Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.09.2022/Pykälä 104


14.9.2022 Äänestysraportti § 104

 

Valtuustoaloite Villa Haikarin myymisestä

 

958/10.00.02/2022

 

Kaupunginvaltuusto 15.06.2022 § 81

 

 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuutettu Juhana Salmenpohja esitti seuraavan aloitteen:

" Esitän valtuustoaloitteena, että Lohjan kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin Villa Haikarin rakennuksen myymiseksi.

Perustelut: muiden vastavien kohteiden osalta on todettu, että kaupungin ei ole tarkoituksenmukaista omistaa ja ylläpitää ravintolakiinteistöjä ja vastaavat kohteet on laitettu myyntiin, kuten esimerkiksi Sammatin kievari tai Kokkokallio.

Villa Haikari on kulttuurihistoriallisesti arvokas perinnerakennus ja mikäli kaupunki ryhtyy sitä remontoimaan, on edessä arvokas remontti ja iso riski siitä että perinnerakennus pilataan remontilla kuten esimerkiksi Puu-Anttilassa kävi. Tämän vuoksi on järkevämpää, että rakennus myydään vuokratontilla, jonka tontinvuokraehtoihin laitetaan ehto  kiinteistön käyttötarkoituksen pitämisestä julkisessa palvelukäytössä. Tällöin palvelut saataneen säilymään, mutta kaupungilta poistuvat rakennuksen ylläpitokulut. Rakennuksen omistajilla olisi silloin myös aito intressi sitoutua Haikarin alueen pitkäjänteiseeen kehittämiseen."

 

Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Täytäntöönpano johdon assistentti Alatalo
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 22.08.2022 § 247

 

 Villa Haikarin myynti on ollut aiemminkin esillä, silloisessa palvelutuotantolautakunnassa (30.8.2017 § 4) samassa yhteydessä, kun käsiteltiin muitakin kaupungille tarpeettomaksi jääneiden kiinteistöjen myyntiä. Silloisen  tilaryhmän esityksistä poiketen viranhaltijat esittivät, että kohteet "Aurlahden rantapaviljonki" ja "Haikarin rantakahvila" myydään ensisijassa rakennusten nykyisille yrittäjille ja toissijaisesti vapaalla kaupalla pois; muiden kohteiden osalta edetään tilaryhmän esitysten mukaisesti.

Villa Haikarin osalta esitys oli:  HAIKARIN KAHVILA myydään ensisijaisesti nykyiselle toimijalle, ja vuokrataan maapohja yrittäjälle pitkällä vuokrasopimuksella. Vastaesitys, jossa esitettiin, että Haikarin kahvilaa ei myydä vaan säilytetään kaupungin omistuksessa ja vuokrataan nykyiseen toimintaan, voitti äänin 7-6. Elinvoimajohtaja jätti tällöin asiaan eriävän mielipiteensä seuraavasti: "Perusteluna, että päätös on hallintolain 6 §:n vastainen: viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin."

Villa Haikari on kuluvaan vuoteen asti ollut yrittäjille vuokrattuna kahvila-/ravintolakäytössä kesäkausina, vuokraamiseen liittyneiden hallinnollisten päätösten pohjalta.

Kaupunginhallitus päätti 25.04.2022 (§ 142) käynnistää Villa Haikarin uuden kilpailutuksen. Kilpailutukseen otti osaa kolme yritystä. Kilpailutuksen käynnissä ollessa tuli esille, että Villa Haikarin alakerran lisäksi myös rakennuksen yläkertaa olisi rakennusluvan mukaisesti mahdollista käyttää kabinettikäyttöön, eli kokous- ja juhla- tai vastaavassa käytössä. Tämä edellyttäisi kuitenkin yläkerran saneeraamista. Viranhaltijoiden ja päättäjien välisessä keskustelussa yläkerran saneeraaminen ja kabinettikäyttöön ottaminen koettiin hyväksi vaihtoehdoksi, ja tältä pohjalta elinvoimajohtaja keskeytti silloin käynnissä olleen kilpailutuksen, jossa tätä mahdollisuutta ei oltu tuotu esiin. Asiasta informoitiin kilpailutuksessa mukana olleita yrittäjiä.

