RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkisuunnittelulautakunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 176
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Toimitusinsinöörin viran perustaminen
310/01.01.00/2022
Kaupunkisuunnittelulautakunta 13.12.2022 § 176
Lohjan kaupunki toimii asemakaava-alueellaan kiinteistörekisterinpitäjänä. Kiinteistötoimitusten määrä on rakentamisen ja yleisten alueiden lohkomisten vuoksi kasvanut jatkuvasti.
Lohjan kaupungin kiinteistö- ja kartastotoimen kiinteistönmuodostuksen kiinteistötoimitusten sujuvan etenemisen vuoksi esitetään kolmannen toimitusinsinöörin viran perustamista.
Kiinteistömuodostus on siirtymässä rakennusvalvonnan ja kaavoituksen sekä kiinteistönmuodostuksen kehityshankkeiden myötä tulevan rakentamislain vaatimana tietomallipohjaiseen suunnitteluun ja kiinteistönmuodostukseen. Tämä prosessi on lakisääteinen ja lisää huomattavasti osaamistarvetta ja resursseja mm kiinteistö- ja kartastopalveluissa.
Perustettavan viran tehtäviin kuuluvat:
- Geodeettinen laskenta
- Tonttijakojen laatiminen
- Kaupungin rekisterinpitoalueen kiinteistötoimitukset
- Kaupanvahvistajan tehtävät
- Kiinteistönmuodostuksen ohjelmistokehityshankkeet, tietomallinnusosaaminen
Viran kelpoisuusehtona on maanmittausinsinöörin AMK tutkinto tai sitä aiempi maanmittausteknikon tutkinto.
Lohjan kaupungin vuoden 2023 talousarviossa on varattu rahoitus perustettavalle viralle kiinteistö- ja kartastopalveluiden toiminnolle.
Viran hinnoittelutunnus on 501020141.
Lisätiedot kaupungingeodeetti Tapio Ruutiainen, tapio.ruutiainen@lohja.fi
Esittelijä Elinvoimajohtaja Puistosalo Pekka
Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää esittää henkilöstöjaostolle ja edelleen kaupunginhallitukselle toimitusinsinöörin viran perustamista 1.1.2023 alkaen.
Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |