RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 06.09.2022/Pykälä 30
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vuoden 2023 talousarvion laatiminen / Ympäristöterveyslautakunta
872/02.02.00/2022
Ympäristöterveyslautakunta 06.09.2022 § 30
Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kaupungille seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös kolmea tai useampaa vuotta koskeva taloussuunnitelma. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarviossa ja taloussuunnitelmassa hyväksytään kaupungin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja taloussuunnitelma ovat laadittava siten, että edellytykset kaupungin tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvioon otetaan toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa talousarvioon brutto- tai netto määräisenä. Lohjan kaupungissa määrärahaksi on vahvistettu toimialakohtainen toimintakate. Investoinneissa käytetään bruttoperiaatetta.
Ympäristöterveyslautakunnan alaisessa toiminnassa on valmisteltu vuoden 2023 talousarvioesitys laadintaohjeiden mukaisesti. Talousarvioesitys sisältää toiminnan laajuutta kuvaavat tekijät, toiminnallisten muutosten kuvauksen sekä kaupungin strategiaa tukevat toiminnalliset tavoitteet.
Talousarvioesitys sisältää voimassa olevien vakanssien henkilöstö- kustannukset sekä ulkoiset toimintatuotot ja -kulut, joissa on huomioitu kustannuskehitys.
Taloudellisena tavoitteena valmistelussa on otettu huomioon kaupungin taloudelle asetettu vuosikatetavoite sekä tasapainotusohjelman vuodelle 2023 päätetyt toimenpiteet. Toiminnalliset tavoitteet on esitetty hyväksytyn kaupunkistrategian kärkien mukaisena.
Lisätiedot Talouspäällikkö Johan Mattsson, johan.mattsson@lohja.fi
Oheismateriaali - Ympäristöterveys toimialan talousarvioehdotus vuodelle 2023
Esittelijä Elinvoimajohtaja Puistosalo Pekka
Päätösehdotus Ympäristöterveyslautakunta hyväksyy ympäristöterveys tulosalueen talousarvioehdotuksen vuodelle 2023.
Päätös Ympäristöterveyslautakunta päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |