Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.09.2022/Pykälä 107


 

Aloite roska-astioista Virkkalan keskustaan

 

624/10.03.01.01/2022

 

Tekninen lautakunta 08.06.2022 § 85

 

 Etelä-Lohjan aluetoimikunta / Etelä-Lohjan Alue ry esittää 30.3.2022 tulleessa aloitteessa seuraavaa:

"Tällä hetkellä Virkkalan keskustassa on roska-astioita vain Järnefelt-aukiolla ja sen välittömässä läheisyydessä eikä lainkaan esim. toisella puolella Virkkalantietä.

Sekä Järnefeltin että Källhagenin kouluilla Virkkalan keskustaan linja-autopysäkille johtavien kävelyreittien varrelle tarvitaan kipeästi roska-astioita, jotta saadaan Virkkala pysymään siistinä.

Esitämme hankittavaksi Källhagenista tulevan kevyenliikenteenväylän varrelle kahta roska-astiaa ja niinikään Järnefeltistä tulevan kävelyreitin varrelle kahta roska-astiaa.

Lisäksi toivomme ko. koulujen panostavan siisteyskasvatukseen ja haastavansa oppilaat mukaan Roska päivässä -liikkeeseen."

Aloite on talousarviovaikutteinen.

Teknisen toimen selvitys:
Tekninen toimi kartoittaa kesän 2022 aikana Virkkalan keskusta-alueen roska-astioiden määrän ja kartoituksen perusteella on arvioitavissa tarve roska-astioiden lisäämiseen. Virkkalan keskustan alueella myös kiinteistöillä on osaltaan velvollisuus asentaa roska-astioita omien alueidensa osalta.

 

Lisätiedot kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää 

1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen, 

2. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi. 

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote: Kh

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 08.08.2022 § 237

 

Lisätiedot kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Härmälä Jarkko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi annetun selvityksen;

2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 14.09.2022 § 107

 

 

Lisätiedot kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote aloitteen tekijä
tiedoksi Lötjönen
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------