Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.11.2022/Pykälä 144



 

Vuoden 2023 talousarvio ja vuosien 2024-2025 taloussuunnitelma

 

872/02.02.00/2022

 

Kaupunginhallitus 24.10.2022 § 321

 

 Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.

Kuntatalouden kehitys ja käyttötalous

BKT:n kasvu hidastuu 0,5 prosenttiin v. 2023. Hyödykkeiden ja energian hintojen nousu on jatkunut arvioitua nopeampana. Kuluttajahintojen nousu leikkaa kotitalouksien ostovoimaa, kulutusta ja talouden kasvua. Vuosina 2024-2026 BKT:n kasvun arvioidaan olevan talouden potentiaalista kasvua nopeampaa, noin 1,4 % vuosittain.

Kuluttajahintojen nousu on kiihtynyt jo lähes 8 %:iin ja keskimääräisen nousun arvioidaan olevan 6,5 % prosenttia tänä vuonna. EU-komission heinäkuun ennusteen mukaan keskimääräisen vuotuisen inflaation ennustetaan vuonna 2022 olevan euroalueella 7,6 prosenttia ja koko EU:ssa 8,3 prosenttia. Vuonna 2023 inflaatio olisi noin 4-5 %.

EKP on nostanut ohjauskorkoa kahdesti ja nostoja tullaan jatkamaan. Inflaatio ja korkotason nousu heikentävät ostovoimaa ja taittavat investointien kasvun, mistä yleensä seuraa, että talouden kasvu hidastuu ja taantumakin voi olla mahdollinen.

Kuntatalouden vuosi 2022 näyttää talouden tunnuslukujen perusteella hyvältä. Ennusteen mukaan verotulojen hyvä kasvu pitää vuosikatteen likimain viime vuoden tasolla ja toiminnan ja investointien rahavirta kääntyy positiiviseksi.

1.1.2023 alkaen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtävät siirtyvät hyvinvointialueille ja niitä vastaava rahoitus valtiolle. Kuntien tulot sekä menot lähes puolittuvat tämän uudistuksen seurauksena. Väestön ikääntyminen on lisännyt hoito- ja hoivapalvelujen tarvetta ja siten kuntatalouden menopaineita jo pitkään. Sote-uudistuksen myötä nämä vaikeasti ennakoitavat ja nopeasti kasvavat menot siirtyvät hyvinvointialueiden vastuulle. Kaikkia Suomen ikärakenteeseen liittyviä kuntatalouteen kohdistuvia taloudellisia haasteita sote-uudistus ei suinkaan poista, sillä väestömuutoksen vaikutukset ulottuvat talouden rakenteisiin useampaa kautta ja vaikuttavat myös esimerkiksi investointeihin ja käyttöomaisuuteen.

Vuoteen 2023 ajoittuu myös hallituskauden päättyminen. Monet hallituksen määräaikaiset toimet lakkaavat ja kuntataloudesta poistuu merkittävä määrä esimerkiksi covid-19-avustuksia ja opetuksen laatu- ja tasa-arvohankkeita. Oppivelvollisuuden laajentaminen etenee kuitenkin uudella ikäluokalla, mikä nostaa kuntataloudelle kohdistetun rahoituksen yli 70 milj. euroon vuonna 2023. Lisämenoja aiheutuu myös Ukrainan sotaa paenneiden maahanmuutosta, josta syntyviä kuluja muun muassa varhaiskasvatuksessa, perusopetukseen valmistavassa opetuksessa ja kotouttamisessa hallitus on sitoutunut korvaamaan kunnille.

Kuntien kustannuskehitystä kuvaavan peruspalvelujen hintaindeksin muutos on vuonna 2023 noin 3,8 prosenttia. Painoarvoltaan merkittävin kustannuskehitykseen vaikuttava tekijä on kunta-alan ansiokehitys, jota kasvattaa kesäkuun alussa saavutettu kunta-alan sopimusratkaisu. Kuntatalouden jäljelle jäävistä kustannuksista suurin osa syntyy varhaiskasvatuksen sekä koulutuksen järjestämisestä. Varhaiskasvatuksen ja koulutuksen yhteenlaskettu palvelutarve on laskeva koko 2010-luvun jatkuneen syntyvyyden alenemisen vuoksi. Jotta palvelutarpeen pieneneminen toteutuisi menosäästöinä, on kunnissa valmistauduttava sopeuttamaan palvelutuotantoa palvelutarpeen muutokset huomioiden.

