallitus 05.09.2022 § 273
Hallintosäännön 39 §:n mukaan kaupunginhallituksella tai viranhaltijoilla ei ole otto-oikeutta ympäristöterveyslautakunnan päätöksiin. Otto-oikeutta ei ole myöskään niihin päätöksiin, jotka on kuntalain 92 §:ssä rajattu otto-oikeuden ulkopuolelle.
Hallintosäännön 40 §:n 1 momentin mukaan kaupunginhallituksen jaoston ja kaupunginhallituksen alaisen viranhaltijan on ilmoitettava kaupunginhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kaupunginhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Lautakuntien alaisten viranhaltijoiden päätökset ilmoitetaan ao. lautakunnalle.
30.8.2022 mennessä on valmistuneet seuraavat lautakuntien, jaostojen ja toimikuntien pöytäkirjat sekä viranhaltijapäätökset:
- Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 16.8.2022
- Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.8.2022
- Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto 18.8.2022
- Alueiden johtokunta 24.8.2022
- Tekninen lautakunta 24.8.222
- Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 25.8.2022
Lautakuntien ja jaostojen pöytäkirjat ovat luettavissa luottamushenkilö-portaalissa.
Viranhaltijapäätöksissä otto-oikeusaika on 21 vrk. Viranhaltijapäätökset ovat luettavissa luottamushenkilöportaalissa sekä Lohjan kaupungin nettisivuilla www.lohja.fi.
Lisätiedot Hallintoasiantuntija Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi
Oheismateriaali - asialistat toimielinten kokouksista
- kaupunginhallituksen alaisten viranhaltijoiden päätökset
ajalta 17.8.-30.8.2022
Esittelijä Kaupunginjohtaja Härmälä Jarkko
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päätti merkitä edellä esitetyt lautakuntien, jaostojen ja muiden toimielinten pöytäkirjat sekä viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta ettei kaupunginhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |