Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.11.2022/Pykälä 139


 

Valtuustoaloite korona pandemian aiheuttaman tuen tarpeen selvittämiseksi Lohjan koulujen oppilaille

 

1079/12.01.03.02/2022

 

Kaupunginvaltuusto 19.05.2021 § 75

 

 Valtuutettu Jaana Silander esitti Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän

 puolesta seuraavan aloitteen:

 

" Esitämme, että Lohjan koulujen oppilaille (ala-, ylä-, ja toinen aste) tehdään kysely korona pandemian vaikutuksista oppilaiden koulusuoriutumiseen, koulussa jaksamiseen ja hyvinvointiin. Kyselyn tarkoituksena on tunnistaa ja poimia ne oppilaat joiden tilanne on muuttunut huonompaan ja avuntarve mahdollisesti lisääntynyt tai avuntarvetta ensimmäistä kertaa ilmenee.

 

Mikäli oppilaan tuen tarpeeseen ehditään reagoida ennaltaehkäisevästi

säästöjä syntyy sekä henkisellä että taloudellisella puolella. Hyvinvoiva

oppilas jaksaa opiskella ja suhtautua tulevaisuuteen positiivisesti.

Esitämme, että kaupunginhallitus ryhtyy välittömiin toimiin oppilaiden tuen

tarpeen selvittämiseksi sekä siitä mahdollisesti seuraavien tukitoimien

suunnitteluun.

 

'Lukiolaiset ja ammattiin opiskelevat jäivät usein ilman lääkärin tai

terveydenhoitajan tapaamista viime keväänä, kun korona heikensi

palveluja.

 

Viime keväänä vain noin joka toisessa lukiossa ja ammatillisen

koulutuksen toimipisteessä tarjottiin terveydenhoitaja- ja lääkäripalveluita

tavalliseen tapaan.

Korona vaikutti keväällä 2020 merkittävästi opiskeluhuollon palveluihin

lukioissa ja ammattioppilaitoksissa, kertoo Opetushallitus tiedotteessaan.

 

Viime keväänä vain noin puolessa lukioista ja ammatillisen koulutuksen

toimipisteistä tarjottiin terveydenhoitaja- ja lääkäripalveluita samaan tapaan

kuin tavallisesti.

 

Psykologipalvelut puolestaan heikkenivät noin joka neljännessä lukiossa ja

joka kolmannessa ammatillisessa oppilaitoksessa. Kuraattoripalvelujen

tarjonta taas väheni joka viidennessä lukiossa ja ammatillisen koulutuksen

toimipisteessä.

 

Tiedotteessa kerrotaan, että 16 prosentissa lukioista ja 14 prosentissa

ammattioppilaitoksista ei tarjottu lainkaan lääkäripalveluita keväällä

2020.Tiedot ovat keränneet Opetushallitus sekä Terveyden ja

hyvinvoinninlaitos. Tiedonkeruu lähetettiin syksyllä 2020 kaikkiin

Manner-Suomen lukioihin ja ammatillista perustutkintokoulutusta

järjestävien oppilaitosten toimipisteisiin. Lähes kaikki oppilaitokset

osallistuivat tiedonkeruuseen.

 

Opiskelijahuoltolain mukaan opiskelijalla on oikeus terveydenhoitajan,

lääkärin, kuraattorin ja psykologin palveluihin.Opiskelijalle tulee järjestää

mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti kuraattorin tai psykologin

Kaupunginvaltuusto § 75 19.05.2021

kanssa viimeistetään seitsemäntenä työpäivänä sen jälkeen, kun hän on

tätä pyytänyt. Kiireellisessä tapauksessa keskustelu tulee järjestää

samana tai seuraavana työpäivänä.Terveydenhoitajan työaika tulee

järjestää niin, että opiskelija voi päästä vastaanotolle myös ilman

ajanvarausta. Opiskelijalle tulee myös järjestää mahdollisuus saada arkisin

virka-aikaan välittömästi yhteys opiskeluterveydenhuoltoon.' HS

 

Päätös  Valtuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

Täytäntöönpano  ote/email johdon assistentti Alatalo

 lisätään aloiterekisteriin

 

-----------------------------------

 

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 29.09.2022 § 111

 

 Lohjalla on reagoitu koronan mukanaan tuomiin haasteisiin palkkaamalla kouluihin mm. resurssiopettajia. 

Lukiossa toimivat opintokoutsi ja personal trainer kouluhyvinvoinnin lisäämiseksi. Opintokoutsi, erityisopettaja sekä opinto-ohjaajat tukevat lukio-opiskelijoita monenlaisissa opintoihin liittyvissä asioissa. 

Peruskoulussa koulunkäynninohjaajien työpanosta on lisätty yksilökohtaiseen työskentelyyn palkkaamalla henkilökohtaisia ohjaajia. 

Koulukuraattorien määrää on lakisääteisesti lisätty. 

Lisäksi koulujen käytössä on tarvittaessa konsultoivan tiimin (kaksi erityisopettajaa ja koulupsykologi) palvelut ja tuki.

Koronavaikutusten erottaminen muun yhteiskunnallisen tilanteen vaikutuksista on vaikeaa eikä kyselyjen teettäminen etenkään peruskouluikäisille takautuvasti välttämättä tuo uutta tietoa. Ilman kyselyäkin on huomattu, että korona-aikaisen etäopetuksen jälkeen erityisesti autismin kirjolla olevien oppilaiden on ollut vaikeaa kiinnittyä jokapäiväiseen koulunkäyntiin. Tällöin pitkät koulupoissaolot saattavat aiheuttaa vakavan riskin, että peruskoulu jää suorittamatta. Tämä kaikki johtaa pahimmillaan yhteiskunnasta syrjäytymiseen. Tähän on reagoitu mm. kohdentamalla konsultoivan tiimin työpanosta koulupoissaolijoiden verkostoyhteistyöhön.

Koulupoissaolojen aiheuttamaan haasteeseen on pyritty vaikuttamaan myös erilaisten hankkeiden kautta. Lohja on mukana KouluKunnossa-hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on jalkauttaa Läsnäolomallia Lohjan kouluihin, ja täten vähentää esim. koronasta aiheutuneiden koulupudokkaiden määrää. Hankkeessa työskentelee hanketyöntekijä, joka tekee aktiivista työskentelyä poissaolojen juurisyiden selvittämiseksi yhteistyössä perheiden ja verkostojen kanssa.

Lohjalla on viime vuonna koulutettu myös useita nepsyvalmentajia. Valmentajat pystyvät antamaan matalan kynnyksen tukea oppilaille esimerkiksi itsetuntemuksen ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen, arjenhallintaan ja vapaa-ajan haasteisiin. Nepsyvalmennuksessa hyödynnetään myös perheeltä saatavaa tukea. Koulut voivat lisäksi tarvittaessa pyytää konsultaatioapua nepsyvalmentajilta.

Koronatilanteen tässä vaiheessa ei koeta tarpeelliseksi teettää oppilaskyselyjä, vaan kohdentaa edellä mainittuja tukimuotoja niille oppilaille, joilla on havaittu lisätuen tarvetta. Kouluissa tilannetta tarkkaillaan opetus- ja opiskeluhuoltohenkilöstön toimesta.

 

Lisätiedot Opetuspäällikkö Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi@lohja.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösehdotus Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää:

1. merkitä selvityksen aloitteesta tiedoksi; sekä

2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että aloite on loppuun käsitelty.

 

Päätös Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano kaupunginhallituksen esityslistalle

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 24.10.2022 § 333

 

 

Lisätiedot Opetuspäällikkö Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vt. Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä annetun selvityksen tiedoksi; sekä

2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 16.11.2022 § 139

 

 

Lisätiedot Opetuspäällikkö Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi@lohja.fi

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote aloitteen tekijä
tiedoksi opetuspäällikkö Saarniniemi
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------