Lohjan kaupungin toimintamenojen kasvun arvioidaan olevan 5,4 %. Toimintamenojen kehitykseen vaikuttaa kunta-alan palkkaratkaisu sekä hinnankorotukset, erityisesti sähkön, lämmityksen ja elintarvikkeiden osalta.

Kuntatalouden toimintatulojen arvioidaan laskevan noin 31 prosenttia vuonna 2023.Kuntataloudesta siirtyy sote-palveluiden myötä merkittävä määrä esimerkiksi asiakasmaksutuottoja. Lisäksi hallitus esitti talousarviossa varhaiskasvatusmaksuja alennettavaksi pysyvästi. Tämän arvioidaan pienentävän kuntatalouden maksutuloja 29 milj. euroa vuonna 2023 ja 70 milj. euroa vuodesta 2024 alkaen. Toimintatulojen laskua hidastavatkuntien sote-kiinteistöistä saamat vuokratulot, joiden suuruudeksi on oletettu kehitysarviossa 700 milj. euroa vuonna 2023.

Lohjan kaupungin toimintatuottojen laskuksi on arvioitu -0,4 %. Tulokertymään vaikuttaa positiivisesti mm. hyvinvointialueelta perittävät vuokratuotot.

Kuntataloudessa vuosi 2023 näyttää talouden tunnuslukujen perusteella ennätyksellisen vahvalta, sillä sote-uudistuksen kuntien verotuloja leikkaava vaikutus ei näy vielä täysimääräisesti kunnallis- ja yhteisöverotuloissa. Kunnille kertyy vuonna 2023 noin 1,2 mrd. euroa enemmän vanhojen veroperusteiden mukaisia verotuloja kuin sote-uudistuksen jälkeisessä kuntataloudessa vuonna 2024. Vuosikate riittää selvästi kattamaan poistot ja toiminnan ja investointien rahavirta on noin 1,2 mrd. euroa positiviinen.

Lohjan kaupungin verotuloarvio on 107,85 milj. euroa. Talousarvioesityksen verotuloarvio perustuu Kuntaliiton syyskuun veotuloennustekehikkoon.

Lohjan valtionosuuksien arvioidaan olevan 31,5 milj. euroa. Valtionosuuksien ennuste perustuu Valtiovarainministeriön laskelmiin.


Kaupungin taloudellinen tilanne

Lohjan kaupungin taloustilanteeseen vuoden 2022 osalta vaikuttaa merkittävästi verotulokertymä, joka on jatkunut vuonna 2022 positiivisena. Tästä syystä kaupungin vuoden 2022 tuloksen arvioidaan päätyväni ylijäämäiseksi, vaikka palvelutarpeen ja asiakasmäärien kasvu, erityisesti lastensuojelussa ja ikääntyneiden palveluissa, on lisännyt palveluiden ostoja merkittävästi. Myös kiinteistöjen kunnossapidon kustannukset ovat korkealla tasolla johtuen mm. talvikunnossapidon kustannusten kasvusta.

Vuoden 2023 talousarvioon ei sisälly veronkorotuksia. Talouden tasapainottamisohjelman mukaisia tasapainottamistoimenpiteitä on sisällytetty vain siltä osin kuin ne ovat mahdollista toteuttaa. Näin ollen mm. varhaiskasvatuksen toimenpiteitä ei ole sisällytetty talousarvioon.


Vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2024-2025 taloussuunnitelman laadinta

Kaupunkitasolla toimintatuotot ovat 84,9 milj. euroa ja kulut 194,5 milj. euroa. Toimintakatteeksi muodostuu 109,6 milj. euroa. Kokonaisuudessaan verotulot ovat ensi vuonna 107,85 milj. euroa. Valtionosuudet ovat ensi vuonna 31,5 milj. euroa. Vuosikatteeksi muodostuu 29,5 milj. euroa ja 17,5 milj. euron poistojen jälkeen tilikauden tulos muodostuu 11,98 milj. euroa ylijäämäiseksi.

