Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 259


 

Hyvinvointitoimialan työnjako syksyn 2022 aikana

 

151/01.01.00/2022

 

Kaupunginhallitus 05.09.2022 § 259

 

 Hyvinvointitoimialajohtajan virassa toimiva Tuula Suominen on valittu Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle toistaiseksi voimassa olevaan virkaan. Virkatehtävien hoitaminen on alkanut osittain jo elokuussa 2022 hyvinvointialueen toiminnan käynnistämisen valmistelemiseksi.

 

 Kaupunginhallituksen päätöksellä 16.12.2019 § 384 (oheismateriaalina) hyvinvointitoimialan vt. toimialajohtajana toimii Tuula Suominen. Toimialajohtajan ensimmäisenä varahenkilönä toimii voimassa olevan päätöksen mukaisesti sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus. 

 

 Tuula Suomisen työpanos Lohjan kaupungille on 30 % ajalla 8.8. - 31.12.2022. Siirtymäkauden ajan on välttämätöntä varmistaa hyvinvointitoimialan asianmukainen johtaminen ja kokonaisvastuu.

 

 Koska hyvinvointitoimialan kokonaisjohtaminen edellyttää kokoaikaista työpanosta, esityksenä on, että nykyinen toimialajohtajan varahenkilö määrätään hoitamaan toimialajohtajan virkaa ajalle 5.9. - 31.12.2022. Tuula Suomisen osa-aikainen työpanos 30 % kohdentuu sosiaali- ja terveysjohtajan virkaan.  

 

 Yhteistoimintalain mukaiset kuulemiset virantoimitusvelvollisuuden muuttamisesta on käyty 30.8.2022. Sekä Tuula Suominen että Juha-Pekka Lehmus ovat ilmoittaneet suostuvansa esitettyyn järjestelyyn. 

 

Lisätiedot henkilöstöjohtaja, Anu Rautiainen, anu.rautiainen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - kaupunginhallituksen päätös 16.12.2019 § 384

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Härmälä Jarkko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. että hyvinvointitoimialan vt. toimialajohtajana ajalla 6.9.-31.12.2022 toimii Juha-Pekka Lehmus ja

2. että Lehmuksen palkka määräytyy voimassa olevin hyvinvointi-toimialan toimialajohtajan virkaa koskevin palvelussuhteen ehdoin ja näin ollen kuukausipalkka on 8234,53 euroa (kokonaispalkka) + kunta-alan yleiskorotus 1.6.2022 ja 

3. että Tuula Suomisen osa-aikainen työpanos 30 % Lohjan kaupungille ajalla 6.9. - 31.12.2022 kohdistuu sosiaali- ja terveysjohtajan virkaan. Palkka on 30 % sosiaali- ja terveysjohtajan viran kuukausipalkasta 8234,53 e (kokonaispalkka) + kunta-alan yleiskorotus 1.6.2022.

 

Vastaesitys Käsittelyn kuluessa kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Taina Lackman teki jäsenten Markku Saarisen ja Pirjo-Leena Forsströmin kannattamana seuraavan vastaesityksen:

