Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.10.2022/Pykälä 119


 

Pohjoismaisten ystävyyskuntien edustajien kutsuminen Lohja 700 -juhlaan

 

430/12.03.01/2022

 

Kaupunginhallitus 19.09.2022 § 286

 

 

 Lohja täyttää 700 vuotta vuonna 2023. Pääjuhlaa vietetään ajalla 10.- 13.8.2023. Pääjuhla on ulkoilmatapahtuma, jossa esiintyy lohjalaistaustaisia ja paikallisia esiintyjiä. Juhlavuotta juhlistetaan myös keskiaikaisella kulkueella, kuten 100 vuotta aiemmin Lohjan 600-vuotisjuhlavuonna.

Lohjan kaupungilla on ystävyyskunnat Ruotsissa (Växjö), Norjassa (Ringerike) sekä Islannissa (Skagaströnd). Tanskalainen ystävyyskunta vetäytyi verkostosta vuonna 2014, mutta on nyt valmistelemassa palaamista takaisin mukaan toimintaan ja heidän edustajansa osallistui edelliselle ystävyyskuntatapaamiselle kesäkuussa 2022.

 

 Pohjoismaisella ystävyyskuntavierailulla kesäkuussa 2022 Lohjan edustajat esittivät ystävyyskunnille kutsun Lohjan 700-vuotisjuhlaan. Jos kaikista pohjoismaisista ystävyyskunnista kutsutaan kolmen hengen delegaatiot (yhteensä 12 henkeä), arvio kustannuksista on noin 20 000 euroa.

 

 Lisäksi kaupunginhallituksen käsittelyssä on valtuustoaloite Ukrainalaisesta ystävyyskaupungista. Jos tämä prosessi etenee siten, että kevään aikana voidaan tehdä sopimukset ystävyyskaupunkitoiminnasta, kyseistä kaupungista kutsutaan myös edustajat juhlaan.

 

Lisätiedot johdon assistentti Johanna Alatalo, johanna.alatalo@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Härmälä Jarkko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:

1. että pohjoismaisista ystävyyskunnista (Växjö, Ringerike, Skagaströnd ja Aabenraa) kutsutaan 3 hengen delegaatiot Lohja 700-juhlaan ajalle 10. - 13.8.2023; sekä

2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää lisätä 20 000 euron määrärahan Lohja 700-juhlavuoden toimikunnan kustannuspaikalle.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle
tiedoksi johdon assistentti Alatalo

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 12.10.2022 § 119

 

 

Lisätiedot johdon assistentti Johanna Alatalo, johanna.alatalo@lohja.fi

 

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää lisätä 20 000 euron määrärahan Lohja 700-juhlavuoden toimikunnan kustannuspaikalle.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi johdon assistentti Alalato, talousjohtaja Lindroos

------------------------------------