Investoinnit ovat 36,54 milj. euroa ja suurelta osin koostuvat uudis- ja korjausrakentamisesta. Keskeisimpiä hankkeita ovat Lohjan yhteislyseon lukion ja Tennarin liikuntahallin rakentamishankkeet sekä kaavahankkeet ja vesihuollon hankkeet.

Rahoituslaskelman mukaan 36,54 milj. euron investointeihin on käytettävissä tulorahoitusta, rahoitusosuuksia ja käyttöomaisuuden myyntituloja 29,98 milj. euroa. Jäljelle jäävä varsinaisen toiminnan ja investointien 6,56 milj. euron alijäämäinen nettokassavirta ja lainojen lyhennykset katetaan antolainojen lyhennyksillä, vieraan pääoman muutoksina käsiteltävillä liittymismaksuilla sekä lainanotolla. Lainakanta kasvaa 6,6 milj. eurolla. Vuoden 2022 muutetun talousarvion ja vuoden 2023 talousarvion perusteella kaupungin lainakanta vuoden lopussa olisi 211,1 milj. euroa, joka on n. 4 589 euroa asukasta kohden.

Suunnitelmavuosien 2024-2025 osalta toimintatuotot ja -kulut on arvioitu yleisen kustannustason nousun mukaisesti.

Taloussuunnitelman vuosien 2024-2025 verotulot perustuvat Kuntaliiton verokehikon arvioihin, jossa on käytetty tämän hetkisen siirtolaskelman mukaista 12,64 kunnallisveroprosentin tuoton ja yhteisöveron kunnan jako-osuuden 33 prosentin leikkausta. Valtionosuusrahoitus 2023-24 perustuu VM 9/2022 painelaskelmaan.
 

Lisätiedot talousjohtaja, Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Vuoden 2023 talousarvio sekä vuosien 2024-2025 taloussuunnitelma

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vt. Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:

1. esittää kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää:

1)  hyväksyä liitteen mukaisen talousarvion vuodelle 2023 ja taloussuunnitelman ohjeellisena vuosille 2024 ja 2025; sekä

2) valtuuttaa talousjohtajan tekemään mahdolliset teknisluonteiset tarkennukset /korjaukset asiakirjaan.

 

Vastaesitys 1 Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen jäsen Laura Skaffari ehdotti (s. 46. 3 kappale) kuulumaan seuraavasti: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinointi sisältyy kehittämis- ja ict-palveluiden tehtäviin. Tehtävää varten talousarviossa on varaus hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävää varten. Sivulta 47 poistetaan hyvinvointipäällikkö ja korjataan seuraavasti: hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, nimike auki.

 

 Puheenjohtaja tiedusteli voidaanko asiassa olla yksimielisiä? Puheenjohtaja totesi, että vastaesitys on tullut yksimielisesti kaupunginhallituisen päätökseksi.

 

Vastaesitys 2 Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Maittila teki kaupunginhallituksen jäsenen Päivi Alanne kannattamana seuraavan vastaesityksen: Kaupunginhallitus päättää, että Ikkalan koululle osoitetaan määräraha koulutoiminnan jatkumiseksi koko vuodelle 2023, lisäys 64.400 euroa. Esityksessä määräraha vain 31.7.23 asti.

 

Äänestys Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti:
ne, jotka kannattavat pohjaesitystä äänestävät JAA;
ne, joika kannattavat Hannele Maittilan tekemää vastaesitystä äänestävät EI.

 

 JAA: 10 ääntä (Kaj Sundqvist, Janne Turunen, Jukka Sassi, Laura Skafari, Jari Väre, Taina Lackman, Urpo Uotila, Heli Saukkola, Pekka Luoma, Markku Saarinen)
EI: 3 ääntä (Forsstsröm Pirjo-Leena, Hannele Maittila, Päivi Alanne)

Puheenjohtaja totesi, että pohjaesitys on näin ollen tullut kaupunginhallituksen päätökseksi äänin 10-3 tältä osin.

 

Vastaesitys 3 Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Maittila teki kaupunginhallituksen jäsenten Laura Skaffari, Urpo Uotila ja Päivi Alanne kannattamana seuraavan vastaesityksen:

"Kaupunginhallitus päättää, että se ei alenna Saukkolan ja Pusulan kirjastojen palvelutasoa vaan pitää ne entisellään. Esitettyä henkilöstösäästöä yht. 35.000 euroa ei toteuteta. Säästö jaettu v. 2023 20.000 ja v.2024 15.000)."

 

Äänestys Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti:
ne, jotka kannattavat pohjaesitystä äänestävät JAA;
ne, joika kannattavat Hannele Maittilan tekemää vastaesitystä äänestävät EI.

JAA: 5 ääntä (Kaj Sundqvist, Janne Turunen, Jukka Sassi, Pekka Luoma, Jari Väre)


EI: 8 ääntä (Markku Saarinen, Päivi Alanne, Taina Lackman, Hannele Maittila, Urpo Uotila, Pirjo-Leena Forsström, Laura Skaffari, Heli Saukkola)

 

 Puheenjohtaja totesi, että vastaesitys on näin ollen tullut kaupunginhallituksen päätökseksi äänin 5-8 tältä osin.

 

Vastaesitys 4 Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen jäsen Laura Skaffari teki kaupunginhallituksen jäsenten Urpo Uotila ja Päivi Alanne kannattamana seuraavan vastaesityksen:

"Vastaesitys kohtaan 4.4.2. Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta / Henkilöstömuutokset (s.84) Kaupunginhallitus päättää, että Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan talousarvioon lisätään 45 000 euroa vuodelle 2023 pedagogisen informaatikon palkkaamista varten. Valtakunnallinen lukutaitostrategia on julkaistu ja Lohja on toteuttamassa oman lukutaitostrategian. Samaan aikaan lasten ja nuorten lukutaito ja lukemisen aktiivisuus ovat laskeneet. Kirjastot eivät pysty nykyisellä henkilöstöresurssilla tarjoamaan kirjavinkkauksia niin kattavasti kuin olisi tarve. Syinä tähän ovat muun muassa kirjaston henkilöstövähennykset ja vastaavasti koulujen lisääntynyt tarve. Kirjavinkkaukset, kuten kaikki koulujen kanssa tehtävä yhteistyö, ovat merkittävässä roolissa lukutaidon edistämisessä ja lukuinnon lisäämisessä. Pedagogisen informaatikon työpanosta tulisi jakaa mahdollisuuksien mukaan kaupunginkirjaston lisäksi myös muiden kirjastojen käyttöön."

 

Äänestys Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti:
ne, jotka kannattavat pohjaesitystä äänestävät JAA;
ne, joika kannattavat Laura Skaffarin tekemää vastaesitystä äänestävät EI.

 

 JAA: 7 ääntä (Jukka Sassi, Pirjo-Leena Forsström, Janne Turunen, Jari Väre, Pekka Luoma, Kaj Sundqvist, Taina Lackman)
EI: 6 ääntä (Laura Skaffari, Hannele Maittila, Heli Saukkola, Päivi Alanne, Markku Saarinen, Urpo Uotila)

Puheenjohtaja totesi, että pohjaesitys on näin ollen tullut kaupunginhallituksen päätökseksi äänin 7-6 tältä osin

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti

1. tehdä pohjaesitykseen seuraavan muutoksen:  esittää, että se ei alenna Saukkolan ja Pusulan kirjastojen palvelutasoa vaan pitää ne entisellään. Esitettyä henkilöstösäästöä yht. 35.000 euroa ei toteuteta. Säästö jaettu v. 2023 20.000 ja v.2024 15.000) ;sekä

2. esittää kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää:

1)  hyväksyä liitteen mukaisen talousarvion vuodelle 2023 ja taloussuunnitelman ohjeellisena vuosille 2024 ja 2025; sekä

2) valtuuttaa talousjohtajan tekemään mahdolliset teknisluonteiset tarkennukset /korjaukset asiakirjaan.

 

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle

 

Poistumiset ja saapumiset 

Kaupunginhallituksen jäsen Pirjo-Leena Forsström poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana kello 10.35 ja palasi 10.39.

Valtuuston puheenjohtaja Joona Räsänen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana kello 10.54.

Kaupunginhallituksen varajäsen Piritta Poikonen poistui kokouksesta kello 11.34

Kokous keskeytettiin lounasta varten kello 11.30-12.30.

Kaupunginhallitus päätti pitää tauon tämän asian käsittelyssä kello 12.30 ja käsitellä välillä kaupunginjohtajan valintaa koskevan asian. Asian käsittelyä jatkettiin tauon jälkeen kello 12.56.

