RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.10.2022/Pykälä 326
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lisämäärärahan myöntäminen tekniselle toimelle
138/02.02.00/2022
Tekninen lautakunta 21.09.2022 § 111
Teknisen toimen vuoden 2022 talousarvio on tammi-heinäkuu käytön pohjalta laaditun tilinpäätösennusteen mukaan ylittymässä.
Tilinpäätösennusteessa on teknisen toimen tulosalue analysoitu tulo- ja menolajeittain, osin myös tileittäin ottaen huomioon myös mahdolliset tuloja menotilien alitukset. Ennusteen mukaan teknisen toimen tulosalueen vuoden 2022 menomäärärahojen on arvioitu ylittyvän 780Teur ja tulomäärärahojen toteutuvan suunnitellusti, joten toimintakatteen arvioidaan heikkenevän 780Teur. Ylitykset selittyvät alkuvuoden säävaihteluiden aiheuttamista kustannuksista sekä rakentamisen kustannuksien kasvamisesta.
Aineet, tarvikkeet ja tavarat arvioidaan ylittyvän 150Teur johtuen rakennustarvikkeiden kustannustason noususta.
Palveluiden ostoissa rakennuttamisen ja alueiden rakentamisen palveluostot ovat ylittymässä 630Teur johtuen alkuvuoden säävaihteluiden aiheuttamista kustannuksista.
Teknisen toimen tulosalueen toimintakatteen muutos:
| Ta2022 | Lisämääräraha | Muutettu ta2022 |
Tuotot | 54.011.360 |
| 54.011.360 |
Kulut | -39.178.270 | -780.000 | -39.958.270 |
Toimintakate | 14.953.090 |
| 14.173.090 |
Lisätiedot Talouspäällikkö Johan Mattsson, johan.mattsson@lohja.fi
Esittelijä Elinvoimajohtaja Puistosalo Pekka
Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.
Johan Mattsson poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.46.
Täytäntöönpano ote: Kh
------------------------------------
Kaupunginhallitus 24.10.2022 § 326
Lisätiedot talousjohtaja, Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi
Oheismateriaali Tilinpäätösennuste 2022 Tekninen toimi
Esittelijä Kaupunginjohtaja vt. Puistosalo Pekka
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto päättää myöntää teknisen toimen tulosalueelle 780.000 euron lisämäärärahan seuraavasti:
- lisäys aineisiin, tarvikkeisiin ja tavaroihin 150.000 euroa
- lisäys palveluiden ostoihin 630.000 euroa, jolloin teknisen toimen uusi muutettu toimintakate on 14.173.090 euroa, aiemmin 14.953.090 euroa. Elinvoiman toimialan muutettu toimintakate on -3.079.565 euroa, aiemmin
-2.299.565 euroa.
Esittelijän muutettu päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää merkitä asian tiedoksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti merkitä asian tiedoksi.
Täytäntöönpano tiedoksi talousjohtaja Lindroos
Kaupunginhallituksen varajäsen Jari Väre poistui kokouksesta kello 15.52 ja kaupunginhallituksen jäsen Matti Pajuoja palasi kokoukseen klo 15.52.
Kaupunginhallituksen jäsen Heli Saukkola poistui kokouksesta kello 16.00. Samassa yhteydessä puheenjohtaja totesi, että tämän vuoksi on tarve valita uusi pöytäkirjantarkastaja. Tämän vuoksi puheenjohtaja avasi uudelleen keskustelun asiakohdasta 2 (pykälä 316).
Tekninen johtaja Pasi Perämäki poistui kokouksesta kello 16.00.
Kaupunginhallitus piti tauon tämän asian käsittelyn jälkeen kello 16.00-16.07.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |