Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.10.2022/Pykälä 125


 

Kuntalaisaloite aurinkopaneelien käytön tehostamiseen

 

871/14.04/2022

 

Tekninen lautakunta 24.08.2022 § 99

 

 Alpo Puuronen (suostumus nimen julkaisuun) esittää 25.5.2022 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:

"Hyvä Lohja,
on jopa EU-tasolta ehdotettu energian käyttöön ja tuottamiseen liittyen toimenpiteitä, jotta siirtyminen pois fossiilisista energialähteistä saataisiin liikkeelle. Hallitus on tehnyt toimenpiteitä mm. vauhdittaa luopumaan öljylämmityksestä ja korvaamaan se esim. ilma- tai maalämpöpumpulla. Oma sähköntuotanto aurinkopaneeleilla on myös ollut vahvasti esillä. EU on ehdottamassa jopa pakkoa aurinkopaneeleiden käytölle tietyn ehtojen täyttävien julkisten rakennusten ja jopa riittävän suurten yksityisten asuntojen kohdalle.

Tähän liittyen teen aloitteen yksityisten asuntojen aurinkopaneeliasennusten helpottamiseksi. Aurinkopaneelivoimala tarvitsee esteettömän auringonpaisteen ja esim. puiden aiheuttama varjostus pienentää paneeleista saatavaa tehoa merkittävästi ja nostaa kynnystä investoida ja osallistua vihreän energian talkoisiin. Investointi aurinkopaneelivoimalaan on suhteellisen suuri, koosta riippuen 10 000 €:n molemmin puolin. Takaisinmaksuaika on itse asiassa pitkälti riippuvainen auringon esteettömästä paisteesta. Kaupungin (puutarha-osasto) tulisi olla herkkä poistamaan kaupungin maalla olevia puita jo asennettujen paneelijärjestelmiä varjostamasta ja myös olla valmis poistamaan varjostavat puut uusien asennettavien aurinkopaneelijärjestelmien tieltä. Kokemukseni mukaan puutarha-osasto ei kovin helposti kaada kaupungin alueelta puita vaikka asukkaat joskus sitä haluaisivat.

Aurinkopaneelimyönteinen asenne kaupungilta viestittäisi osallistumisesta vihreän energian talkoisiin, mikä on erityisen tärkeää juuri nyt, kun Eurooppa on peruuttamattomasti muuttumassa ja energiakriisi vaikuttaa jo jokaisen elämään.

Aloitteen periaatteen noudattaminen ei aiheuttaisi lisäinvestointeja, ainoastaan puutarha-osaston työpanoksen. Kaadettavat puut voisi esim. myydää klapeina ja oksat hyödyntää energiatuotantoon, jolle on valmis väylä Munkkaan jäteaseman kautta. Hakkeesta taitaa olla jopa puutetta."

Aloite on talousarviovaikutteinen.

Tekninen toimi hoitaa kaupungin puisto- ja metsäalueita alueille laadittujen hoitoluokitusten mukaisesti. Vaarallisten ja huonokuntoisten puiden kaato pyritään priorisoimaan puistotoimen tekemien kartoitusten perusteella. Suuremmat asemakaava-alueiden puistometsissä tehtävät toimenpiteet edellyttävät maisematyölupien hakemista rakennusvalvonnasta. Puuston harventamisessa on myös muita huomioitavia lähtökohtia kuin aurinkopaneelien toteuttamisen mahdollistaminen kiinteistön alueelle. Uusilla kaava-alueilla aurinkokeräimien huomioiminen lähtee jo asemakaavan laadinnasta ja rakennusten sijoittelusta tontille. Tekninen toimi pyrkii osaltaan käytettävissä olevien resurssien pohjalta vastaamaan aloitteessa esitettyjen toimenpiteiden toteuttamiseen aurikopaneelien käytön tehostamiseksi.

 

Lisätiedot kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen, kirsti.puustinen@lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen,

2. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote: Kh

------------------------------------

 

 

Kaupunginhallitus 05.09.2022 § 269

 

 

Lisätiedot kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen, kirsti.puustinen@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Härmälä Jarkko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi saadun selvityksen; sekä

2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuuston esityslistalle

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 12.10.2022 § 125

 

 

Lisätiedot kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen, kirsti.puustinen@lohja.fi

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote aloitteen tekijä
tiedoksi kaupunginpuutarhuri Puustinen
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------