RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.10.2022/Pykälä 317
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen
Kaupunginhallitus 24.10.2022 § 317
Toimielimelle on toimitettu kokouksen esityslista. Hallintosäännön 138 §:n mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.
Hallintosäännön 139 §:n mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja vt. Puistosalo Pekka
Päätösehdotus Päätetään käsitellä asiat ennalta jaetun esityslistan mukaisesti.
Käsittely Puheenjohtaja esitti, että kaupunginjohtajan valinta otetaan ylimääräisenä asiana listalle, jotta ei tarvitse pitää ylimääräistä kokousta torstaina. Puheenjohtaja esitti, että asia käsitellään lounaan jälkeen ja talousarvion käsittely keskeytetään siksi ajaksi.
Puheenjohtaja tiedusteli voidaanko asia ottaa yksimielisesti listalle ja käsitellä esitetyn mukaisesti. Koska kukaan ei vastustanut esitystä totesi puheenjohtaja sen tulleen yksimielisesti hallituksen päätökseksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti
1. ottaa kaupunginjohtajan valinnan ylimääräisenä asiana listalle käsiteltäväksi; sekä
2. käsitellä muut asiat ennalta jaetun esityslistan mukaisesti.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |