Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.09.2022/Pykälä 108


 

Valtuustoaloite lakkautettujen uimarantojen hoidosta

 

1184/10.03.01.01/2022

 

Kaupunginvaltuusto 14.09.2022 § 108

 

 Valtuutettu Ana Maria Gutierrez-Sorainen Meidän Lohja -valtuustoryhmän puolesta esitti seuraavan aloitteen, jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet Lohjan sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän valtuutettu Juhani Järvinen ja Vihreän valtuustoryhmän valtuutettu Risto Murto:

"Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että Lohjan kaupungin tulisi palauttaa uimarantojen hoito ja/tai tehdä sopimukset esimerkiksi kyläyhdistysten kanssa lakkautettujen uimarantojen hoidosta.

Viime valtuustokaudella Lohjan kaupunginvaltuusto lakkautti useita uimarantoja  "säästötoimeenpiteenä".

Lakkautetuiksi tulivat Hormajärven, Karstun, Ikkalan, Vohloisen, Lohjansaaren ja Myllylammen uimarannat. Lakkautuspäätös tarkoitti sitä, että järvikaupunki Lohja lakkasi hoittamasta kyseisiä uimarantoja. Uimarannat ovat pysyneet silti lohjalaisten käytössä.

Lohjan kaupunkisuunnittelulautakunta päätti myydä suositun Iso-Myllylammen uimarannan Vihdin kaupungille pilkkahinnalla eli 20 000 eurolla. Myyty omaisuus ei enää palaudu.

Uutinen Iso-Myllylammen rannan myymisestä herättää huolta muiden "lakkautettujen" uimarantojen kohtalosta. Lakkautetut uimarannat eivät ole mitään autioita rantatontteja. Ne ovat edelleen lohjalaisten kovassa käytössä heti kun vedet avautuvat, ja ne ovat uimakelpoisia. Lohjan uimarannat ovat kaupungin vetovoimatekijä. Vaikka Lohja on rikas mökkikunta, monikaan lohjalainen ei asu rantojen läheisyydessä. Lähellä oleva uimaranta on varsinkin kesäisin tärkeä virkistyspaikka.

Paikalliset kyläyhdistykset pitävät huolta rantojen siisteydestä.  Esimerkiksi Väänteenjoen uimaranta on jo ollut alueen asukkaiden hoidossa, ja sen on todettu olevan kustannustehokas tapa pitää huolta järvikaupungin uimarannoista ja luonnosta.

Lohjan kaupungin tulisi tehdä sopimukset  esimerkiksi kyläyhdistysten kanssa lakkautettujen uimarantojen hoidosta."

 

Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Täytäntöönpano tiedoksi johdon assistentti Alatalo

------------------------------------