Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.10.2022/Pykälä 125


 

Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen

 

 

Tekninen lautakunta 26.10.2022 § 125

 

 Toimielimelle on toimitettu kokouksen esityslista. Hallintosäännön 138 §:n mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.

Hallintosäännön 139 §:n mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.
 

Esittelijä Tekninen johtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää käsitellä asiat ennalta jaetun esityslistan mukaisesti.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------