Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 77


 

Tietopyyntö Ikääntyneiden palveluiden henkilöstövuokrauksen kilpailutukseen

 

830/01.01.01/2022

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 31.10.2022 § 77

 

 Lohjan kaupunki on liittynyt Hansel Oy:n sote-alan henkilöstövuokrausta koskevaan dynaamiseen hankintajärjestelmään ja on järjestänyt sen puitteissa kolme minikilpailutusta.

 Tarjouskilpailujen päättymispäivät ovat olleet 17.1.2022, 10.2.2022 ja 8.6.2022.

 

 Viimeksi päättyneen kilpailutuksen osalta tarjouskilpailuun osallistunut Deal henkilöstöratkaisut Oy on esittänyt pyynnön saada kaikkien muiden tarjoajien tuntihinnat tietoonsa. Tarjouskilpailujen ratkaisusta tiedottaessaan Lohjan kaupunki on antanut julki vain tarjousten kokonaisvertailuhinnat, mutta ei osahintoja (tuntihinnat).  Tämä tulkinta on ilmoitettu vastaukseksi Deal henkilöstöratkaisut Oy:n pyyntöön sekä ilmoitettu julkisuuslain 14 §:n mukaisesta mahdollisuudesta saattaa asia asianosaisen viranomaisen, tässä tapauksessa sosiaali- ja terveyslautakunnan ratkaistavaksi.

 

 Minikilpailutuksissa tarjoajat ovat ilmoittaneet eri ajankohtia ja viikonpäiviä koskevat tuntihintansa tarjouslomakkeella, jossa niistä on yhteen laskettu kokonaistarjoushinta. Kokonaistarjoushinta on ollut tarjouskilpailujen ainoa ratkaisuperuste eikä tuntihintoja ole erikseen vertailtu.

 

 Julkisuuslain 11 § käsittelee asianosaisen oikeutta tiedonsaantiin. Sen 2 momentin 6 kohdan mukaan  asianosaisella, hänen edustajallaan ja avustajallaan ei ole edellä 1 momentissa tarkoitettua oikeutta julkisessa hankinnassa toisen ehdokkaan tai tarjoajan liikesalaisuutta koskeviin tietoihin; tieto tarjousten vertailussa käytetystä kokonaishinnasta on kuitenkin aina annettava. Osahintojen (tässä tapauksessa tuntihintojen) osalta markkinaoikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden käytännöstä löytyy sekä sellaisia ratkaisuja, joissa osahinnat on katsottu liikesalaisuuksiksi että sellaisia, joissa ne on katsottu julkisiksi. Vaikka ratkaisu on hankintayksilöllä, merkitystä on annettava myös tarjoajien omille liikesalaisuusnäkemyksille.

 

 Minikilpailutusten hintalomakkeella ei ole ollut mahdollista esittää tarjoajan omaa näkemystä tuntihintojen liikesalaisuudesta. Lohjan kaupunki on siksi esitetyn pyynnön johdosta pyytänyt jälkikäteen kaikkiin kolmeen tarjouskilpailuun osallistuneiden näkemyksiä asiasta. Kaikki muut tarjouskilpailuihin osallistuneet yhtiöt ovat ilmoittaneet näkemyksensä olevan, että tuntihinnat ovat liikesalaisuuksia ja vain asiakirjapyynnön esittänyt yhtiö ilmoittaa pitävänsä tuntihintoja julkisena tietona.

 

 Tässä käsiteltävänä olevan asian lisäksi myös Yleisradio on pyytänyt tiedot hyväksytyiksi tulleiden tarjoajien hankintasopimuksista. Yleisradion pyynnössä ei ole kysymys asianosaisjulkisuudesta vaan yleisöjulkisuudesta. Yleisradiolle sopimukset on annettu siten, että niistä on tuntihinnat peitetty.

 

Lisätiedot hankinta-asiantuntija Mikko Kuosmanen, mikko.kuosmanen@lohja.fi

 

 

 

 

Esittelijä Sosiaali- ja terveysjohtaja Suominen Tuula M.

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää, ettei se ei luovuta Deal henkilöstöratkaisut Oy:lle sen pyytämiä muiden tarjoajien tuntihintatietoja 8.6.2022 päättyneeseen sote-alan henkilöstövuokrausta koskevaan tarjouskilpailuun liittyen, koska lautakunta katsoo niiden osalta olevan kysymys julkisuuslain 11 § 2 momentin 6 kohdan mukaisista liikesalaisuuksista.

 

Päätös Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano - Deal henkilöstöratkaisut Oy, pasi.karjalainen@dealhr.fi
- hankinnat@lohja.fi
- ylihoitaja Hannele Patjas

------------------------------------