Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.12.2022/Pykälä 159

Lausunto vuoden 2021 arviointikertomuksesta valtuustolle ja tarkastuslautakunnalle

137/02.06.01/2022

Kaupunginhallitus 07.11.2022 § 346

 Tarkastuslautakunta on antanut arviointikertomuksensa vuoden 2021 toiminnasta (Kv 15.6.2022 § 72). Tarkastuslautakunta on arvioinut talousarvion ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumista koko kaupungin tasolla. Lisäksi tarkastuslautakunta on arvioinut lautakuntakohtaisten tavoitteiden toteutumista tarkastuslautakunnan arviointiohjelman mukaisesti. Arviointityössä on noudatettu tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelmassa sovittua lautakunnan jäsenten keskinäistä työnjakoa sekä niiden pohjalta muodostettua yhteistä kokonaisnäkemystä.

Tarkastuslautakunta edellyttää, että kukin lautakunta käsittelee kokouksessaan sitä koskevat havainnot ja johtopäätökset sekä esittää, että kaupunginhallitus antaa niistä lausunnon valtuustolle kuntalain 121 §:n mukaan sekä tarkastuslautakunnalle, jotta tarkastuslautakunta voi seurata toimenpiteiden toteutumista.

Lautakunnat ovat käsitelleet arviointikertomuksen omalta osaltaan seuraavasti:
- Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 25.8.2022 § 97
- Sosiaali- ja terveyslautakunta 29.8.2022 § 64
- Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 1.9.2022 § 58
- Ympäristöterveyslautakunta 6.9.2022 § 29
- Kaupunkisuunnittelulautakunta 8.9.2022§ 123
- Tekninen lautakunta 22.9.2022 § 119

Arviointikertomuksen kannanotoista osa on katsottavissa jotain asiaa koskevaksi toimenpidepyynnöksi ja osa jotain asiaa koskevaksi toteamukseksi.

Lisätiedot talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

Oheismateriaali - Arviointikertomus 2021
- Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan lausunto arviointikertomuksesta 2021
- Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto arviointikertomuksesta 2021
- Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan lausunto arviointikertomuksesta 2021
- Ympäristöterveyslautakunnan lausunto arviointikertomuksesta 2021
- Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto arviointikertomuksesta 2021
-Teknisen lautakunnan lausunto arviointikertomuksesta 2021
 
Esittelijä Kaupunginjohtaja vt. Puistosalo Pekka

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää antaa kaupunginvaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle seuraavan lausunnon tarkastuslautakunnan vuoden 2021 arviointikertomuksesta, sen lisäksi, mitä lautakunnat ovat omissa lausunnoissa todenneet:

Tarkastuslautakunnan huomio kaupungin lainakannan kasvusta on olennainen huomio kaupungin talouden kehityksestä. Lainakannan kumulatiivinen kasvu v. 2017-2021 on ollut 62,5 %.
Investoinnit ovat olleet ko. aikana keskimäärin 30,7 milj. euroa/vuosi. Vv. 2013-2016 investoinnit olivat n. 20,6 milj. euroa/vuosi. Investoinnit ovat kasvaneet merkittävästi, n. 49,0 %, verrattaessa vv. 2013-2016. Syynä tähän on erityisesti voimakkaasti kasvanut koulurakentaminen, joka jatkuu vielä muutaman vuoden ajan pitäen investointitason korkeana.. Myös käyttötalousmenot ovat kasvaneet: vv. 2013-2016 keskiarvosta verrattuna vv. 2017-2021 keskiarvoon 11,02 %.  Vastaavasti esim. julkisten menojen hintaindeksi oli v. 2016 -0,4 ja vuonna 2021  2,4.

Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, ettei kaupungin velkaantuminen jatku verrokkikuntia nopeammin.
Kaupunginhallitus toteaa, että Lohjalla on ollut edelleen menossa isoja kouluinvestointihankkeita, Järnefeltin koulu ja Lohjan yhteislyseon lukio. Kun lukion ja Mäntynummen yhtenäiskoulun suunnitellut investoinnit saadaan toteutettua, tulee investointitaso laskemaan lähemmäs 15-20 milj. euron vuositasoa, mikä on taloudellisen kantokyvyn kannalta erittäin tärkeä tavoite.

Tarkastuslautakunta haluaa kiinnittää huomiota siihen, että koronapandemian takia kuluneet kaksi vuotta ovat olleet hyvin poikkeuksellisia, ja paljon normaalia toimintaa on jäänyt toteutumatta. Huolestuttavaa on etenkin toteutumatta jääneiden ennaltaehkäisevien ja ei-kiireellisten terveyspalvelujen aiheuttama hoitovelan kasvu.
Kaupunginhallitus yhtyy tarkastuslautakunnan huomioihin ja lisäksi toteaa, että korona vaikuttaa merkittävästi vielä vuoden 2022 osalta toimintaan eikä normaaliin tilanteeseen päästä tämän vuoden aikana. Hoitovelan hoito jää 1.1.2023 aloittavan hyvinvointialueen vastuulle.

Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota siihen, että talousarviossa päätetyt investoinnit alittuivat noin 9 milj. eurolla. Syyt investointien toteutumatta jäämiseen ovat pääosin hyvin perusteltuja. Kirjanpidon poistojen määrä vähentää vuosikatetta ja tätä kautta investointeihin käytettäviä varoja. Viimeisten viiden vuoden aikana investointibudjetista keskimäärin viidesosa on jäänyt toteutumatta.
Tarkastuslautakunta esittää huolensa siitä, että investointien jatkuva korkea taso johtaa kaupungin liialliseen velkaantumiseen tulevina vuosina. Haasteena on myös se, että rakennusinvestointien toteuttaminen ei ole viime vuosina edennyt suunnitellussa aikataulussa osin uupuvan kriittisen henkilöstöresurssin ja osin vuosina 2020-2021 COVID-19-pandemian vuoksi. Vuonna 2021 alkanut rakennuskustannusten nopea nousu johtaa siihen, että keskeneräiset hankkeet eivät todennäköisesti toteudu arvioiduissa talousarviokehyksissä.
Tarkastuslautakunta painottaa, että kaupungin talous on suurten muutosten edessä. Investointien suunnittelussa tulisi pyrkiä välttämättömien investointikohteiden taloudellisesti tarkoituksenmukaiseen ajalliseen hajauttamiseen, mutta samalla myös jo päätettyjen hankkeiden toteutukseen realistisesti suunnitellun aikataulun ja rahoituksen mukaisesti. Tarkastuslautakunta suosittelee, että tulevina vuosina investoinneista tehdään aiempaa huolellisempi tarvearviointi.
Kaupunginhallitus toteaa, että vuoden 2023 talousarvioon on esitetty vaihtoehtoinen tapa investointien budjetoimiseksi: Valtuustotasolla investointimäärärahat päätettäisiin investointiryhmittäin ja lautakunta jakaisi määrärahan kohteille- Määrärahaan sisältyisi myös edellisen vuoden keskeneräiset, loppuunsaatettavat hankkeet. Lautakunta seuraisi hankkeiden toteutumista ja tekisi tarvittaessa määrärahamuutoksia investointiryhmän sisällä.
Muutoinkin investointien rahoittamiseksi on löydettävä uusia keinoja, jotta velkataakka ei kasvaisi ja heikentäisi taloudellista kantokykyä.

Tarkastuslautakunta pitää toivottavana, että valmistelevia kokouksia ja koulutuksia voidaan jatkossakin toteuttaa etäyhteyksien avulla, mikä säästää niin aikaresursseja kuin matkakorvauksiakin. Lisäksi laajan kunnan alueella vähemmillä ajokilometreillä edistetään myös HINKU-tavoitteiden toteutumista.
Kaupunginhallitus edellyttää, että kokouksia ja koulutuksia voidaan jatkossakin pitää etäyhteyksin.

Tarkastuslautakunta toteaa, että jälkeenpäin tarkasteltuna Liikuntakeskus Oy:n saama vuokravapautus ei olisi ollut tarpeellinen Liikuntakeskuksen vakavaraisuuden varmistamiseksi. Taseessa oleva ylijäämä tulisi ottaa huomioon vuoden 2023 avustuksen suuruudessa.
Kaupunginhallitus toteaa, että tämä seikka on otettu huomioon talousarviovalmistelussa: Liikuntakeskuksen esittämää määrärahan lisäystä ei ole sisällytetty talousarvioesitykseen.

Tarkastuslautakunta toteaa, että kaupungin talouden kannalta Paloniemen tapahtumat saivat hyväksyttävän lopputuloksen. Lylyisten kaupasta jouduttiin puutteellisen valmistelun takia maksamaan sopimusrikkomuskorvaus.
Kaupungin hallinnon kannalta on tarkasteltava sekä hallintosääntöön tulevia muutoksia että toimintatapoja vastaavien tapahtumien estämiseksi. Kaupunginhallituksen tulee seurata, että hallintosääntöä ja hyvää hallintotapaa noudatetaan. Tämän tehtävän hoitamisessa on ensiarvoisen tärkeää, että kaupunginhallitus saa ajantasaista tietoa vireillä olevista asioista.
Kaupunginhallitus toteaa, että kaupungin palveluksessa on tällä hetkellä kaksi lakimiestä ja vuoden 2023 on esitetty henkilöstölisäyksiä ja tehtäväjärjestelyjä, joilla pyritään saamaan valmisteluun lisäresurssia ja osaamista.

Tarkastuslautakunta haluaa kiinnittää huomiota sisäisen tarkastuksen erityiseen riippumattomuuteen muusta toiminnasta. Tarkastuslautakunta toteaa, että sisäisen tarkastuksen antamat suositukset ovat välttämättömiä toteuttaa pikaisesti. Tarkastuslautakunta ilmaisee huolensa siitä, ovatko johtavat hallinnolliset tehtävät oikein kohdennettu, riittävästi resursoitu ja eriytetty.
Kaupunginhallitus toteaam että hallinnon resurssointia on käyty läpi AVIn raportin pohjalta vuoden 2022 aikana. Joitain korjaavia toimenpiteitä on tulossa, mikäli talousarviossa olevat esitykset hyväksytään. Sote-uudistuksen jälkeen hallinnon resurssejaa tulee tarkastella laajemmin mm. tehtäväkuvien ja osaamisen näkökulmista.

Tilintarkastuksen yhteydessä todettiin, että palkkojen sivukulut olivat täsmäyttämättä kirjanpidon ja palkanlaskennan välillä. Tarkastuslautakunta toteaa, että tulorekisterin ja palkkatietojen täsmäämiseen tulee kouluttaa oma vastuuhenkilö. Henkilöstökulujen täsmäytyksiin tulee saada toimivat ja säännölliset prosessit; seurantaa ja valvontaa on parannettava. Edellytämme, että tarkastuslautakuntaa informoidaan asian edistymisestä.
Kaupunginhallitus edellyttää, että palkkojen ja sivukulujen täsmäytys on saatu kuntoon ja toteaa, että vuoden 2022 osalta tiedot ovat ajantasalla. Tulorekisterityöhön on lisätty yksi henkilö aiemman 0,5 henkilön lisäksi. Työ on edistynyt aiempaa ripeämmin. Lisäksi jatkossa on tarkoitus, että tulorekisteritietojen täsmäyttämien on tietyiltä osin jokaisen palkkasihteerin tehtävä oman tehtäväalueensa osalta,

Liitetietojen laatimiseen tulee olla selkeät ja täydelliset liitetietotositteet, joista käy ilmi kaikkien liitetietojen perusteet yhdisteltävien yhteisöjen sekä eliminointien osalta. Liitetiedot tulee laatia lain ja kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeen mukaisesti.
Kaupunginhallitus edellyttää, että liitetietojen laatimiseen tullaan kiinnitämään erityistä huomiota.

Lähes 0,4 M€ myyntisaamisista on yli vuoden vanhoja. Tarkastuslautakunta suosittelee, että vanhat myyntisaamiset kirjataan luottotappioiksi sen jälkeen, kun on todettu, ettei saamisia saada perittyä. Jälkiperintä jatkuu tästä huolimatta.
Kaupunginhallitus edellyttää, että luottotappiokirjauksia tullaan tältä osin tekemään.

Tiedolla johtamisen edellytyksiä on edelleen edistettävä jo saatujen hyvien kokemusten myötä. Erityisesti talouden neljännesvuosiraporttien laadinta on muuttunut tehokkaammaksi. Tiedolla johtamista tulee kehittää konsernipalveluiden olennaisena osana. Saatua tietoa pitää analysoida ja tuoda päätöksenteon ja tavoitteiden toteutumisen arvioinnin sekä strategisen johtamisen tueksi. Näin syntynyttä tietoaineistoa on syytä tuoda myös kuntalaisten saavutettavaksi.
Kaupunginhallitus toteaa, että  tiedolla johtamisen kehittäminen on talouspalveluiden vuoden 2023 painopiste. Raportointia tullaan parantamaan mm. Kuntamaiseman Johdon työpöytä -ratkaisun avulla.

Tarkastuslautakunta huomauttaa, että hallintosäännön 24 § mukaisen konserniohjeen laatiminen oli vuoden 2021 lopussa edelleen tekemättä.
Kaupunginhallitus toteaa, että Konserniohjeen laatiminen on menossa. Talouspalveluiden resurssit eivät ole riittäneet työn valmisteluun aiemmin mm. sote-valmisteluiden vuoksi.

Tarkastuslautakunta toteaa, että riskienhallintaohjeet vuodelta 2018 on syytä päivittää viipymättä. Erityisesti korkean riskitason riskien tunnistamiseen ja joustavien ratkaisujen löytämiseen operatiivisessa johdossa on kiinnitettävä huomiota.
Kaupunginhallitus toteaa, että Riskien hallintaohjeiden päivitys on menossa. Kaikki riskit ja niihin liittyvät toimenpiteet tullaan käymään läpi, kun uusi riskien hallintasovellus otetaan käytöön.

Tarkastuslautakunta suosittelee, että kaupunkistrategian tavoitteiden toteutumista seurataan tarkemmin ja strategiaa päivitetään kuntalain edellyttämällä tavalla vähintään kerran vaalikaudessa. Strategian tavoitteiden toteutumisen seuraamiseksi on määritettävä sellaiset mittarit, jotka ovat yksiselitteisiä ja joita myös seurataan vuosittain tilinpäätöksen osana.

Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunkistrategian seuranta ja arviointi tulee jatkossa olemaan osa tilinpäätöstä. Lisäksi valtuustokauden päättyessä tehdään strategia toteutuminen arvioidaan ja analysoidaan.

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle
ote controller Långström
tiedoksi talousjohtaja Lindroos

Talousjohtaja Raija Lindroos poistui kokouksesta klo 16.26. tämän asian käsittelyn jälkeen.

------------------------------------

Kaupunginvaltuusto 14.12.2022 § 159

 Kaupunginhallitus on päättänyt antaa kaupunginvaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle seuraavan lausunnon tarkastuslautakunnan vuoden 2021 arviointikertomuksesta, sen lisäksi, mitä lautakunnat ovat omissa lausunnoissa todenneet:

Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä tiedoksi esittelytekstin mukaisen lausunnon tarkastuslautakunnan vuoden 2021 arviointikertomuksesta.

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

Täytäntöönpano tiedoksi talousjohtaja Lindroos

------------------------------------