Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan suomenkielinen jaosto
Pöytäkirja 17.11.2022/Pykälä 21


 

Pöytäkirjan tarkastus

 

 

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan suomenkielinen jaosto 17.11.2022 § 21

 

 Pöytäkirjan pitämisestä ja tarkastamisesta määrätään hallintosäännön 149 §:ssä. Pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa sähköisesti, mutta Lohjan kaupungilla ei toistaiseksi ole käytössä sähköisen tarkastamisen mahdollistavaa ohjelmaosiota.

Lohjan kaupungin käytäntönä on ollut, että pöytäkirjan tarkastaa kaksi kussakin kokouksessa aakkosjärjestyksen mukaan valittua tarkastajaa. Tarkastus suoritetaan viimeistään kokousta seuraavana tiistaina siten, että valmistunut pöytäkirja julkaistaan luottamushenkilöportaalissa tarkastusta varten ja julkaisusta lähetetään tieto sähköpostilla puheenjohtajalle ja pöytäkirjantarkastajille.

Puheenjohtaja ensin ja tarkastajat tämän jälkeen kuittaavat pöytäkirjan oikeellisuuden sähköpostilla ja allekirjoittavat sen varsinaisesti seuraavassa kokouksessa tai muutoin sovittavana aikana. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan. Mikäli tarkastaja ja puheenjohtaja taikka tarkastajat keskenään ovat erimielisiä pöytäkirjan sisällöstä, tarkastetaan pöytäkirja erimielisyyttä koskevilta osin toimielimen seuraavassa kokouksessa.

 

Esittelijä Opetuspäällikkö Saarniniemi Liisa

 

Päätösehdotus Tämän pöytäkirjan tarkastajaksi valitaan lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan suomenkielisen jaoston jäsen Juha Niemimaa.

 

Päätös Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan jaosto päätti esityksen mukaan.

------------------------------------