RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Alueiden johtokunta
Pöytäkirja 24.08.2022/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus / Alueiden johtokunta
Alueiden johtokunta 24.08.2022 § 26
Hallintosäännön 136 §:n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohaja toteaa läsnä olevat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Toimielimen kokous on laillinen, jos se on toimielimen tai puheenjohtajan päättämänä kokousaikan (hallintosääntö 128 §). Estynyt jäsen hoitaa varajäsenensä kutsumisen; Lohjan kaupungin hallintosääntö 133 §. Toimielimen kokous on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään puolet toimielimen jäsenistä tai varajäsenistä.
Alueiden johtokunnan kutsu on lähetetty sähköpostitse ja esityslista on julkaistu 17.8.2022 Lohjan kaupungin nettisivuilla.
Päätösehdotus Alueiden johtokunta toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös Hyväksyttiin.
------------------------------------
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |