Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.11.2022/Pykälä 137


 

Valtuustoaloite valinnaisten ja harvinaisten kielten tarjonnan lisäämisestä

 

1081/12.00.01/2022

 

Kaupunginvaltuusto 16.12.2020 § 122

 
Valtuutettu Taina Lackman esitti Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän

puolesta seuraavan aloitteen, joka lisäksi oli allekirjoittanut valtuutettu Laura Skaffari Vihreän valtuustoryhmän puolesta:

 

"Me allekirjoittaneet esitämme, että selvitetään valinnaisten ja harvinaisten

kielten opetuksen laajentamisen vaihtoehdot. Osaamisen monipuolinen

edistäminen ja erilaisten kansainvälisten valmiuksien kehittäminen vaatii

monipuolista kielellistä ja viestinnällistä osaamista. Suomen, ruotsin ja

englannin kielen taidon ohella on hyödyllistä ja monella alalla menestymisen edellytys osata muita vieraita kieliä. Lisääntynyt kansojen välinen toiminta vaatii kielen osaamista. Euroopan sisällä ranska ja saksa ovat tärkeitä kieliä. Venäjän osaaminen on tärkeä taito myös suomea äidinkielenään puhuville, samoin kuin espanja ja muut maailmalla yleiset, Suomessa harvinaisiksi luetut kielet. Kielen osaamattomuus köyhdyttää

yhteiskuntaamme.

 

Esitämme, että selvitetään eri vaihtoehdot, miten sekä A2 kieli ja ainakin B2 kieli voitaisiin Lohjan eri kouluissa tuoda valinnaisaineena tarjolle.

 

Vaihtoehtoja selvitettäessä on tärkeä punnita eri tapoja, oppimisen tuloksia, toteutusta sekä taloudellisia vaikutuksia. Vaihtoehtoja selvitettäessä voidaan ottaa huomioon yhteistyö muiden, jo etäopetusta po. kielissä tarjoavien kuntien kanssa sekä nk. valtakunnalliset toimijat. Selvityksessä tulee myös tuoda esille, minkälaisia teknisiä toteutusvaihtoehtoja on olemassa ja millaista opetusvälineistöä voidaan hyödyntää.

 

Tavoitteena on pidettävä, että selvitys tehdään perusteellisesti, mutta

kuitenkin siten, että ainakin jonkun A2 ja B2 kielen voisi toteuttaa syksyltä

2021, jos opetusryhmä saadaan muodostettua. Ilmeisemminkin jo

nykyiselläänkin Lohjalla on kohtuullisen paljon pieniä B2 opetusryhmiä,

joihin voisi etäyhteydellä lisätä opiskelijoita ja näin tasa-arvoistaa

mahdollisuuksia valita eri kieliä, myös ellei omalle koululle tule riittävää

ryhmää."

 

Päätös  Valtuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

Liite 20/kv 16.12.2020  - Valtuustoaloite valinnaisten ja harvinaisten kielten tarjonnan lisäämisestä

 

Täytäntöönpano  ote/email johdon assistentti

 lisätään aloiteluetteloon

 

-----------------------------------

 

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 29.09.2022 § 110

 

 A2-kielet

 

 A2-kielen lisäryhmien perustaminen oli mukana talouden tasapainottamislistalla 2019, jolloin ko. kielten tarjoamisesta luovuttiin.

 A2-kielinä toteutui pääasiassa vain ruotsin kielen ryhmiä. Näin ollen A2-kielen tarjoaminen ei laajentanut harvinaisten kielten opiskeluvalikoimaa. 

 

 Ruotsin kielen osalta tehtiin tuntijakomuutos, jossa 2 vuosiviikkotuntia siirrettin yläluokilta 6. luokalle. Vaikka kokonaistuntimäärä ei muuttunut, tämä on aiheuttanut ruotsin kielen taitojen heikkenemistä. Valtakunnallisesti pohditaan ruotsin kielen opiskelun tilannetta, mutta A2-kieli ei tätä haastetta ratkaisisi.

 

 Tasapainottamistoimenpidelistalla oli vaihtoehtoisina esityksinä mukana suoraan tuntikehyksen leikkauksiin liittyviä esityksiä.

  • Koulujen tuntikehysleikkaus; laskenta pelkästään uuden opetysryhmäperusteisen kaavan kautta ilman harkinnanvaraista lisäkohdennusta 
  • Muu perusopetuksen tuntikehyksen leikkaus lakkautettujen koulujen lisäksi 3 vuoden aikana tuntijakomuutos/henkilöstövähennys / oppilasmäärien väheneminen.

 

 Nämä suoraan tuntikehykseen liittyvät leikkaukset ovat haavoittavampia. Erityisen ja tehostetun tuen tarve lisääntyy, vaikka oppilasmäärä kokonaisuutena on laskussa. Tuntijakomme on valtakunnallinen ja sen minimi. Henkilöstö vähenee luonnollisesti oppilasmäärän vähentyessä.

 

 B2-kielet

 

 Lohjalla perusopetus noudattaa valtakunnallisen tuntijaon minimiä. Valinnaisia aineita on yläluokilla yhteensä 10 vuosiviikkotuntia.

 1. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset (tt-valinnainen): 8. lk ja 9. lk 2 vvt

 2. Valinnaiset aineet: 8. lk 2 vvt ja 9. lk 4 vvt

 

 Valinnaisten vieraiden kielten opetusta voidaan järjestää valinnaisten aineiden puitteissa. Molemmilla luokkatasoilla on 2 vvt (vuosiviikkotuntia) niin sanottuja pitkiä valinnaisaineita, joissa tarjotaan B2-kieliä.

 

 Kuluvana lukuvuonna valinnaisina vieraina kielinä opetetaan Laurentius-koulussa espanjaa, saksaa ja ranskaa, Järnefeltin ja Mäntynummen yhtenäiskouluissa espanjaa ja saksaa sekä Ojamonharjun ja Nummen yhtenäiskouluissa espanjaa.

 

 Myös 9. luokan niin sanotuissa lyhyissä valinnaisissa voidaan tarjota 1 vuosiviikkotunnin mittaisia kielikursseja.

 

 Lukuvuotta 2022-2023 suunniteltaessa pidettiin vaihtoehtona kahden koulun yhteisen valinnaiskielen ryhmän perustamista niin, että opettaja olisi vuoroviikoin yksiköissä lähiopettajana ja vuoroviikoin oppilaat opiskelisivat etäyhteyden kautta. Lopulta tähän ei ollut tarvetta, vaan kouluille muodostui omat ryhmänsä.

 

Lisätiedot opetuspäällikkö Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi@lohja.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösehdotus Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää:

1. merkitä selvityksen aloitteesta tiedoksi ja todeta, että tässä taloudellisessa tilanteessa ei ole mahdollisuuksia lisätä A2-kielten opetusta, mutta sen sijaan B2 -kielten valinnanmahdollisuuksia voidaan laajentaa koulujen välille siltä osin kuin sen on mahdollista; sekä

2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että aloite on loppuun käsitelty.

 

Päätös Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano kaupunginhallituksen esityslistalle

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 24.10.2022 § 335

 

 

Lisätiedot opetuspäällikkö Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi@lohja.fi

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vt. Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi annetun selvityksen; sekä

2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 16.11.2022 § 137

 

 

Lisätiedot opetuspäällikkö Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi@lohja.fi

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote aloitteen tekijä
tiedoksi opetuspäällikkö Saarniniemi
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------