Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.10.2022/Pykälä 123


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

 

Tekninen lautakunta 26.10.2022 § 123 

 

 Hallintosäännön 136 §:n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Toimielimen kokous on laillinen, jos se on toimielimen tai puheenjohtajan päättämänä kokousaikana (hallintosääntö § 128). Toimielimen kokous on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään puolet toimielimen jäsenistä tai varajäsenistä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta toteaa, että kokous on laillinen ja päätösvaltainen.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------