RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 256
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Pöytäkirjan tarkastus
Kaupunginhallitus 05.09.2022 § 256
Pöytäkirjan pitämisestä ja tarkastamisesta määrätään hallintosäännön
149 §:ssä.
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 30.8.2021 § 277 päättänyt, että pöytäkirjan tarkastaa kaksi kussakin kokouksessa valittua pöytäkirjantarkastajaa. Pöytäkirja tarkastetaan sähköisesti siten, että valmistunut pöytäkirja toimitetaan sähköpostilla puheenjohtajan hyväksyttäväksi ja pöytäkirjantarkastajien tarkastettavaksi. Puheenjohtaja hyväksyy pöytäkirjan sähköpostilla. Tarkastus suoritetaan viimeistään kokousta seuraavana sunnuntaina siten, että tarkastajat kuittaavat puheenjohtajan hyväksymän pöytäkirjan oikeellisuuden sähköpostilla. Puheenjohtaja ja tarkastajat allekirjoittavat pöytäkirjan seuraavassa kokouksessa.
Mikäli tarkastaja ja puheenjohtaja taikka tarkastajat keskenään ovat erimielisiä pöytäkirjan sisällöstä, tarkastetaan pöytäkirja erimielisyyttä koskevilta osin kaupunginhallituksen seuraavassa kokouksessa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Härmälä Jarkko
Päätösehdotus Tämän pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan kaupunginhallituksen jäsenet Hannele Maittila ja Päivi Alanne.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |