Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.10.2022/Pykälä 126


 

Talousarvion ja tavoitteiden toteutuminen / Tekninen lautakunta

138/02.02.00/2022

 

Tekninen lautakunta 26.10.2022 § 126

 

 Elinvoima-toimiala laatii kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteutuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.

Tasaisella käytöllä toimintakatteen toteuma syyskuun lopussa voisi olla n. 75,0 %. 

 
Teknisen toimen syyskuun toimintatuottojen toteuma on 75,9 %, toimintakulujen 77,9 % ja toimintakatteen 79,1 %, eli 4,1 % yli keskimääräisen käytön.

Teknisen lautakunnan tuloslaskelma (ulkoiset erät) 1.1. -30.9.2022:


Teknisen toimen kustannuspaikkojen (toimintojen) toimintakatteiden toteumaprosentit:
 

4219

Tilojen korjausrakentaminen         

96,6 %

4220

Tilojen kunnossapito

76,5 %

4221

Ruokapalvelut

77,2 %

4222

Siivouspalvelut

77,9 %

4240

Suunnittelu ja rakentaminen

62,4 %

4241

Liikenneväylät

90,7 %

4242

Puistot ja viheralueet

70,4 %

4243

Vesilaitos

86,1 %

4244

Pilaantuneet maat

337,5 %

4289

Teknisen toimen projektit

239,3 %

4290

Teknisen toimen johto

99,0 %


Palvelujen ostot ovat toteutuneet 89,9 %:sesti ja niissä onkin selkeä ylityspaine, erityisesti rakennusten ja alueiden kunnossapitopalveluissa. Syynä ylitykseen ovat sääolosuhteet ja yleinen hintatason kehitys. Ylityksen arvioidaan olevan n. 750 000-800 000 euroa. Lisämäärärahaesitys on tehty lautakunnan edellisessä kokouksessa.

Teknisen lautakunnan palveluiden ostot (ulkoiset) tileittäin:


Vesilaitoksen tuloslaskelma (ulkoiset erät) 1.1.-30.9.2022:


Investointien toteutumisprosentti on 41,8. Investointien euromääräinen toteutuma-arvio on n. 20-25 milj. euroa, joka on n. 47-58 % määrärahasta (sis. edelliseltä vuodelta siirretyt keskeneräisten hankkeiden rahoitukset).

  

Lisätiedot elinvoimajohtaja Pekka Puistosalo, pekka.puistosalo@lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää merkitä talousarvion toteutumisen tiedoksi sekä toteaa, että lautakunnan alaisten tulosalueiden tulee seurata talousarvion toteutumista tarkasti, jotta ne pysyvät asetetuissa toimintakatetavoitteissa.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------