Tekninen johtaja Pasi Perämäki saapui kokoukseen kello 12.56.

Kaupunginhallituksen jäsen Päivi Alanne poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana kello 13.03 ja palasi kokoukseen kello 13.13.

Kaupunginhallitus päätti pitää tauon kello 14.17- 14.30

Valtuuston 1. varapuheenjohtaja Riikka Slunga-Poutsalo poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana kello 14.17.

Talousjohtaja Raija Lindroos poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen kello 15.39

 

Tekniset korjaukset Teknisenä korjauksena organisaatiokohtaa korjattiin kaupunginjohtajan nimen osalta.

Tekninen korjaus kohtaan kaupunginjohtajan avaussanat. Kohta kuuluu seuraavasti:" Elämästä nauttimisen mahdollistaminen tarkoittaa sitä, että Lohjan kaupungin tulee edelleen luoda ja ylläpitää korkeatasoisia kasvatuksen ja opetuksen peruspalveluita."

Tekninen korjaus järviohjelma korvataan sanalla investointiohjelma s. 37 (kaupunkirakenne/investointiohjelmaan sisältyvien järvikohteiden edistäminen/Järvi-ja rantapalveluiden kehittäminen tehdyn investointiohjelman mukaisesti.

S.74 tekninen korjaus 4 kappale: Sivistyksen yhteiset palvelut vastaavat lukiokoulutuksen, nuorisotyön, tulosalueen hallinnon sekä toimialan yhteisten tukipalveluiden järjestämisestä.

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 16.11.2022 § 144

 

 

Lisätiedot talousjohtaja, Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

 

Liite 3/kv 16.11.2022 Vuoden 2023 talousarvio sekä vuosien 2024-2025 taloussuunnitelma

Liite 4/kv 16.11.2022 Äänestysraportti 1

Liite 5/kv 16.11.2022 Äänestysraportti 2

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää:

1)  hyväksyä liitteen mukaisen talousarvion vuodelle 2023 ja taloussuunnitelman ohjeellisena vuosille 2024 ja 2025; sekä

2) valtuuttaa talousjohtajan tekemään mahdolliset teknisluonteiset tarkennukset /korjaukset asiakirjaan.

 

Vastaesitys 1 Keskustelun kuluessa valtuutettu Katriina Nousiainen teki valtuutettu Paakkunaisen kannattamana seuraavan vastaesityksen:

Kaupunginvaltuusto päättää, että Ikkalan koululle osoitetaan määräraha koulutoiminnan jatkumiseksi koko vuodelle 2023, lisäys 64.400 euroa.

 

Vastaesitys 2 Keskustelun kuluessa valtuutettu Laura Skaffari teki valtuutettu Paakkunaisen ja Mustalahti kannattamana seuraavan vastaesityksen: Vastaesitys kohtaan 4.4.2. Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta / Henkilöstömuutokset (s.84) Kaupunginvaltuusto päättää, että Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan talousarvioon lisätään 45 000 euroa vuodelle 2023 pedagogisen informaatikon palkkaamista varten.

 

 Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty 2 kannatettua vastaesitystä, joista ei olla yksimielisiä. Näin ollen niistä on äänestettävä.

 

Äänestys vastaesitys 1 Valtuuston puheenjohtajan esityksestä suoritettiin vastaesityksestä 1 sähköinen äänestys seuraavasti:
ne, jotka ovat pohjaesityksen kannalla äänestävät JAA;
ne, jotka kannattavat valtuutettu Nousiaisen tekemää vastaesitystä äänestävät EI.

 

 JAA: 35 ääntä

 EI: 16 ääntä

 

Äänestys vastaesitys 2 Valtuuston puheenjohtajan esityksestä suoritettiin vastaesityksestä 2 sähköinen äänestys seuraavasti:
ne, jotka kannattavat pohjaesitystä äänestävät JAA;
ne, jotka kannattavat valtuutettu Skaffarin tekemää vastaesitystä äänestävät EI.

 

 JAA: 31 ääntä

 EI: 20 ääntä

 
Puheenjohtaja totesi, että näin ollen molemmat pohjaesitykset ovat tulleet valtuuston päätökseksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote talousjohtaja Lindroos
ote kaupungin johtoryhmä laaja jakelu

------------------------------------