Kilpailutuksen jatkosta on myös alustavasti keskusteltu ensimmäisessä kilpailutusvaiheessa mukana olleen kolmen yrityksen kanssa, ja kaikilta on tullut alustava indikaatio että Villa Haikarin yläkerta kabinettikäytössä voisi olla toimiva vaihtoehto. Tältä pohjalta Villa Haikarin uutta kilpailutusta on valmisteltu kaupunginhallituksen 22.8.2022 kokoukseen periaatepäätöstä varten, toki niin että kilpailutus tulisi olemaan kaikille yrittäjille avoin. Jos päätös on myönteinen, kilpailutus on tarkoitus käynnistää kaupunginhallituksen päätöksen tultua lainvoimaiseksi.

Lohjan kaupungilla on edellä mainittuihin seikkoihin pohjautuen siis tehty useampi hallinnollinen päätös sen osalta että Villa Haikari säilytettäisiin kaupungin omistuksessa ja että sitä vuokrattaisiin yrittäjälle ravitsemukselliseen toimintaan. Ja kohde on kuluvana vuonna jo kertaalleen laitettu kilpailutukseen vuokrausmielessä ja asiasta on uuden toiminnallisen ajatuksen pohjalta myös alustavasti keskusteltu kilpailutuksen ensimmäisessä vaiheessa mukana olleiden yrittäjien kanssa. Hallinnollisen johdonmukaisuuden nimissä samaa linjaa eli Villa Haikarin vuokrausta yrittäjälle olisi syytä jatkaa. Näin varmistettaisiin että Villa Haikari varmuudella säilyisi toivotussa julkisessa ravitsemus- sekä kokous- ja juhlakäytössä. Tämä toimintamalli varmuudella toisi myös lisää elävyyttä Haikarin niemen muuhun virkistykselliseen ympäristöön.

Edellä mainitut seikat yhteen vedettyinä Villa Haikari on syytä vuokrata uuden kilpailutuksen pohjalta yrittäjälle, joka on halukas hyödyntämään kohdetta ravitsemukselliseen sekä yläkerran osalta myös mahdollistettuna kokous- / juhlakäyttöön.
 

Lisätiedot elinvoimajohtaja Pekka Puistosalo, pekka.puistosalo@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Härmälä Jarkko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi saadun selvityksen; sekä

2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Vastaesitys Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen jäsen Päivi Alanne teki kaupunginhallituksen jäsen Jukka Sassin kannattamana seuraavan vastaesityksen:

" Kaupunginhallitus päättää, että asia palautetaan valmisteluun."

 

 Kaupunginhallituksen puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kannatettu esitys asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun, joten puheenjohtaja rajasi puheenvuorot koskemaan asian palauttamista.

 

Äänestys Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti: ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät JAA;
ne, jotka kannattavat asian palauttamista uudeleen valmisteluun äänestävät EI

JAA: 9 ääntä (Forsström Pirjo-Leena, Lackman Taina, Luoma Pekka, Saarinen Markku, Saukkola Heli, Skaffari Laura, Sundqvist Kaj, Turunen Janne, Uotila Urpo)
EI: 3 ääntä (Alanne Päivi, Pajuoja Matti, Sassi Jukka)
TYHJÄ: 1 ääni (Maittila Hannele)

Puheenjohtaja totesi, että ääni 9-3 asian käsittelyä jatketaan.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti

1. merkitä tiedoksi saadun selvityksen; sekä

2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle

Kaupunginhallitus piti neuvottelutauon tämän asian käsittelyn aikana
klo 17.10-17.17.

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 14.09.2022 § 104

 

 

Lisätiedot elinvoimajohtaja Pekka Puistosalo, pekka.puistosalo@lohja.fi

 

Liite 1/kv 14.9.2022 Äänestysraportti

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Vastaesitys Keskustelun kuluessa valtuutettu Juhana Salmenpohja teki  valtuutettujen Heidi Himmasen, Päivi Alanteen ja Kaj Sundqvistin kannattamana seuraavan vastaesityksen:

"1. Valtuusto päättää pitää aloitteen edelleen voimassa

2. Valtuusto päättää ryhtyä toimenpiteisiin Villa Haikarin myymiseksi."

 

Äänestys Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti:

ne, jotka kannattavat pohjaesitystä äänestävät JAA;
ne, jotka kannattavat valtuutettu Salmenpohjan tekemää muutosesitystä äänestävät EI.

JAA: 28 ääntä
EI: 23 ääntä

 

Päätös Valtuusto päätti merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Täytäntöönpano ote aloitteen tekijä
tiedoksi elinvoimajohtaja Puistosalo
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------