RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 06.10.2022/Pykälä 92
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto 06.10.2022 § 92
Hallintosäännön 136 §:n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Toimielimen kokous on laillinen, jos se on toimielimen tai puheenjohtajan päättämänä kokousaikana (hallintosääntö § 128). Toimielimen kokous on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään puolet toimielimen jäsenistä tai varajäsenistä.
Esittelijä Elinvoimajohtaja Puistosalo Pekka
Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto toteaa, että kokous on laillinen ja päätösvaltainen.
Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |