Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.12.2022/Pykälä 164


 

Valtuustoaloite Kouluväkivalta, -kiusaaminen - toimenpiteet

1415/12.00.00/2022

 

Kaupunginvaltuusto 14.12.2022 § 164

 

 Valtuutettu Janne Turunen Perussuomalaisten valtuustoryhmän puolesta esitti seuraavan aloitteen, jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuutettu Jari Väre ja Matti Pajuoja, Keskustan valtuustoryhmän valtuutettu Lotta Paakkunainen ja varavaltuutettu Kirsi Ferin, Kokoomuksen valtuustoryhmän varavaltuutettu Erkki Huikari, Meidän Lohja -valtuustoryhmän valtuutettu Katriina Nousiainen sekä Vihreä valtuustoryhmä:

"Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää valtuustoaloitteessaan, että Lohjan kaupunki ryhtyy välittömiin toimiin kouluväkivallan ja -kiusaamisen kitkemiseksi ja ehkäisemiseksi. Lohjan kaupungin tulee pikimmiten laatia pitävä suunnitelma, kuinka alueen kouluille luodaan turvallisemmat olosuhteet ja ehkäistään niin henkinen, kuin fyysinen väkivalta. Samalla Lohjan kaupunki laatii kouluille selkeät toimintaohjeet sen varalle, mikäli väkivalta- tai kiusaamistapauksia tulee ilmi."
Perussuomalaisten valtuustoryhmä

 

Lisätiedot hallintojohtaja, Sanna Lundström, sanna.lundstrom@lohja.fi 

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää

1. merkitä aloitteen saapuneeksi; sekä

2. lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi johdon assistentti Alatalo
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------