"Esitän, että hyvinvointitoimialan johtajan tehtävät siirretään määräaikaisesti kaupunginjohtajalle 31.12.2022 saakka ja hänelle siirtyvistä tehtävistä tehdään vain ehdottoman välttämättömät, ei esim. seudulliseen kehittämiseen liittyviä tehtäviä lainkaan. Perusteluna esitän, että Kaupungin hallintosäännön 20§:n mukaan toimialan johtajan ratkaisuvaltaan kuuluvat seuraavat asiat: 1. toimielinten työskentelyn koordinointia ja yhteisten sekä toimialan toimielimiä asiallisesti koskevien asioiden ja tavoitteiden valmistelua koskevat asiat, 2. toimialan prosessien sekä tulosalueiden ja niiden alaisten tulosyksiköiden tai toimintojen välisen yhteistyön järjestämistä ja niiden kehittämistä koskevat asiat, 3. toimialan toimintojen organisoimiseen ja resurssien käyttöön liittyvät asiat sekä 4. toimialansa seudullinen yhteistyö, 5. maksuvapautuksen myöntäminen, enintään 20.000 € suuruiset, 6. enintään 1.000 euron suuruisten kohdeavustusten myöntäminen toimialan määrärahasta. Suuri osa em. töistä on tavalla tai toisella nyt loppuvuoden ajan keskeytyneenä, sillä sote sektori siirtyy alueelle 1.1.2023 alkaen ja kehittämistyötä ei tehdä Lohjan kaupungissa. Aluehallintovirasto on tekemästään työsuojelutarkastuksesta kirjoitetussa tarkastuskertomuksessaan 2021/3864, 29.4.2021 nostanut esille ylimmän johdon osalta erilaisia psykososiaalisia kuormitustekijöitä, joista erityisesti on mainuttu mm. työn määrä suhteessa työaikaan, jatkuva työn keskeytyminen sekä erikseen on mainittu usean eri asian tekeminen samanaikaisesti sekä työn suuri vastuullisuus. Raportissa on tuotu esille, että työnantajan (Lohjan kaupunki) toteuttamat ja suunnittelemat toimenpiteet eivät ole riittäviä psykososiaalisen kuormituksen vähentämiseksi ja hallitsemiseksi, sekä toimenpiteistä puuttuu kuormituksen ennaltaehkäisyn näkökulma. AVI on edellyttänyt, että työnantaja ryhtyy toimenpiteisiin haitallisten psykososiaalisten kuormitustekijöiden poistamiseksi tai niiden aiheuttaman vaaran välttämiseksi tai vähentämiseksi. AVI on edellyttänyt, että työnantajan tulee valita, mitoittaa ja toteuttaa työolosuhteiden parantamiseksi tarvittavat toimenpiteet ja huolehdittava, että toimenpiteet kohdistuvat ensisijaisesti haitallista kuormitusta aiheuttaviin tekijöihin. AVI toteaa raportissaan, että työnantajan on huolehdittava siitä, että työn suunnittelussa ja mitoituksessa otetaan huomioon työntekijöiden fyysiset ja henkiset edellytykset, jotta työn kuormitustekijöistä työntekijän turvallisuudelle tai terveydelle aiheutuvaa vaaraa tai haittaa voidaan välttää tai vähentää. Asiasta on tehty uusi raportointi (Tarkastuskertomus 2021/20869, 20.1.2022), jossa todetaan asian olevan yhä kesken ja että niiden tulee olla kunnossa 31.8.2022, jonka jälkeen harkitaan uutta tarkastuskäyntiä. Lisäksi on todettava, että syksyn 2022 aikana on ilmennyt erinäisiä toimia, mm. kokouksen 22.8.2022 § 245 yhteydessä ilmenneet sivistystoimen sektorin työkuormaan liittyvät seikat, jotka eivät puolla sivistysjohtajan tehtävämäärän lisäämistä nykyisestä. Lisäksi on merkillepantavaa, että nykyisen sivistysjohtajan osaamisalue on kokonaan sivistystoimen puolelta, mikä saattaisi tarkoittaa merkittävää lisäperehtymistä lyhyelle aikavälille, vaikkei 18.11.2019 KH §24 sitä edellyttäisikään."

Puheenjohtaja totesi, että koska asiasta ei olla yksimielisiä, on siitä äänestettävä.
Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti:
ne, jotka kannattavat pohjaesitystä, äänestävät JAA;
ne, jotka kannattavat Lackmanin tekemää muutosesitystä, äänestävät EI.

 

Äänestys  JAA: 10 ääntä (Uotila Urpo, Sassi Jukka, Turunen Janne, Alanne Päivi, Skaffari Laura, Maittila Hannele, Sundqvist Kaj, Luoma Pekka, Saukkola Heli, Pajuoja Matti)
EI: 3 ääntä (Forsström Pirjo-Leena, Lackman Taina, Saarinen Markku)
Matti Pajuojan ääni otettiin suullisesti.

Äänin 10-3 pohjaesitys tuli hyväksytyksi.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Tuula Suominen, Juha-Pekka Lehmus, hr-yksikkö (palvelussuhdemuutosten käytännön toteuttamista varten)

Henkilöstöjohtaja Anu Rautiainen poistui kokouksesta kello 16.31 ennen päätöksentekoa.

------------------------------------